Kehräpentu
Kirjoittaja: Ninjanen
Ilo siitä, että kaivoin oikeaoppisesti kulpi sisässäni. Kun emo oli opettanut oikean tekniikan siihen, pesä oli pian valmis. Kun minusta tulisi oppilas, osaisin ainakin yhden asian valmiiksi.
“Okei!” huudahdin, kun pesä oli tarpeeksi iso ja ekstävä.
“Nyt aloitetaan, jää sinä tähän niin minä menen tuonne kauemmaksi ja tulen sitten tähän”, naukaisin innoissani ja loikin kauemmaksi emon nyökätessä hymyillen lempeästi. Välillä mietin, eikö naaras kyllästynyt hymyilemään niin lempeästi ja oleman sellainen aurinko koko ajan. No, ei todellakaan sillä että minua olisi haitannut. Minähän ihailin emoa ja olin tästä ylpeä. Että olinkin saanut adoptioemokseni jonkun näin ihanan. Niin. Adoptioemoksi. En ollut ajatellut sitä pitkään aikaan, mutta nyt se ajatus taas iskeytyi minuun aallon lailla. Mutta en tahtonut jäädä ajattelemaan sitä nyt. Masentuneiden ajatuksien aika ei ollut nyt. Ravistelin turkkiani ja tassuttelin emon luokse.
“Perhopuro!” huudahdin, ja emo käänsi päänsä hymähdyksen kanssa.
“Minulla on tämän päivän raportti valmiina, johtaja”, sanoin ja kohensin ryhtiäni. Köhin hieman tärkeänä. Emo kallisti päätään ja heilautti viiksiään hieman huvittuneena.
“Selvä. Hyvä. Olen pelkkänä korvana, oikea tassu. Mitä tiedätte?” emo kysyi ja kohdisti vihreän katseensa tiukasti minuun. Katsahdin ympärilleni. Katseeni osui Erhepentuun, joka vaelteli leirissä jälleen yksinään ilman minkäänlaista seuraa.
“Hei Erhepentu!” huudahdin ja sain kollin huomion heti, joka oli harvinaista.
“Niin?” kolli kysyi katsellen minua usvaisilla silmillään. Nyökkäsin meitä päin ja kolli tuli viereeni katsellen poissaolevasti ympärilleen.
“Minä ja Erhehohka kävimme tarkastamassa ympäristön. Emme haistaneet kaksijalkoja emmekä heidän koiriaan, heikko kissanhaju leijaili siellä. Erhehohka tässä lähti hetkeksi omille teilleen. Voisitko kertoa Perhopurolle, mitä näit?” kysyin ja tönäisin kollia hieman saadakseni tämän pois ajatuksistaan.
“Hmh? Mitä? Anteeksi, voisitko toistaa?” kolli kysyi ja hänen silmänsä vaelsivat ympäriinsä.
“Voisitko kertoa Perhopurolle, mitä olet nähnyt tänään?” toistin kärsivällisesti ja hymyilin aurinkoisesti.
“Toki” kolli sanoi, mutten ollut varma oliko kolli kuunnellut. Oli tai ei, hän uppoutui maailmoihinsa ja alkoi kertoa; “Tänään on paljon lintuja liikkellä. Ne laulavat tänään lehtikadon hiljaisesta hellittämisestä, pitää varoittaa matoja ja etanoita. Etanoilla on tänään pikakilpailut, täytyykin tästä lähteä etten myöhästy.”
Kolli lähti kohti paria etanaa kauempana. Katselin hetken hänen peräänsä ja käännyin katsomaan sitten emoa hieman hermostuneesti hymyillen.
“Ja siinä raportti olikin”, sanoin ja emo hymyili iloisesti.
//Perhopuro? 🙂
