Pohjaharha
Kirjoittaja: Elandra
Viime päivien ajan ahdistus oli ollut mielessäni turhankin vahvana. Sen sai purettua parhaiten tekemällä jotain hyödyllistä, jonka vuoksi olin nytkin leirin ulkopuolella saalistamassa. En ollut varma, kauanko olin ollut täällä. Olin kai lähtenyt auringon noustessa, ja nyt se oli jo laskemassa. Olin aurinkohuipun aikaan vienyt saamani saaliit leiriin, ja tietysti levännyt hetken sotureiden pesässä, jota tällä hetkellä kammosin aivan liikaa. Rukoilin joka hetki leirissä ollessani Tähtiklaanilta, etten sairastuisi taas. Minua pelotti, vaikken voinutkaan sanoa sitä ääneen. Pelkäsin itseni puolesta, mutta sitä enemmän pelkäsin myös muiden puolesta. Hiilihammas oli sairastunut. Minua pelotti. Tiesin hänen olevan vahva, mutta entä jos esi-isämme päättäisivät ottaa hänet jo riveihinsä? Tabbykuvioinen soturi oli minun paras ystäväni ja mentorini, hän oli kissa, jota kunnioitin kenties yhtä paljon kuin omaa isääni. En halunnut hänen kuolevan, sillä olisin ikävöinyt häntä aivan liikaa.
Jalkojani väsytti, mutten pysähtynyt. Olin jäljittänyt oravaa jo liian kauan voidakseni pysähtyä. Klaani oli ruokittava, sairaiden oli saatava jotain syötävää toipuakseen ja terveiden oli syötävä, jotta he jaksaisivat pitää klaanista huolta. Tiesin, että kaikilla oli vaikeaa, joten minun oli tehtävä osani. Minun oli saalistettava, jotta klaani voisi nousta tästäkin suosta ja kukoistaa taas uudelleen. En voinut pysähtyä.
