Harhamiete
Kirjoittaja: Ravn
Keskustelu Omenahuuman ja Kirpputäplän kanssa oli päättynyt hyvin ja eittämättä punaruskean soturittaren toivomalla tavalla – mustan ja valkoisen kirjava kolli oli päättänyt lähteä mukaamme, mikä oli tehnyt Omenahuuman silminnähden hyvin iloiseksi. Eikä minullakaan ollut mitään vastaansanottavaa, vaikka olin toki hieman huolissani. Sekä Kirpputäplä että Omenahuuma olivat kuitenkin molemmat hyvin tietoisia matkan vaaroista ja selviäisivät varmasti kaikista mahdollisista vastoinkäymisistä.
“Sinulla näyttäisi olevan menoa”, sanoi Omenahuuma sitten. Käänsin katseeni soturittaren osoittamaan suuntaan ja näin Pilvitassun astelemassa hitaasti meitä kohti. Oppilas katsoi hetken suoraan minuun, hänellä täytyi olla jotain asiaa. Omenahuuma ja Kirpputäplä järkeilivät samoin ja jättivätkin minut kahden Pilvitassun kanssa. Oppilaani kasvoja koristi etäinen hymyntapainen tämän saapuessa luokseni.
“Hei, Pilvitassu”, tervehdin valkoturkkista naarasta, joka vastasi vaitonaisesti myhähtäen. “Halusitko puhua kanssani?”
Pilvitassu nyökkäsi ja näytti sitten vaipuvan hetkeksi mietteisiinsä. Mieleeni muistui, että juteltuani ensi kertoja oppilaani kanssa, minulle oli käynyt melko nopeasti selväksi, että nuori naaras oli luonnoltaan sangen hiljainen ja pohdiskeleva, minkä lisäksi tämä vaikutti viihtyvän hyvin yksin, seuranaan vain omat ajatuksensa. Kaikki eivät olisi pystyneet saati sietäneet moista, mutta meidän molempien onneksi minä olin erittäin kärsivällinen. Itse asiassa, aina silloin tällöin, luulin nähneeni Pilvitassun syvänkeltaisissa, hivenen haikeissa silmissä vilauksen itsestäni ja uskoin ymmärtäväni, miten nuori naaras katseli ja ihmetteli ympärillään levittäytyvää maailmaa. En väittänyt, että olisin täysin ymmärtänyt Pilvitassua, mutta ehkäpä silti paremmin kuin muut.
“Tahtoisin harjoitella tänään uimista”, oppilas ilmoitti poikkeuksellisen itsevarmasti ja katsoi minua leuka pystyssä. Yllätyin hivenen Pilvitassun pyynnöstä, sillä olin miltei kokonaan unohtanut, ettemme tosiaan olleet käyneet vielä kertaakaan joella harjoittelemassa. Ja nyt kun viherlehtikin oli alkanut lähestyä loppuaan, vesi olisi pian aivan liian kylmää pulikoimiseen.
“Mainio idea”, nau’uin ja kirvoitin kasvoilleni kannustavan hymyn – tiesin näet, että monet oppilaat eivät olleet järin innostuneita vedestä ja jännittivät usein suuresti siihen pulahtamista. “Lähdettäisiinkö heti? Minulla on koko päivä aikaa.”
// Pilvi?
// 289 sanaa
