Karjuvirne
Kirjoittaja: Elandra
Huojennuksekseni Tähtimötassu oli selvinnyt Mutalammen hyökkäyksestä. Eloklaanin partiot olivat etsineet petturisoturia reviiriltä, mutta jälkien päätyttyä Kuolonklaanin reviirille, Mesitähti oli päättänyt lopettaa etsimisen. Liekö kollikissa oli päässyt kaltaistensa kylmäveristen murhaajien joukkoon rajan toiselle puolen tai sitten hänen tarinansa jatkui kaukana klaaneista. Toivoin tosin kohtaavani kollin vielä jonain päivänä. Vaikkei Mesitähti arvostanut turhaa ja vältettävissä olevia kuolemia, olisin halunnut vielä kerran kohdata Mutalammen. Olin vannonut, että jos vielä kerran kohtaisin hänet, tekisin hänestä lopun.
Sen jälkeen kun oppilaani oli joutunut Mutalammen hyökkäyksen kohteeksi, olin huomannut Tähtimötassun käytöksessä suuren muutoksen. Tuntui siltä kuin hän olisi viimein laskenut jäisen suojamuurinsa ja ollut oma itsensä. Välimme olivat lämmenneet ja tuntui, että olin saanut tehtäväni suoritettua. Toki Tähtimötassu oli yhä muiden seurassa samanlainen kuin aiemminkin, olin vakuuttunut siitä, ettei hän ollut paha kissa. Nyt on Mutalampi oli poissa, kukaan ei olisi vetämässä Tähtimötassua väärään suuntaan. Olin ehdottanut Mesitähdelle, että Tähtimötassusta tulisi soturi. Päällikkö oli luvannut harkita asiaa. Kului joitakin päiviä, kun Mesitähti aloitti klaanikokouksen. Kokouksen alussa hän teki toisesta tyttärestään, Malvatassusta soturin.
Kun kilpikonnalaikukas oppilas oli saanut uuden nimensä, oli Tähtimötassun vuoro. Koko seremonian ajan katsoin hymyillen mustavalkeaa naarasta. Olin hänestä niin ylpeä. Pidin entisen oppilaani soturinimestä. Se sointui hienosti ja sopi naaraalle kuin nenä päähän. Tähtimötaivas.
En vieläkään ollut täysin sisäistänyt sitä, että klaanissa kissalla oli kolme eri nimeä: pentunimi, oppilasnimi ja soturinimi. Uuden nimen oppiminen vei minulta aina hetken, mutta toivoin tottuvani Tähtimötaivaan uuteen nimeen pian.
Kun päällikkö oli päättänyt kokouksen, Tähtimötaivaan katse kääntyi minun suuntaani ja tuore soturi lähti tassuttelemaan luokseni. Naaraan kasvoilla oli vieno hymy, kun onnittelin häntä. Yllätyksekseni kuulin sanat, joita en liiemmin naaraan suusta ollut kuullut:
”Kiitos. Kiitos kaikesta.” Vaikka mustavalkean kissan ääni oli hiljainen ja hänen katseensa karkasi pois silmistäni, tiesin hänen tarkoittavan sanojaan. Se sai yhä vain leveämmän hymyn nousemaan kasvoilleni.
”Älä minua kiitä. Olet itse tehnyt suurimman työn”, nau’uin lämpimällä äänellä jatkaen miltei heti, “no miten on, tahtoisiko tuore soturi lähteä kanssani kävelylle?”
//Tähtimö?
