Mustikkapyörre
Kirjoittaja: Soturikissa
Vai että saalistustuokio. Kuvitteliko hän todella maagisesti parantavansa mieleni sillä? No tietenkin jos saisin kalaa, etenkin ahventa tai kuhaa, asiat saattaisivat olla toisin.
Olimme taas lähellä jokea, missä tapaturma oli sattunut. En halunnut ylittää sitä, koska puu oli vielä jäinen.
”Menemmekö joenvartta pitkin?”, Nopsaliekki kysyi.
Nyökkäsin tympeästi, osittain hänelle, osittain itselleni ja osittain saalisonnellemme. Miten en ollut vieläkään haistanut yhtään mitään? Olimme kävelleet jo tänne asti. Nopsaliekki onnekseni tiputtautui hetken päästä vaanimisasentoon. Hän oli haistanut jotain. Kävelin jokea eteenpäin, onneksi olin turvassa, onneksi olin kokenut jo tarpeaksi pahaa, onneksi mitään ei voisi käydä.
Haistelin ympäristöäni. Ek haistanut muuta kuin… Ketun hajun. Miten haistoin ketun hajun? Hetkinen… Ketun?!? Katselin hätääntyneesti ympärilleni, en voisi tehdä mitään kettua vastaan. Nopsaliekin täytyi pelastaa minut! Katsoin vasemmalle ja sitten oikealle. Siellä näin sen, joen toisella puolella. Kyseessä ei onneksi ollut aikuinen, vaan hieman nuorempi yksilö. Tuuli tuli sen suunnasta, joten pystyin haistamaan siitä tulevan pelon. Oliko hänet jätetty yksin?
Makasin oksien takana toivoen, ettei kettu näkisi minua. Olisin tuhoon tuomittu, sillä en katseellani tavannut Nopsaliekkiäkään. En osannut taistella.
Yhtä-äkkinen tuulen puuska tuli, ja tällä kertaa minä olin tuulen väärällä puolella. Kettu haisteli ilmaa, ja lähti juoksemaan. Se juoksi suoraan jäätyneen joen yli, ja ylös pientaretta. Olin liian kylmissäni ja peloissani, että olisin lähtenyt juoksemaan. En päässyt edes ylös, kun ketunpentu jo seisoi päälläni.
”Nopsaliekki, auta!” Huusin keuhkoni tyhjäksi. En halunnut mennä näin, en halunnut tulla syödyksi. Kaivoin muistini perältä Kuusihännän opettamia taisteluliikkeitä, mutta oikeasti hyödyttävien taisteluliikkeiden määrä oli mitätön muistojen määriin verrattuna. Kyynel vierähti poskelleni. Nyt tapaisin isäni ja äitini ensimmäistä kertaa.
Adrenaliinini ei antanut periksi, löin kettua naamaan ja yritin saada sitä pois päältäni. Se vain seisoi päälläni ja tiputti ällöttävää kuolaa naamalleni. Vihdoin, jos niin voi sanoa. Hän iski. En osannut varautua, tai ennustaa kivun määrää, mikä kaulassani oli. En osannut tehdä muuta, kuin itkeä. Itkeä siihen asti, etten enää ollut…
//Nopsa?
//Voit vaikka kutsua partion, tai heittää ketun jokeen tms…
//2026 merkkiä XD
