Leimusilmä
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Leimusilmä meni Tuulitassun kutsumana katsomaan, kuka epäonninen tällä kertaa oli onnistunut ruhjomaan itsensä. Kuitenkin, kun hän näki pesässä varsin hyvinvoivan ja energisen Laventelipennun, hän rentoutui. Väärä hälytys.
Pentu hyöri ja pyöri hänen ympärillään innokkaasti, yrittäen selvästikin osoittaa, ettei tätä sattunut mihinkään. Leimusilmä katsoi huvittuneena, miten naaras lysähti istumaan takamukselleen kaiken sen hyppimisen ja pomppimisen jälkeen ja kysyi, oliko hänessä mitään vikana.
Leimusilmä pudisteli päätään. ”Olet terve kuin mikä.”
”Sitähän minäkin.” Laventelipentu hymyili pirteästi. Sitten hänen katseensa siirtyi Tuulitassuun, joka katseli heitä omalta paikaltaan kiinnostuneen oloisena. ”Miksi tuo on täällä?”
”Tuulitassu venäytti käpälänsä harjoituksissa. Hän on täällä pari päivää, kunnes vamma on kunnolla parantunut”, parantajaoppilas selitti maltillisesti. Pienen pennun innokkuus muistutti häntä hänestä itsestään. Hän oli ollut itse aivan samanlainen pienempänä – tarmokas ja äärimmäisen puhelias.
Laventelipentu tuijotti Tuulitassua hetken, mutta hänen huomionsa siirtyi hyvin pian takaisin Leimusilmään. Leimusilmä istahti itsekin alas ja nappasi samalla hampaillaan turkkiinsa tarttuneen lehden pois.
”Mitä sinä muuten teet täällä aivan yksinään? Eikö Minttuliekki kaipaile sinua pentutarhalla?” hän kysyi pennulta.
Laventelipennun lyhyt häntä huiski ilmaa. ”Pentutarhalla oli tylsää, ja emo antoi minun tulla ulos tutkimaan leiriä, kunhan en ole soturien tiellä. Etkä sinä minun tietääkseni ole soturi, joten sittenhän minä en ole kenenkään tiellä, kun olen täällä sinun kanssasi.”
”Vai niin. Niinhän se sitten varmaan onkin”, Leimusilmä mutisi mukamas vakavissaan, mutta hänen kasvoilleen pyrkivää hymyä hän ei kyennyt peittämään.
Ulkoa kuuluva ääni sai Leimusilmän korvat valpastumaan. Hän nousi ylös ja tassutti Laventelipentu tiiviisti vanavedessään seuraten parantajan pesän suuaukolle, josta hän työnsi päänsä pihalle. Raskas vesipisara tipahti hänen kuonolleen, eikä se ollut yksin, vaan sitä seurasi joukko muita. Hetkessä aukion ylle oli auennut kuin taivaallinen vesiputous, joka hakkasi pesien kattoja ja muutti leiriaukion maan mutaiseksi liejuksi. Kauempana jyrisi ukkonen, mikä aiheutti Leimusilmällä kauhean päänsäryn.
”Näyttää siltä, että olemme jumissa täällä, kunnes myrsky laantuu”, hän totesi viereensä tulleelle Laventelipennulle, joka töllisteli ulos silmät suurina.
//Laventeli?
//305 sanaa
