Iltakaiku
Kirjoittaja: Elandra
”Minä voin puhua Kharonille, jos sinä hoidat Deimoksen”, tarjouduin kohdaten taas Taivaslaulun kuvankauniin katseen. Valkea naaras väläytti minulle mitä lämpimimmän hymyn.
”Kiitos”, hän vastasi. Tiedostimme molemmat, että lähtö olisi Kharonille takuulla vaikeampaa kuin Deimokselle, joka tottui nopeasti uuteen ja ajatteli aina perheensä parasta. Tulinen Kharon varmasti suuttuisi. Pelkäsin, ettei hän haluaisikaan lähteä mukaamme, vaan joutuisimme jättämään hänet ypöyksin Eloklaaniin.
Nousin ylös ja kosketin kuonollani hellästi Taivaslaulun poskea, kun erotin Kharonin astuvan venytellen ulos oppilaiden pesästä. Kiiruhdin karhunvatukkapensaikolle väistellen vesilammikoita, joita oli siellä täällä Eloklaanin leirin pääaukiolla. Laikukas kolli nosti heti emoltaan perityn katseensa minuun, kuin olisi arvannut, että minulla on huonoja uutisia. Se varmasti paistoi kasvoistani metsän laitaan saakka.
”Mitä asiaa? Minulla olisi kiire harjoituksiin. Lieskakajo lupasi viedä minut saalistamaan”, Kharon kertoi ja piiskasi hännällään ilmaa malttamattomana.
”Tämä vie vain hetken”, totesin vakavalla äänellä ja viitoin poikani perässäni etäämmälle muista. Kharon tassutti jäljessäni lähelle piikkihernemuuria.
”Me olemme emosi kanssa miettineet.. Olemme olleet klaanissa kauan ja saaneet täältä turvaa, mutta sinä tiedät, että minä en ole syntyjäni klaanikissa. En ole koskaan sopeutunut samalla tavalla kuin sinä tai Deimos. Me olemme päättäneet jättää klaanin taaksemme ja siirtyä takaisin erakoiksi ja toivoisimme, että lähtisit mukaamme”; sanoin niin rauhallisesti kuin suinkin vain saatoin ja katsoin Kharonia silmiin. En tiennyt, mitä nuori kolli mietti. Hän katsoi minua pitkään aivan hiljaa. Sitten hän nousi ylös. Odotin Kharonin sanovan jotakin, mutta hän pysyi vaiti. Tuosta noin vain poikani käänsi minulle selkänsä ja suuntasi kohti sotureiden pesää. Jäin istumaan aloilleni hyvin hämmentyneenä tietämättä lainkaan, mitä Kharon ajatteli koko asiasta.
// 251 sanaa
