Tähtimötaivas
Kirjoittaja: Saaga
Nyökkäsin ja seurasin Karjuvirnettä. Hän johdatti minut ulos leiristä. Hymyilin pienesti kävellessäni hänen rinnallaan.
“Oih, aina niin ihana lehtikato on täällä ja luntakin päätti tulla oikein urakalla”, nau’uin katsellen ympärilleni valkoisessa metsässä. Oli pilvinen sää mutta lumi valaisi metsää auringonkin edestä, se kimalteli kauniisti ja jäin hetkeksi vain tuijottamaan kuinka hile lumen pinnalla kimalteli meidän kävellessämme.
“Niinpä”, Karjuvirne totesi ja katseli polkua edessämme, minkä tietysti ymmärsin, koska jos vain tarkkaili lunta saattoi helposti kompastua johonkin. Ilma oli raittiimpaa metsässä kuin leirissä ja nautin siitä täysin siemauksin – ja syvin henkäyksin.
“Tähtimötaivas, kaikki hyvin?” Karjuvirne varmisti.
“Joo, ilma vain tuntuu niin raikkaalta verrattuna leiriin ja varsinkin parantajien pesään”, sanoin tuhahtaen. En ymmärtänyt miten parantajat kestivät yrttiensä hajua kaikki yöt ja päivät.
“Minne me olemme menossa?” kysyin kiihdyttäen tahtiani polun leventyessä. Pian kävelimme samaa rauhallista tahtia vierekkäin.
“En tiedä”, vanhempi soturi vastasi. Turkkiani kuumotteli. Kahdestaan Karjuvirneen kanssa metsässä ilman määränpäätä? Kelpasi minulle! Hiljenin hetkeksi taas omiin ajatuksiini.
//Karju?
