Vienotassu
Kirjoittaja: Ampiainen
Tassutin juuri pois pimentovarjon pesästä joka ei oikeastaan ollut naaran oma, mutta en välittänyt. Katselin ympärilleni ujon näköisenä kunnes huomasin uskolinnun suuren tummanharmaan kollin joka oli nyt mestarini. Tassutin häntä kohti ujona enkä uskaltanut katsoa häntä silmiin.
”Hei, vienopentu! Onko sinulla jotain asiaa?” Uskolintu naukui lempeästi.
”On…”, ääneni vaimeni niin hiljaiseksi että en edes itse kuullut mitä sanoin. ”Siis… Minä… Halusin… Sanoa… Että… olet.. nyt mestarini…” Takeltelin koko lauseen ajan ujona. Kolli hätkähti yllätynenää mutta kuitenkin lopulta hän istahti viereeni hymyillen rohkaisevasti.
”Haluatko tulla näkemään reevirin? Vienotassu”, hän naukui. Nyökkäsin pienesti ja vinkaisin ujosti. Uskolintu kehräsi ja kehotti minua odottamaan hetken. Jäin siihen istumaan hetkeksi miettimään.
*En halua olla soturi… Haluan kuulaspennun takaisin… Hänen pitäisi olla… Nyt oppilas niinkuin minä.. kuulastassu*, mietin mielessäni. Nostin päätäni hitusen ja huomasin että uskolintu oli palaamassa luokseni erään kuolonklaanin kollin kanssa en tunnistanut kollia koska en ollut koskaan uskaltanut tutustua kenenkään tai no ainakaan kehenkään kuolonklaanin kissaan. Nousin hitaasti seisomaan ja tassutin mestarini ja kuolonklaanin kollin kanssa ulos leiristä.
*Haluaisin kertoa kimalaistoiveelle että olen nyt oppilas… Sillä hän oli ainut joka tuntui ystävältä.. tai no ehkä oli muitakin..? En kyllä usko* ajattelin mielessäni. Yhtäkkiä minä melkein törmäsin mestariini, älähdin hiljaisesti ja pylähdin istualleni säikähtäneenä.
”Vienotassu sinun pitäisi pysyä vähän tarkempana seuraavan kerran”, uskolintu huomauti lempeästi. Nousin hiitaasti seisomaan pääkumarassa.
”A-anteeksi… Uskolintu…”, vinkaisin takellelen. Suurikokoinen kolli kuitenkin vain pudisteli päätän ja kehotti minua olemaan pahoittelematta. Nyökkäsin pienesti ja vinkaisin ujosti niin hiljaa että vain minä kuulin.
”Olemme nyt uintipaikkalla koska olettaisin että sinä haluaisit nähdä Sen.”, uskolintu naukui hymyillen lempeästi. Nyökkäsin hiljaisesti ja käänsin ympärilleni ja nähden uintipaikkan mutta minusta joki oli paljon kauniimpi.
”Onpa joki kaunis…”, nau’uin puhumatta kellekään.
”Niin on…”, olin kuulevinani sisareni äänen aivan kuin hän olisi ollut mukanani.
*mutta ei hänhän oli kuollut kaukana minusta jossain kaukana toivottavasti hän on jossain… Edes jossain*, ajattelin mielessäni. Katselin hetkisen suoraan jokeen ja käännyin katsomaan mestariani.
”Tuota… Uskolintu… Voisinko… Ehkä… Yrittää… Saalistaa… Tai edes uida?” Takelsin etsiskelen oikeita sanoja. Uskolintu katsahti minuun päin ja vastasi hymyillen.
”Voit koettaa saalista jos tahdot”, uskolintu naukui ylpeä ilme kasvoillaan. Nyökkäsin pienesti ja käännyin katsomaan eteenpäin ja hiivin niin hiljaa kuin pystyin joelle, näin pienehkön vilahduksen.
*Vesimyyrä? Haluan yrittää saada sen*, mietin. Asetuin yhä vain matalammaksi ja lähdin hiipimään sitä kohti lopulta hyppäten sen päälle tai no ainakin lähelle se oli näet ehtinyt huomaamaan minut kipitänyt jo pois.
*Hiirenpapanat…*, ajattelin harmisani. Käännyin hiljalleen ympäri ja tassutin pääkallellaan takaisin mestarini luo.
”Et siis saanut yhtään saalista”, uskolintu kysyi lempeästi. Nyökkäsin pienesti nolona. Mestarini vain nyökkäsi lempeästi ja kehotti että jatkaisimme matkaa joten lähdimme jatkamaan. Käänsin katseeni ympärilleni aina välillä kun pysähdyimme. Lopulta kun olimme päässeet takaisin leiriin niin mestarini lähetti minut oppilaiden pesälle kysymään missä voisin nukkua ja sitten tulla takaisin sillä hänellä oli tälle tärkeä tehtävä. Nyökkäsin ujona ja lähdin tassutamaan oppilaiden pesälle.
”Hei vienopentu, miksi ollet menossa oppilaiden pesälle?”, joku kissa kysyi takanani. Käännyin säikähtäneenä ympäri ja näin edessäni nuoren naaran jonka tunnistin syreenisumuksi.
”Öööh… Olen nykyään oppilas…”, takelsin.
”Onneksi olkoon! Taidat olla maakualusia rakentamassa itsellesi?”, syreenisumu onniteli. Nyökkäsin ujona ja vilahdin sisään oppilaiden pesään ja huomasin että siellä oli vain kuutassu ja ja siellä oli myöskin lammikoloikka.
”Ai hei!”, kuutassu tervehti.
”Tuota tulin.. kysymään missä voisin nukkua täällä?” Nau’uin ujona.
”Ehkäpä tuossa”, kuutassu ehdoti ja osoitti hänestä parin hännän mittan päässä olevaa paikkaa johon voisin tehdä maakualuset. Nyökkäsin pienesti ja lähdin viiletämään kohti parantajien pesää hakkemaan sammalta. Kun olin saanut tarpeeksi sammalia niin lähdin takaisin oppilaiden pesälle ja aloin tekemään maakualusiani. Lopulta kun se oli mielestäni hyvä niin lähdin tassutamaan mestarini luo koska hän oli käskenyt -tai ehkäpä enemmin pyytänyt- että tulisin hänen luokseen kun olisin hoitanut maakualusteni laittelun.
”Ai sinä oletkin jo valmis”, uskolintu naukui ylätyneenä. Nyökkäsin ja istahdin odottamaan että kolli kertoisi mitä minun pitäisi nyt tehdä.
”Sinun pitäisi mennä vaihtamaan pentutarhasta maakualuset”, uskolintu kaikki. Nyökkäsin hämmentyneenä ja tassutin hakemaan ylijääneet sammalet oppilaiden pesästä. Tassutin nopeasti ulos pesästä ja tassutin pentutarhaan. Kun olin pesässä sisällä niin kimalaistoive tervehti minua mutta minä en nyt ehtinyt vastata vaan pyysin että he siirtyisivät hitusen jotta voisin vaihtaa heidän maakualusensa. Pentutarhan asukit nyökkäilivät ja alkoivat siirtymään pois alusiltaan. Aloin lopulta vaihtamaan maakualusia ja sainkin aika nopeasti kimalaistoiveen ja leppävarjon mutta kultasiiven ja perhopennun maakualusia oli vaikeampi vaihtaa sillä perhopentu oli nukkunut eikä hänen emonsa kehdannut herättää tytärtään. Kuitenkin lopulta sain heidänkin maakualusensa vaihdettua pennun herättyä. Kun olin valmis niin päätin mennä taas uskolinnun luo. Kuitenkin juuri kun olin kollin luona niin hän patisteli minut lempeästi syömään jotain joten jätin kollin jutelemaan veljensä haavemuiston kanssa. Tassutin kohti kuolonklaanin kissaa joka oli erään eloklaanin kissan kanssa.
”Ai hei, vienotassu”, eloklaanin kissa maukui ja tunnistikin naaraan syreenisumuksi.
”Ai niin siis saanko minä syödä tuoresaalista kasasta? Ja haluatko sinä syödä ehkä kanssani?” Syreenisumu naukui kuolonklaanin kissa nyökkäilli ja minä nyökkäsin pienesti melkein huomaamattomasti syreenisumulle. Syreenisumu alkoi oitis talutaa minua kohti tuoresaliskasaa ja päästi minut sitten ottaman mitä halusin. Katselin hetkisen kasaa ja napasin lopulta Vesimyyrän ja tassutin kauemmas syreenisumusta.
”Ymmärrän kyllä että et haluaisi syödä kanssani”, syreenisumu maukui hymyillen. Ja otti kasasta pienen hiiren ja lähti ruokailemaan isänsä kanssa. Huokaisin helpotuksesta ja aloin syömään Vesimyyräni. Vilkuilin koko ajan ympäristöä. Kun olin saanut syötyä niin minä nousin seisomaan ja lähdin oppilaiden pesää kohti ajatellen vain sitä yhtä asiaa että halusin nukkumaan. Katselin taivaalle ja huomasinkin ylätyksekseni että aurinko oli jo laskemassa. Haukotelin väsynyeenää ja ajattelin miltä tuntuisi nukkua ensimmäistä kertaa oppilaiden pesässä. Kun olin maakualusillani niin käperyin haukotuksen saattelemana ja nukahdan.
Aukaisen silmäni ja näen edessäni pelkää mustaa pimeyttä. Katselin ympärilleni ja huomasin edessäni kissan. Nousin seisomaan ja lähdin juoksemaan kissaa kohti mutta en päässyt koskaan perille oikeastaan en liikkunut ollenkaan. Pysähdyin hämmentyneenä ja aloin hölmistyneenä kiertämään kehää ja nurista jostain. Kun nostin päätäni huomasin edessäni joen ja sen rannalla näin riistaa. Silmissäni loisti ja lähdin juoksemaan jokea päin mutta toisin kuin olin olettanut niin en päässyt joelle asti vaan törmäsin johonkin outoon enkä enään pääsyt eteenpäin. Lopulta aloin kuula outoja ääniä jotka pilkkasivat minua surkeista saalistustaidoista ja kaikesta muustakin mitä olin tehnyt joskus väärin tai jotain en välittänyt vaan nousin seisomaan ja lähdin juoksemaan pois päin ja huomasin edessäni valoa. Yritin juosta ja päästä valoon mutta jokin sai minun hännästäni kiinni ja sai minut rääkäisemääm kauhusta. Näin edessäni kissan jonka kasvot olivat sumun peitossa joten en tunnistanut tätä. Juuri kun oletin oudon tuntematoman kissan tappavan minut niin silmäni rävähtivät auki kirkkaassa auringonpaisteessa.
”Sinun pitäisi herätä typerys”, eräs kuolonklaanin kissa sähähti. Nousin nopeasti pystyyn ja lähdin luikkumaan kohti mestariani uskolintua.
”Ai huomenta vienotassu! Ajattelin oppetaa sinulle tänään taisteluliikeitä”, uskolintu maukui.
*Eiiiiii miksi juuri taisteluliikeitä???!!* Ajattelin turhautuneena. Uskolintu nousi ja alkoi patistelemaan minua kohti leirin keskustaa jossa oli enemmän tilaa.
”Olin ajatellut opettaa sinulle etukäpäläiskun”, uskolintu maukui.
*Etukäpälä mikä?* Olisin halunnut kysyä äänen sitä. Kuitenkin minä vain nyökkäsin pienesti ja katselin kuinka uskolintu näytti miten liike tehtiin. Kun uskolintu tiputautui taas maahan ja näytti odotavalta niin minä yritin parhaani mukaan tehdä liikeen juuri niinkuin uskolintu oli näytänyt mutta olin kuitenkin vain kompastunut ja kaatunut maahan kerta toisensa jälkeen.
”lopetetaan nyt”, uskolintu naukui lempeästi mutta hänen äänestään kuului hivenen ärtyneisyytä. ”Voit mennä”, uskolintu naukui ja kääntyi pois päin häntä heiluen Turhautuneisuuden merkiksi. Lähdin tassutamaan kohti klaaninvanhimpien pesää toivoen että joku heistä voisi kertoa minulle tarinan. Kun tunkeuduin sisään pesään niin kaikki neljä klaaninvanhinta kääntyivät katsomaan ja tervehtivät lempeästi.
”Ööh tuota… Voisiko joku ehkä.. kertoa minulle tarinan? Ajasta ennen eloklaania..?” Takelsin ujona. Eräs vanha naaras nyökkäsi ja asetauttui parempaan asentoon ja lopulta tunnistin naaran nokilinnuksi mutta ei se minua kiinnostanut kuka tämä naaras oli vaan hänen kertomansa tarina. Kuitenkin lopulta vanha naaras lopetti Haukotelakseen unisena.
”Menepäs nyt”, nokilintu naukui lempeästi mutta unisesti. Nyökkäsin pienesti ja käännyin nopeasti ympäri ja lähdin tassutamaan kohti oppilaiden pesää kuitenkin ennen kuin pääsin sinne niin melkein törmäsin mestariini.
”Hei vienotassu etsinkin sinua, haluan että tulet muukaani saalistuspartioon mukana on syreenisumu ja leppävarjon ja tietysti me”, kolli naukui.
”Selvä..” nau’un harmistunenaa. Lähdin tassutamaan mestarini perässä kohti partiota. Nostin päätäni ja näin syreenisumun edessäni.
”Hei vienotassu! Eikö ole jännittävä että pääset saalistuspartioon?” Syreenisumu maukui hymyssä suin. Nyökkäsin ja käänsin katseeni pois naarasta. Yhtäkkiä huomasin edessä päin pienen vilahduksen ja asetuin kompelöön vaanimisasentoon ja aloin hiipimään kohti edessäpäin olevaa otusta. Kun olin tarpeeksi lähellä tai no ainakin melko lähellä niin loikkasin otuksen päälle ja purin siltä niskat nurin.
*Laiha ruipelo hiiri.. no onhan se edes jotain*, ajattelin mielessäni ylpeänä. Nousin ylös ja tassutin takaisin mestarini viereen ylpeänä saalistani.
”Tuo oli hyvä saalis!” Syreenisumu kehui mutta uskolintu ei sanonut mitään.
*Äh olisin halunnut uskolinnulta kehuja en syreenisumulta*, nurisin mielessäni. Yhtäkkiä syreenisumu laskeutui mestariliseen vaanimisasentoon ja lähtee hiipimään eteenpäin, en edes ollut haistanut mitään joten hänellä täytyi olla hyvä hajuaisti.. paljon parempi kuin minun. Yhdessä silmänräpäyksessä naaras loikkasi mestarilisen korkealle ja tiputautui pensaikkon taakse ja sitten kuului yllättäen jonkin saaliseläimen vinkaisu, syreenisumu tassuti takaisin meidän luoksemme takaisin pensaikkon takaa melkein itsensä kokoisen oravan kanssa. Tuhahdin epäuskoisenna ja jopa vähän kaatelisena naaran suorituksesta.
Vähäsen myöhemmin kun olimme valmiita ja lähdössä takaisin leiriin. Minua noloti en npet näet ollut saanut mitään muuta kuin sen hiiren rääpäleen… Ja syreenisumu oli tietysti saanut kaksi hiirtä ja sen jättiläismäisen oravan! Epäreilua! Olin hyvin kaateliinen naaralle joka tuntui olevan minua niin paljon parempi! Olin kyllä ylpeä hiirestäni olihan se ensimmäinen saaliini mutta silti syreenisumu oli pilanut ensimmäisen saaliin saamiseni! Olin ihan tyytyväinen että lähdimme jo leiriin syreenisumun vuoksi ja myöskin sen että kohta saataisi sataa. Katselin eteenpäin silmät viirussa ja hyppäsin melkein ulos turkkistani kun ensimmäinen sadepisara tipahti turkkilleni.
*Hiirenpapanat*, ajattelin harmistuneena siitä että alkaisi sataa ennen kuin ehtisimme leiriin! No ainakin syreenisumun saalit kastuisivat läpikotaisin. Aivan hetkessä alkoi sataa kaatamalla ja olimme jokikinen aivan läpimärät ennen kuin olimme leirissä. Murahdin närkästyneenä siitä että olin läpimärkä ja olin saanut niin rääpälemäisen hiiren. Kaikki oli pilalla! Tiputtin hiireni läpimärkään tuoresaliskasaan edelleen närkästynenää syreenisumun paremmista saaliista. Tassutin nopeasti sateen suojaan ja pääsinkin nopeasti suojaisaan paikkaan mutta syreenisumu tuli tietysti mukana!
*Eikä! Miksi hänen pitää koko ajan yrittää olla yrittämässä ystävystyä kanssani?! Se ei vain voisi toimia! En halua hänestä ystävääni!* Nurisen mielessäni.
”Hei vienotassu oliko mukavaa metsästyspartiossa?” Syreenisumu maukui.
”Oli…” Vastasin harmissaani naaraan läsnäolosta.
”Sepä mukavaa, mutta näen selvästi että sinulla on jokin hätänä, mutta mikä? Voitko kertoa minulle?” Syreenisumu kysyi lempeästi. Sapeni tuntui kiehuvan yli enkä kyennyt enään estämään ajatuksisani tulemasta ulos.
”Sinä! Sinä olet se ongelma! Sinä olet niin ärsyttää! Meidän ystävyydestämme ei tulisi mitään!” Huusin mutta niin hiljaa että vain vähä klaanista kuuli. Syreenisumu hätkähti ja sitten hänen katseensa tuntui jäätyvän.
”Minä yritin vain auttaa sinua! Et vain tunnu suostuvan apuun!! Halusin meistä ystävykset!!! Mutta en enään! Olet… Olet… Ilkeä!!!!” Syreenisumu raivosi. Hätkähidin säikähtäneenä naaran raivosta mutta pomppasin vain pystyyn ja sihahdin hiljaa mutta ilmiselvästi turhautuneena.
”Sinä et olisi mikään aito ystävä tai klaanitoveri!” Sihisin soturille raivoisani mutta kuitenkin melkein kuukumatta että syreenisumukaan ei melkein kuulut sanojani. En edes tiennyt mitä sanoin… Olin niin vihan pauloissa..
”Mestarisi ei kehtaa sanoa tätä sinulle joten minä sanon! Olet klaanille pelkä rasite!!!” Syreenisumu huusi vihaisena. Hätkähdin ja Kyyristyin maahan tärisemään surulisena.
”Pelkkä… Rasite…?” Uikutin hämmentyneenä ja surulisena. Syreenisumu perääntyi tyrmistyksestä tajutessaan että oli mennyt liian pitkälle.. mutta sen tajuaminen oli ollut jo myöhäistä… Ja kyllä hän tiesi sen jos hänellä oli yhtään älliä päässä. Yhtäkkiä kuulin erään kissan tiukkat sanat jotka oli tarkoitettu ensisijaisesti syreenisumulle mutta minua kiinnosti niin paljon että päätin kuunnella.
”Syreenisumu, mitä sinun pitäisi tehdä?” Sypressikuiske -syreenisumun emo- naukui tiukasti tyttärelleen.
”Anteeksi emo, en tarkoittanut -” syreenisumun lause katkesi.
”Älä minulta pyytele vaan häneltä”, Sypressikuiske nyökkäsi kohti minua. Syreenisumu katsoi käpäliään nolostunenaa ja nyökkäsi.
”Kyllä Sypressikuiske..” syreenisumu maukui ja kääntyi minua päin. ”Anteeksi en tarkoittanut sitä mitä sanoin, olet tärkeä klaanille”, syreenisumu pahoitteli. Nyökkäsin kykenemätä vastaamaan mitään.
”Ja nyt tule mukaani”, Sypressikuiske naukaisi syreenisumulle ei enään niin tiukasti. Syreenisumu nyökkäsi tälle nöyränä ja lähti emonsa perään eripari silmät sumeina harmista tassutaen emonsa perässä kaatosateeseen. Sydämeni pampasi kovaa ja silmissäni loisti edelleen järkytys. Kömmin hitaasti pystyyn ja lähdin hiipimään sydän syrjällään kohti oppilaiden pesää. Kun olin sisällä niin en jaksanut edes ravistella läpimärkää turkkiani vaan kun olin omian maakualuseni kohdalla niin romahdin lämpimille maakualusille jotka tosin olivat kastuneet läpimäriksi märän turkkini vuoksi. Suljin silmäni ja nukahdinkin melko nopeasti.
Aikaisin silmäni suuressa oudossa sakeassa metsässä, silmäni laajenivat järkytyksestä nähdessäni syreenisumun.
”Sinun takiasi emoni on vihainen minulle! Saat maksaa tämän!” Syreenisumu ärisi minulle halveksiva ilme kasvoillaan ja eripari silmät hehkuen raivosta. Aloin perääntyä kauhistuneena. Syreenisumun silmät leimusivat inhosta ja suuutumuksesta, hän hyökkäsi kimppuuni ja alkoi raadella minua.
”Auuuh!!! Auttakaa joku minua!!!!” Räyyin kauhistuneena.
”Kukaan ei kuule sinua… Eikä tule enään koskaan kuulemaan”, syreenisumu murahti ja puri minua kurkusta lujaa kunnes repäisi. valahdin veltoksi ja tunsin kuinka elonliekkit alkoivat hiipua. Yhtäkkiä räväyttin silmäni auki ja hyppäsin kauhistuneena pystyyn läpimärillä maakualusilla.
*Äh nyt minun pitäisi vaihtaa minulle uudet makuualuset jotta en vilustuisi..* Marisin mielessäni ja tassutin harmistuneena ulos pesästä. Nostin päätäni hölmistyneenä ja peräänyin tyrmistyneenä nähdessäni kuinka lehtomyrsky ja joitakin muita eloklaanin kissoja tassuti sisään pesään perässään minulle tuntematonta kollia. Katsahdin nopeasti sivuilleni ja näin syreenisumun silmissä innokkaan loisteen mutta en ollut yhtään tyytyväinen tästä. Kuulin kuitenkin yhtäkkiä äänen joka sai minun karvani pystyyn säikähdyksestä ei äänen pelotaavudeen tähden vaan sen kovan äänen huutamisen tähden.
”Mesitähti?!?” Eräs ruskea kolli -hänen nimensä taisi olla kuusihäntä?- ulvaisi.
”Mesitähti..? Kuka hän on…?” Nau’un hämmentyneenä.
”Meidän päällikömme… Kuolonklaani oli panttivanginnut hänet ja leimusilmän parantajamme”, uskolintu naukui yllättäen takaani säikäytäen minut melkein ulos turkkistani.
”Ööh kumpi on mesitähti..?” Kysyin yrittäen keksiä jotain järkevää sanottavaa.
”Tuo valkoinen kolli jolla on vaaleanruskeita kohtia turkkissaan”, uskolintu maukui.
”Ööh minun pitäisi mennä hakemaan sammalia uusin maakualusiin koska vanhat ovat läpimärät”, nau’un katsoen anovasti mestariani vaikka en tiennyt mitä annoin.
”Menepäs sitten hakemaan sammalia”, uskolintu naurahti. Nyökkäsin ja luikahdin nopeasti paikkaan mistä olin aina hakenut sammalet. Aloin noukia sammalia suuhuni kunnes niitä oli omasta mielestäni tarpeeksi joten lähdin kipitämään kohti oppilaiden pesää ja aloin vaihtaa maakualusiani. Irvistelin Koskissani läpeensä märkiin sammaliin ja ajattelin että voisin vaikka viedä sen klaaninvanhimille tai kuningatarille juoma sammaleksi. Naurahdin pelkälle ajatukselle ja kiikutin sammalet pois sinne minne pitikin.
Parisen päivää myöhemmin.
Olin vaihtamassa klaaninvanhimpien maakualusia ja sulatelin edelleen ajatusta siitä että meillä olisi omat esi-isät -tähtiklaani- kuten uskolintu oli minulle kertonut eilen.
*Jos se on totta niin saataisiko kuulaspentu olla siellä?* Ajattelin havitelen toivotonta toivetta johon uskoin itse. Nostin päätäni ja katselin Sypressikuisketta joka katseli minua lempeästi ja kehräsi hymyillen.
”Eiköhän sinä ole jo saanut ne minun maakualuseni vaihdettua”, hän naukui lempeästi. Nousin hitaasti seisomaan ja nyökkäsin tassutaen ulos pesästä. Asetuin vähän matkan päähän tuoresaaliskasasta sillä minusta olisi tuntunut väärältä syödä vaikka kuolonklaanin kissat eivät olleetkaan määräilemmässä.
Yllätäen Huomasin erään kollin sen kuusihännän tai mikälie hänen nimensä olikaan no ihan sama hän oli tulossa tänne päin.
Hän oli aivan yllättäen vierelläni maukuen tervehdystä:
”Hei! Vienotassu.” hän maukui. Säpsähdin kollin yllättävää tervehdystä jota en ollut osannut odottaa ollenkaan ja käänäähdin nopeasti ympäri ja katsahdin tätä suoraan silmiin ja tunsin vastumatonta halua perääntyä mutta sain taisteltua vastaan enkä perääntynyt kollin edestä vaan vastasin tälle ujohkon vastauksen:
”Öö tuota hei…? Hauska tutustua..” vastasin ujona, katselen varpaitani ujona.
”Miten soturikoulutuksesi on mennyt?” kolli kysyi.
*Miksi sinun piti alkaa udella!?* Marmatin mielessäni. Silmäni painuivat viiruiksi suunitelessani hyvää vastausta kunnes lopulta vain vastasin tajutuani että olin taas upotunut liian pitkäksi aikaa ajatuksiini.
”Aika hyvin..? Uskolintu on aika hyvä mestari..” mau’un hiljaa niin hiljaa että oli miltei mahdotonta kuulla mitä sanoin.
”Voitaisiinko syödä jotain?” kuusihäntä kysyi lempeästi heilautaen häntäänsä kohti parin hännän mittan päässä olevaa tuoresaliskasaa.
”mielihyvin, voisimmeko ehkä syödä oravaa..? Tykkään siitä paljon..” pyysin ujohko pilke silmissäni häntääni edes takaisin takaisin samalla kun odotin kollin vastausta. Hän näytti miettivän asiaa ennen kuin sanoi.
”Kyllä se sopii”, kuusihäntä vastasi lopultakin minulle. Katselin tassujani samalla kun kävelin kuusihännän vierellä kohti tuoresaliskasaa. Kunnes hän kysyi minulta ensimmäisestä saaliistani:
”Muistatko kun sait ensimmäisen saaliisi?” Tämä kysyi, hän myöskin varmaan uskoi että olin ylpeä siitä. Heilutelin häntääni nyrpeänä sillä olin edelleen kaateliinen syreenisumulle joka oli saanut paremmat saalit..!
”Sekä? Se.. oli pelkkä laiha ruipelo hiiri…” Nau’un Hiljaa nyrpeänä.
”Muistatko sinä oman saalisi..?” Kysyin ujona. Heilutelin häntääni hiljalleen.
”En muista”, kolli maukui. Olin harmistunut tästä sillä olin kiinnostunut muiden ensimmäisitä saalista.. olivatko ne yhtä luotaantyöntäviä kuin minun? Nyt minua alkoi toden teolla kiinnostaa kollin soturikoulutus joten päätin kysyä tästä.
”Minkälainen soturikoulutuksesi oli?” Kysyin hiljaa.
”Se oli aika kivaa! Rastaskukka oli mahtava mestari. Hän opetti minulle kaiken tarvittavan ja nyt olen tässä, soturina”, tämä vastasi.
*Tuleeko minusta koskaan samanlainen kuin hän? Tuleekohan minusta koskaan soturia kun olen näin surkea oppilas..?* Ajattelin mielessäni.
”Voisitko kertoa minulle tähtiklaanista? En ole kuullut siitä vielä kauheasti joten halusin tietää lisää”, nau’un Hiljaa uteliaana.
// Kuusi?
