Hiilihammas
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Puhuminen Hallavarjolle oli keventänyt lastia, joka oli viimeiset kuut painanut sydäntäni. Tyrskytassun menettämisestä toipumista oli myös auttanut uutinen uudesta pentueesta, jota Korppisiipi oli siirtynyt odottamaan pentutarhalle. Sisimmässäni pelkäsin edelleen, että toistaisin samat virheet uusien tulokkaiden kanssa, mutta luotin Hallavarjon sanomaan siitä, että se mitä aiemmin oli tapahtunut, oli ollut väistämätöntä, enkä olisi voinut tehdä mitään toisin estääkseni sitä.
Eloklaani oli osallistunut Kuolonklaanin järjestämiin hiirenkorvan ajan suuriin harjoituksiin, joissa oppilaat kilpailivat joukkueissa toisiaan vastaan. Ajatus oli minusta hieman arveluttava, mutta ehkä yhteinen tekeminen lämmittäisi kahden klaanin jokseenkin koleita välejä. Eloklaanin osallistuminen saattaisi saada kuolonklaanilaisetkin näkemään, että me olimme vain kissoja, aivan kuten hekin. Meillä oli vain erilaiset arvot, siinä kaikki.
Kuitenkin kun harjoitukset olivat alkaneet, oli tapahtunut jotakin odottamatonta ja dramaattista. Kilpailun toisen osion aikana minä ja Mesitähti olimme nähneet Tyrskytassun kuolonklaanilaisten joukossa. Kolli oli kasvanut isoksi ja rotevaksi nuorukaiseksi sitten viime näkevän, ja hänen toinen korvansa oli repaloitunut ties mistä syystä, mutta Tyrskytassu se oli ollut. Minun oma poikani.
Hän oli luikkinut hyvin nopeasti takaisin tovereidensa sekaan, enkä saanut tilaisuutta jututtaa häntä. Arvatenkin myös Mesitähdellä oli sanottavaa kollille, sillä olihan tämä karkottanut hänet. Päällikkö oli lopulta todennut, että odottaisimme suurten harjoitusten loppumiseen asti, ennen kuin asia otettaisiin käsittelyyn. Ei ollut mitään syytä aiheuttaa turhaa hämminkiä kesken kuolonklaanilaisten perinteen. Sitä paitsi, Punatähti varmasti telottaisi hänet heti paikalla, jahka saisi kuulla totuuden kollista.
En ollut maininnut Tyrskytassua sanallakaan Korppisiivelle, koska en ollut halunnut huolestuttaa häntä turhaan. Hän odotti minun pentujani, enkä halunnut riskeerata niiden tai hänen itsensä turvallisuutta stressaamalla häntä moisen asian vuoksi. Kun aika olisi kypsä, kertoisin hänelle varmasti.
Tyrskytassu oli edennyt pitkälle kaksintaistelussa. Hän taisteli raivokkaasti ja pelottavalla varmuudella vastustajiaan vastaan. Pojasta oli tullut voimakkaampi kuluneiden kuiden aikana. Ei se ollut mikään ihmekään, olihan hän jo miltei täysikasvuinen kissa. Hän oli helpostikin minua isompi, enkä uskonut pärjääväni hänelle enää yhteenotossa.
Lopulta Tyrskytassu voitti koko kaksintaistelun, enkä voinut olla tuntematta pelon lisäksi pientä ylpeyttä hänestä. Poikani oli elossa ja hyvinvoiva. Ja jos hän oli yhtään oppinut mitään viime kerrasta, hän voisi ehkä anoa Mesitähdeltä armoa ja palata takaisin klaaniin. Toisaalta, vastaanotto ei tulisi olemaan mitenkään erityisen lämmin tai riemuisa. Tyrskytassua pidetään kajahtaneena ja murhaajana, mikä sattui yhtä lailla minuun, sillä olihan hän minun verisukuani. Mutta jos Tyrskytassu tulisi takaisin, hän pääsisi tapaamaan uudet sisaruksensa sekä isovanhempansa. Voisimme olla taas perhe.
Viimeinen osio alkoi. Istuin Eloklaanin leirin lähettyvillä yhdessä muiden mestarien sekä klaanitoverieni kanssa. Yritin etsiä katseellani Tyrskytassua, mutta tämä näytti kadonneen väenpaljouteen. Tänään minun olisi kuitenkin puhuttava hänen kanssaan, ennen kuin tämä palaisi yhdessä muiden kuolonklaanilaisten kanssa takaisin omalle puolelleen.
Varistassu-niminen Kuolonklaanin oppilas juoksi maaliin ensimmäisenä. Yleisö alkoi hurrata isoon ääneen. Hurrasin mukana, mutta hieman vaisummin, sillä keskityin edelleen löytämään Tyrskytassun raidallista turkkia. Yhtäkkiä takaani kuului hätäisten käpälänaskelten rummutus. Käänsin päätäni äänen suuntaan ja näin hengästyneen Korppisiiven, jonka silmät olivat laajenneet täysikuun kokoisiksi.
”Tyrskytassu ja kuolonklaanilaiset!” naaras puuskutti. ”Pentutarhassa!”
Tajusin saman tien, mistä oli kyse. Syöksyin hänen ohitseen leirin sisäänkäynnille ja pujahdin aukiolle, jossa näytti ainakin toistaiseksi rauhalliselta. Sitten yhtäkkiä Mesitähti paiskautui pentutarhan seinän läpi ja jäi makaamaan maahan liikkumattomana.
Paniikki valtasi mieleni. ”Hyvä Tähtiklaani, mitä täällä tapahtuu?”
//Pentuvarkaat? 🙂
//507 sanaa
