Leimusilmä
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Leimusilmä tunsi hermostunutta kihinää turkkinsa alla. Jokin Hilehuurteen olemuksessa kieli siitä, että tämä tiesi asioita. Asioita, jotka Leimusilmä oli pyrkinyt pitämään henkilökohtaisina. Ehkä hän vain kuvitteli, eikä Hilehuurre oikeasti tiennyt mitään. Ei kai parantaja sentään niin läpinäkyvä ollut tunteistaan?
“Tulin keräämään lisää yrttejä varastoon nyt kun ne ovat tuoreita”, hän vastasi hopeanharmaan soturin kysymykseen ja viittasi hännällään yrtteihin, jotka oli laskenut maahan voidakseen puhua paremmin.
“Niitä näyttää olevan paljon”, Lieskakajo totesi silmätessään kasveja. “Oletko varma, että saat kannettua ne yksinäsi leiriin?”
Leimusilmä väänteli hännänpäätään kuumotuksissaan. Kenties Lieskakajo voisi auttaa häntä yrttien kanssa ja he saisivat viettää aikaa kahdestaan. Viime kerrasta oli jo tovi, ja parantajakolli kaipasi soturin turkin lämpöä omaansa vasten.
“Lieskakajo!” Jostain lähistöltä kajahti kutsu. Leimusilmä tunsi harmistuksen pyyhkivän ylitseen kuin vesisateen, kun hän tunnisti huutajan Nokkospilveksi, Lieskakajon kumppaniksi.
Lieskakajo heilautti korviaan vaikean näköisenä. “Minun on parasta mennä katsomaan, mistä on kyse.” Hän kääntyi katsomaan vielä Leimusilmää. “Ehkä Hilehuurre voisi auttaa sinua noiden kanssa?”
“Mielelläni”, Hilehuurre virnisti ennen kuin Leimusilmä ehti vastata mitään, eikä parantajan auttanut kuin vain nyökytellä.
“Kyllä se kai käy.”
“Nähdään leirissä!” Lihaksikas, punertava soturi heilautti heille säntäänsä ja pinkaisi sitten Nokkospilven äänen suuntaan.
Leimusilmä hymyili hermostuneesti Hilehuurteelle, jonka kanssa oli jäänyt kahden, ja ryhtyi sitten jakamaan yrttejä kahteen erilliseen pinoon, jotta ne olisi helpompi kantaa. “Sinä voit ottaa tuon toisen, niin minä otan tämän”, hän naukui kollille ja osoitti tassullaan toista yrttiläjää.
//Hile?
