Varpulaulu
Kirjoittaja: Saaga
Räpäytin silmiäni pari kertaa sulatellen Kortetuikkeen sanoja. Hänen kutsuessa minua erinomaiseksi soturiksi Sielutassun edessä olin ajatellut sen vain naaraan niskoitteluun vastaamisena, mutta nyt sanat tuntuivat merkitsevän jotakin.
Käännyin nuolemaan rintaani hämmentyneenä pari kertaa. En ollut varma mitä minun pitäisi vastata. Kiitos ei tuntunut tarpeeksi vahvalta sanalta, mutta sitä pahempi olisi olla sanomatta mitään.
Korvani kääntyivät, kun kuulin metsän siimeksestä ääniä. Se oli iltapartion puheensorinaa. Hetken ajan olin ollut kaukana tavallisesta elämästäni, arjesta. Olin elänyt omassa kuplassa Kortetuikkeen, Korpikasteen ja Sielutassun kanssa nelin metsässä harjoituksissa.
Koko leirin tohinan ja tavallisten tehtävieni tuoma stressi paiskautui päälleni yhdessä humauksessa. Se oli niin suuri lasti, että meinasin lentää kumoon. Tunsin, kun ilo pakeni uloshengitykseni kautta kehostani ja sai tassuni taas painaviksi.
“Varpulaulu, oletko kunnossa?” Kortetuike herätti minut ajatuksistani hellästi tökkäämällä. Säpsähdin ja loikkasin takaisin käpälilleni istuma-asennostani.
“Kyllä”, naukaisin pakotetun iloisella äänellä, “ja kiitos.”
Tiesin kuitenkin ystäväni näkevän lävitseni. Hän tiesi aina vaikkei edes kysynyt mitään. Räpyttelin silmiäni koittaen saada niihin taas luonnollisemman ilmeen ja rentouttaa lapani.
“Meidän pitää varmaan mennä”, Kortetuike sanoi, kun Sielutassun ääni kiiri korviimme kertoen hänen löytäneen sopivat esineet pelivälineiksi. Nyökkäsin vaaleaturkkiselle kollille ja seurasin tätä kevyillä loikilla muun porukan luokse. Olin epämielyttävän tietoinen pitkän turkkini rähjäisyydestä enkä ihmetellyt lainkaan miksi Sielutassu oli sanonut mitä oli sanonut.
//Korte? Korpi?
