Omenahuuma
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Pyöritys loppui yhtäkkiä, kun jäimme jonkin sortin oksaan kiinni. Edelleen Kirpputäplän päätä pinnalla pidellen käännyin katsomaan ympärilleni nähdäkseni, miten pitkä matka rantaan oli, mutta sitten tajusin, että Mesitähti piteli kiinni oksan toisesta päästä. Jäämättä miettimään liikaa kiipesin oksalle raahaten Kirpputäplää mukanani, kunnes Iltakaiku tuli auttamaan minua ja auttoi nostamaan pienen, läpimärän kollin turvallisesti maankamaralle.
Viimeisillä voimillani loikkasin pois oksalta ja lyyhistyin maahan haukkomaan henkeä. Näin hyvin sumeasti, miten Mesitähden valkoinen hahmo tyrkkäsi Iltakaiun kauemmaksi mustavalkoisesta Kirpputäplästä, joka oli täysin liikkumaton. Pelkäsin koko sydämeni pohjasta kollin puolesta – mitä jos hän oli niellyt liikaa vettä, eikä sitä saataisi pois hänen keuhkoistaan ajoissa?
Jossain vaiheessa huomasin Paatsamatassun tulleen vierelleni. Naaraan hengitys tuntui lämpimänä ilmavirtana korvakarvoissani, ja hän ryhtyi nuolemaan turkistani enimpiä vesiä pois. Olin liian uupunut auttaakseni häntä urakassa, joten annoin vain pääni vajota käpälieni päälle seuratessani sivusta huoli sydäntä raadellen, kun Mesitähti paineli Kirpputäplän kylkeä saadakseen hänet puklaamaan vedet ulos keuhkoistaan.
Viimein Kirpputäplän keho nytkähti ja hänen suustaan ryöppysi vettä. Mesitähti painoi yhä kevyesti käpälällään hänen kylkeään ja puheli jotakin kollille rauhoittavalla äänensävyllä. Huokaisin helpotuksesta ja tunsin kiven vierähtävän syrjään sydämeltäni: Kirpputäplä selviäisi.
Paatsamatassu kosketti lapaani hännällään ja jäi sitten katselemaan ympärilleen kuin jotakuta etsiskellen. Naaras rypisti otsaansa hämmentyneenä. ”Mihin Iltakaiku oikein katosi?”
Mesitähti nosti päätään ja katsahti myöskin ympärilleen, ilmeisesti tajuten vasta nyt itsekin suurikokoisen soturin poissaolon. ”Kenties hän lähti hakemaan Liljatuulta”, tämä arvasi ja auttoi samalla Kirpputäplää nousemaan seisomaan.
”Oli miten oli, me emme voi jäädä tähän odottamaan avun saapumista”, sanoin ja murahdin kammetessa itseni jaloilleni. Tutkin itseni nopeasti läpi vammojen varalta, mutta paksu turkkini oli suojannut minua hyvin enimmiltä ruhjeilta. ”Kirpputäplä on saatava kuivaan ja lämpimään – mitä nopeammin, sen parempi.”
Mesitähti nyökkäsi osoittaakseen olevansa samalla kannalla. Hän nosti Kirpputäplän selkäänsä, vaikka minä tarjouduin tehtävään. ”Olet vielä hengästynyt. On parempi, että minä kannan hänet leiriin”, päällikkö puhui lempeästi ja loi minuun myötätuntoisen silmäyksen.
Liian voipuneena väittämään vastaan lähdin raahustamaan hänen ja Paatsamatassun perässä leiriä kohti.
Leirissä Mesitähti vei Kirpputäplän Liljatuulen tykö. Hän oli ehdottanut minullekin, että menisin käymään siellä vielä tarkastettavana kaiken varalta, mutta olin sanonut olevani kunnossa ja kaipaavani vain lepoa.
Istuskelin aukiolla ja yritin nuolla turkistani jokivettä pois, vaikka se ei tuottanutkaan oikein tulosta, sillä hetki sitten oli alkanut jälleen tihkuttaa. Nostin katseeni kuullessani lähestyvät käpälänaskelet.
”Liljatuuli sanoi, ettei Iltakaiku tullut leiriin”, Mesitähti sanoi kohdalleni tultuaan. Hän näytti hiukan huolestuneelta.
”Minä lähden etsimään”, ilmoitin ja siinä samassa olin jo käpälilläni. Mesitähti pudisteli päätään.
”On varmasti virkeämpiäkin sotureita siihen hommaan. Sitä paitsi uskon kyllä Iltakaiun palaavan ennen pitkää takaisin. Ehkä hänen tarvitsi vain haukata vähän raitista ilmaa sen tapahtuneen jälkeen”, hän maukui, ja näytti minusta siltä, ettei ollut asiasta itsekään aivan varma.
”Hyvä on sitten”, vastasin lapojani kohauttaen ja istahdin alas. Päällikön kadottua pesäänsä nousin kuitenkin saman tien taas ylös ja sipsutin aukion poikki piikkihernetunnelille aikomuksenani lähteä Iltakaiun perään.
»Ihan vain kaiken varalta», ajattelin sukeltaessani aluskasvillisuuden sekaan ja lähtiessäni takaisin joelle etsimään kollin hajujälkeä, jota seuraamalla voisin ehkä löytää tämän.
//Ilta?
//481 sanaa
