Pilkepentu
Kirjoittaja: Nagini
Pistin pääni ulos pentutarhasta ja tunsin kirpeän ilman nipistävän nenänpäätäni. Räpyttelin silmistäni vielä viimeisimpiä unihiekan rippeitä ja venytin vielä nopeasti raajojani, mutta viileä ilma herätti minut paremmin kuin venyttely. Eloklaanin leirissä oli hiljaista, sillä oli niin aikainen aamu, että kukaan ei vielä ollut hereillä. Tiesin, että Mesitähti tuskin pitäisi klaanikokousta näin aikaisin, mutta en mahtanut mitään mahassani möyrivälle jännitykselle, joka oli herättänyt minut jo ennen auringonnousua.
Olin hiipinyt edellispäivänä Liljatuulen pesälle ja yllättänyt naaraan järjestelemästä yrttejä. Siitä oli muodostunut viimeisen kuun aikana jonkinlainen päivittäinen tapa, sillä kävin parantajan luona joka päivä vaihtamassa kuulumisia. Tällä hetkellä vietin eniten aikaa hänen kanssaan, sillä Tuulipennusta oli tullut oppilas, Tuulitassu, eikä hän enää ehtinyt leikkiä kanssani kuten pentuaikana. Pentutarhaan oli kylläkin tullut kaksi uutta pentu, Koivupentu ja Pohjapentu, mutta en ollut vielä ehtinyt tutustua heihin. Molemmat pennut olivat minua nuorempia eivätkä siksi jaksaneet leikkiä kovinkaan paljon, vaan nukkuivat suurimman osan päivästä. Minun harmikseni Liljatuulella ei vain enää ollut kovinkaan paljon aikaa minulle, sillä hän oli ottanut itselleen oppilaan, Leimutassun. Lisäksi Ruskatassu oli tällä hetkellä parantajan pesällä hoidettavana, ja Liljatuuli joutui viettämään paljon aikaa kollin haavoja hoitaen. Onneksi Liljatuuli tuntui kuitenkin löytävän päivittäin ainakin pienen hetken joutoaikaa, jolloin ehdimme jutella.
Eilispäivänä Liljatuuli oli vihjaissut minulle jutelleensa Mesitähden kanssa minun oppilasnimityksestäni. Olin täyttänyt kuusi kuuta jokin aika sitten, ja olin odottanut omaa nimitysseremoniaani siitä asti. Liljatuulen ansiosta tiesin nimitykseni olevan tänään, ja olin enemmän kuin innoissani siitä.
Silmiini osui liikettä leirin reunalla, ja näin Tuulitassun tassuttavan ulos oppilaiden pesästä. Hänen kyyhkynharmaa turkkinsa oli pörrössä ja oppilaan silmät olivat unesta sameat. Katseeni kirkastui, ja loikin naaraan luokse häntä innosta pystyssä. Meinasin liukastua keskellä leirin aukeaa, mutta sain onneksi pidettyä tasapainon ja pääsin jo muutamassa silmänräpäyksessä Tuulitassun luo.
”Tuulitassu, arvaa mitä!” huudahdin oppilaalle, ennen kuin olin vielä kunnolla ehtinyt hänen luokseen. Sanani saivat Tuulitassun hätkähtämään, sillä hän ei unisilta silmiltään ollut huomannut minua. Hän kuitenkin toipui säikähdyksestä nopeasti.
”No?” Tuulitassu kysyi.
”Minusta tulee tänään oppilas!” hihkaisin. Tunsin tassunpohjissani kihelmöintiä, kun edes mietin asiaa. Tuntui niin uskomattomalta, että jo tänään pääsisin ulos leiristä tutkimaan Eloklaanin reviiriä ja kenties opettelemaan jotain taisteluliikkeitä tai saalistustekniikoita.
”Mahtavaa!” Tuulitassu naukaisi minulle hymyillen. ”Voit tehdä nimityksesi jälkeen oppilaiden pesässä oman nukkumapaikkasi minun viereeni, jos haluat.”
”Tietenkin haluan”, sanoin. Huiskautin häntääni kärsimättömästi, ja vilkaisin leirin keskellä olevalle Litteäkivelle. Se oli yhtä autio kuin koko muu leiri. Tuntui, että me olimme Tuulitassun kanssa ainoat hereillä olevat kissat.
”Mihin aikaan sinun nimityksesi pidettiin?” kysyin Tuulitassulta. Naaras rypisti mietteliäästi otsaansa.
”Sitten kun koko klaani oli hereillä”, hän vastasi minulle.
”Niin myöhään! En ikinä jaksa odottaa, että kaikki ovat hereillä!” maukaisin surkeasti. ”Menen kohta herättämään kaikki kissat, jos pian ei ala tapahtua.”
Tuulitassu nauroi sanoilleni.
”Kyllä kaikki heräävät aivan pian.” En ollut siitä läheskään niin varma kuin Tuulitassu tuntui olevan, mutta jätin asian sikseen ja vaihdoin puheenaihetta.
”Mitä sinä teit ensimmäisenä päivänäsi oppilaana?”
”Kiersin Viherkatseen kanssa koko Eloklaanin reviirin. Emme ehtineet tehdä mitään muuta, enkä olisi edes jaksanutkaan, sillä en ollut koskaan kävellyt niin pitkään sellaisessa maastossa”, Tuulitassu kertoi. Mieleeni piirtyi kuva tilanteesta, kun Tuulitassu laahusti väsyneenä Viherkatseen perässä tiheässä metsässä ja yritti pysyä mestarinsa perässä. Viikseni väpättivät ja kikatin.
”Hei, älä naura minulle!” Tuulitassu tokaisi ja tökkäsi leikkisästi kylkeäni. ”Katsotaan sitten illalla, kuinka väsynyt sinä oikein olet ensimmäisen oppilaspäiväsi jälkeen. Se parhaiten nauraa, joka viimeiseksi nauraa!”
Pudistelin päätäni naaraan sanoille, mutta en ehtinyt vastata hänelle, sillä Tuulitassun mestari Viherkatse saapui luoksemme soturien pesältä keskeyttämään jutustelumme.
”Huomenta Tuulitassu ja Pilkepentu”, harmaanruskea naaras naukaisi lämpimästi. Käänsin meripihkanväriset silmäni kohti Tuulitassun mestaria, ja väläytin hänelle sellaisen hymyn, että kaikki hampaani näkyivät.
”Huo-”
”Minusta tulee tänään oppilas!” hihkaisin ja keskeytin Tuulitassun, joka oli yrittänyt kohteliaasti tervehtiä mestariaan. Viherkatse oli luonteeltaan hyvin ystävällinen, eikä hän pistänyt pahakseen sitä, että en tervehtinyt häntä sen kummemmin. Hän vain hymyili ja nyökkäsi hyväksyvästi.
”Sehän on hienoa! Voitte sitten Tuulitassun kanssa harjoitella yhdessä”, Viherkatse naukaisi. Virnistin Tuulitassulle.
”Minä kyllä voitan sinut kaikissa taisteluissa!” sanoin ja viilsin kynsilläni välissämme olevaa ilmaa kuin todistaakseni asian. Tuulitassu pyöräytti minulle silmiään.
”Olen nykyään parempi taistelija kuin pentuna”, hän vastasi. Olin juuri aikeissa todistaa Tuulitassun sanat vääriksi, kun yhtäkkiä Mesitähden voimakas ääni kajahti leirin aukiolla. Hän kutsui klaanin kokoukseen.
Hätkähdin päällikön ääntä, ja kun käännyin Litteäkiven suuntaan, huomasin koko klaanin olevan hereillä. Jutellessani Tuulitassun kanssa, en ollut edes huomannut, miten soturit olivat nousseet jo jalkeille ja hakeneet oppilaat myös ulos pesästään. Nyt koko Eloklaani oli kasaantunut puolikaareen Litteäkiven eteen kuuntelemaan, mitä Mesitähdellä oli sanottavanaan. Jalkojani tärisytti, kun Mesitähti aloitti kokouksen. Tuulitassu kuiskasi minulle nopeasti onnea matkaan, mutta olin niin jännittynyt, että en kuullut häntä.
”Hyvää huomenta Eloklaani”, Mesitähti naukaisi ja nyökkäsi klaanilleen. ”Tänään on aika nimittää yksi pennuista oppilaaksi. Pilkepentu, astuisitko tähän eteen.”
Koko klaanin silmäparit porautuivat turkkiini, kun tassutin Mesitähden eteen. Muiden katseet tuntuivat pistelevän ihoani, tai sitten se johtui vain jännityksestä. Kohotin meripihkanväriset silmäni päällikön vaaleanvireisiin silmiin, ja lukitsin katseeni tiukasti niihin.
”Pilkepentu, olet täyttänyt kuusi kuuta ja on aika antaa sinulle oppilasnimesi”, Mesitähti sanoi. ”Pilkepentu, tästä päivästä lähtien siihen saakka, kunnes saat soturinimesi, sinut tunnetaan Pilketassuna. Mestariksesi saat Taivaslaulun.”
Takanani olevat eloklaanilaiset alkoivat huutaa uutta nimeäni kohti taivasta, ja samaan aikaan Taivaslaulu hypähti jostakin vierelleni ja kurottui koskettamaan nenääni omalla nenällään. Naaraan nenänpää oli lämmin, ja hänen silmissään oli tyyni katse. Huudot takanamme hiljenivät, ja Mesitähti päätti kokouksen. Leiri alkoi tyhjentyä pikkuhiljaa.
”Onneksi olkoon, Pilketassu”, mestarini naukaisi ja hymyili minulle. Sisälläni kupliva innostus oli niin suurta, että en saanut sanotuksi mitään, nyökkäsin vain.
”Onnea, Pilketassu!” kuulin takaani jonkun sanovan. Käännyin ympäri, ja näin Liljatuulen hymyilevät kasvot. Nyt olin saanut itseni kasaan jo sen verran, että pystyin vastaamaan.
”Kiitos!”
”Miltä sinusta tuntuu?” parantaja kysyi minulta. Viikseni värähtivät ja vedin syvään henkeä valmistautuen oksentamaan kaiken sanottavan ulos.
”Ihan mahtavalta! Vihdoinkin pääsen ulos leiristä kiertämään klaanin rajat ja opettelemaan erilaisia saalistustekniikoita ja kaikenlaisia taistelutaitoja ja myös uimaan siihen jokeen, josta olet kertonut-”
”Mehän voisimme aloittaa jo tänään siitä, että kiertäisimme Eloklaanin reviirin rajat”, Taivaslaulu naukaisi ja keskeytti puhetulvani. Räpäytin silmiäni mestarilleni ja nyökkäsin.
”Toivottavasti sinulla tulee olemaan mukavaa nyt oppilaana”, Liljatuuli kehräsi. ”Minun täytyy nyt mennä kouluttamaan omaa oppilastani, joten jatketaan myöhemmin.” Sen sanottuaan tummanharmaa naaras lähti luotamme kohti parantajan pesää. Käänsin meripihkanväriset silmäni kohti Taivaslaulua.
”Lähdemmekö siis nyt heti ulos?” kysyin toiveikkaana. Taivaslaulu hymähti innostukselleni huvittuneena.
”Käy ensin tekemässä itsellesi peti oppilaiden pesään, niin lähdetään sitten. Odotan sinua sisäänkäynnin luona”, naaras naukaisi. Huokaisin hieman turhautuneena, sillä pedin tekeminen tuntui täysin ajanhukalta. Halusin lähteä ulos nyt heti! Toisaalta minun täytyisi tehdä oma sammalpeti oppilaiden pesään ennemmin tai myöhemmin, joten ainakin se olisi pois alta, jos tekisin sen nyt.
”Hyvä on”, vastasin Taivaslaululle. Kun lähdin kohti oppilaiden pesää, askeleeni olivat lennokkaat ja mieleni jossain yläilmoissa. Vihdoinkin olin oppilas!
// 1085 sanaa
