Tupsutassu
Kirjoittaja: Aura
Heräilin rankan ja pitkän yön jäljiltä. Olin nukkunut huonossa asennossa ja minusta tuntui, kuin en olisi nukkunut hetkeäkään. Koko pää tuntui olevan täynnä painavia kiviä. Kohotin päätäni ja huomasin Kiurutassun sukivan omaa turkkiani. Väläytin siskolleni lämpimän hymyn. Emme olleet hirveästi puhuneet vanhempiemme kuolemasta enkä tiennyt ajatteliko naaras heitä yhtä usein, kun minä ajattelin.
“Kiurutassu? Olisiko sinulla hetki?” kysyin varovaisesti ja venyttelin selkääni. Jokainen jäsen ja lihas oli ihan jumissa. Juuri nyt tekisi mieli käydä kunnon lenkillä, mutta viime yön takia minut oli määrätty vapaalle ja kai se oli hyvä. En minä tiennyt.
“Tupsutassu, heräsithän sinä. Ja on minulla hetki, mutta minun pitää ihan pian lähteä partioon”, Kiurutassu naukaisi ja loikkasi viereeni. Hymyilin siskolleni. Mietin pitäisikö minun aloittaa keskustelu meidän vanhemmista, mutta jos toisella oli jo menoa.. Ehkä siihen keskusteluun pitäisi varata kunnon aika.
“Äh, ei minulla ollut mitään tärkeää”, huiskaisin käpälälläni. “Kunhan vain valvoin viime yönä myöhään.”
Kiurutassu ei ehtinyt vastaamaan minulle, kun aukiolta kiiri korviimme jo huhuilua.
“Toivottavasti saat ensi yönä paremmin unta. Minun pitää nyt kuitenkin mennä, nähdään myöhemmin”, naaraskissa huikkasi ja kiiruhti jo aukiolle. Hymyilin naaraalle hyvästeiksi ja nousin itsekin ylös. Minun pitäisi venytellä tai muuten muuttuisin yhtä kankeaksi, kun klaaninvanhimmat! Ajatus siitä huvitti ja nauratti minua. Minä, oppilaana kuin klaaninvanhin. Kuinka hassu ajatus! Viikseni väpättivät, kun mietin hassua juttuani. Hölköttelin aukiolle ja venyttelin ensin takajalkojani, sitten selkääni ja sitten niskaani. Vaikka muille kissoille puhuminen olikin minusta todella jännittävää, kaipasin silti hieman muiden seuraa. Ja jos minulla ei olisi tänään harjoituksia, kai minä voisin etsiä jotain muuta seuraa. Huomasin aukiolla mustavalkoisen naaraskissan. Muistelin, että hänen nimi oli Mustikkapyörre. Pentuna olin opetellut vanhempien kissojen nimiä ulkoa ja edelleen muistin melkein jokaisen. Tassutin toisen luokse ja taputin naarasta selkään. Mustikkapyörre kääntyi ja katsoi minua kysyvänä.
“He-hei. Haluaisitko sinä jakaa vaikka riistaa tai lähteä kanssani kävelylle?” kysyin soturilta hiljaisella äänellä, mutta Mustikkapyörre ei vastannut mitään. Käveli vain pois. Nielaisin ja tunsin kuinka pala nousi kurkkuuni. Torjutuksi tuleminen tuntui minusta pahalta.
“Minä voin lähteä kanssasi kävelylle, jos vain kelpaan.”
Käännyin katsomaan ja näin jurokatseisen kollin. Muistelin, että hänen nimi oli ehkä Järvi….Järvi… Järviloiste! Ilmeeni kirkastui hieman ja nyökkäsin varovaisesti. Järviloiste ainakin oli kohtalaisen kokenut soturi ja tiesi varmasti parhaat kävelypaikat.
“Se olisi kiva, kiitos kun kysyit. Mennäänkö sitten?” naukaisin ystävällisesti ja lähdin kollin perässä ulos leiristä. Ilmakin oli mitä parhain ja oli sopivan leutoa, joten kävelyretki sopi tähän hetkeen, kun nenä päähän. Silmäilin kollisoturia uteliaana. En ollut jutellut kolli kanssa ennen, mutta olin huomannut Järviloisteen usein partioimassa. Minusta tuntui siltä, että kolli oli aina suorittamassa tehtäviään. Ihailin kollia hieman, Eloklaani tarvitsi juuri tuollaisia sotureita ketkä huolehtivat siitä, että kaikki hommat tulisivat hoidettua. Oli suorastaan kunnia saada viettää aikaa sellaisen kissan kanssa!
