Perhopuro
Kirjoittaja: Saaga
Annoin Kehräpennun hypätä kimppuuni ja läiskiä selkääni. Kävin maahan ja päästelin korisevia lumihirviön kuoleman ääniä. Kehräpentu kikatti hirveän iloisena. Hymähdin ja irrotin pennun turkistani. Kierähdin tassuilleni ja katsoin hopeaturkkista pentuani – minun pentuani – joka haukotteli suu ammollaan.
“Olisikohan hyvä käydä lepäämässä vähän?” kysyin, sillä olimme leikkineet jo hyvin pitkään ja pennun täytyi todella tuntea itsensä uupuneeksi. Kehräpentu nyökytti.
“Joo, minua väsyttää-ää”, hän naukui viimeinen sana venyen uuteen haukotukseen. Hymyilin huvittuneesti ja odotin, että pentu nousisi seisomaan. Hän seurasi minua pentutarhalle ja kävimme makuulle pesälle. Kehräpentu kävi kylkeeni kiinni levolle. Mietin pitikö minun puhua tai kertoa jokin tarina tai jotain. Ensimmäinen kertani emona ja en voisi nyt mokata heti toisena päivänä. En sanonut mitään, mutta se oli kai hyvä päätös sillä pian Kehräpentu jo tuhisi nukkumisen pientä ääntä. Painoin pääni käpälilleni ja suojasin pentua hännälläni. Ehkä voisin itsekin saada pienet unoset. Käännyin mielessäni Tähtiklaanin puoleen ja kiitin esi-isiä tästä pienestä ilopallosta, jonka he olivat laittaneet elämäni tämän vaiheen kohokohdaksi.
