Pimentovarjo
Kirjoittaja: Auroora
Kuuntelin silmät siristettyinä Pohjaharhaa. En ollut varma, halusinko luottaa siihen, ettei hän todellakaan tiennyt mitään. Oli vaikea uskoa, etteikö Väärävarjo olisi halunnut kertoa pojalleen edes jotain emostaan: jotain hänen persoonastaan, jotain heidän tarinastaan. Toisaalta Pohjaharha ei ainakaan minun korvaani vaikuttanut valehtelevan.
”Tietysti klaanin varapäällikkönä minua kiinnostavat kuolonklaanilaisten asiat”, vastasin kollisoturin kärkkääseen kysymykseen. Hymyilin viileästi. ”Ja kenties minä nautin juoruilemisesta. Joka tapauksessa, haluan selvittää, kuka emosi on. Ei huolta, en halua hänelle mitään pahaa. Haluan vain olla perillä asioista.”
Päättelin, etten saisi keskustelusta enää mitään irti, joten käännyin leirin suuntaan. Kuulin Pohjaharhan seuraavan minua, pehmeät askeleet kuivalla viherlehden maaperällä tahdittaen matkaamme takaisin leiriin. Kolli ei erityisemmin näyttänyt yhdeltäkään epäillyistä: selvästi hän oli perinyt valkoisen turkkinsa ja meripihkaiset silmänsä isältään. Mikään hänen olemuksessaan ei muutenkaan muistuttanut minua yhdestäkään niistä naaraista, jotka olisivat saattaneet olla hänen emonsa. Paitsi hänen suoraselkäisyytensä ja pakkomielteisyytensä sääntöjä kohtaan: ne toivat mieleeni Tuhkajuovan, joka oli aina ollut moitteeton soturi, joskus jopa ärsyttävyyteen asti. Se oli samalla kuitenkin syy, miksi Tuhkajuova ei voinut olla Pohjaharhan emo. Hän ei ikinä hairahtaisi kunniallisen kumppanin polulta, vaikka hänen kumppaninsa sattuikin olemaan täysi idiootti.
Kun lähestyimme leiriä, vilkaisin taas taakseni Pohjaharhaan.
”Vaikka et ehkä koe tarpeelliseksi peitellä taustaasi, suosittelisin toistaiseksi pitämään suusi supussa asiasta”, sanoin varoittaen. ”Sille on syynsä, miksi isäsi ei ole kertonut emostasi mitään. Väärävarjo varmasti yrittää suojella häntä. Koska synnyit silloin, kun hän vielä oli Kuolonklaanin jäsen, ei klaanien sääntöjä ole rikottu: on kuitenkin todennäköistä, että asia on muuten arka. Älä aliarvioi, kuinka ketkuja jotkut kuolonklaanilaiset saattavat olla. Tiedän kissoja, jotka palaisivat halusta selvittää emosi henkilöllisyyden ja kiristää tätä. Joidenkin asioiden kanssa on parempi olla mieluummin hiukan liian varovainen.”
Sen sanottuani nyökkäsin eloklaanilaiselle soturille ja astelin hänen edellään leiriin. Olisi parempi, ettei esimerkiksi Jääviilto saisi tietää asiasta. Hän ei ollut mikään tyhmä kissa, vaikka usein halusinkin ajatella niin. Soturi varmasti päätyisi samaan lopputulemaan kuin minä: Pohjaharhan emo tuskin haluaisi, että totuus kävisi julki. Ja vaikka minun oli myönnettävä, että itsekin olin jo leikitellyt sillä ajatuksella, että saattaisin käyttää tätä tietoa hyväkseni, olisi totuus varmasti paremmassa tallessa minulla kuin Jääviillon kaltaisella lierolla. Vaikka suhtautumiseni kuolonklaanilaisiin sotureihin oli muuten melko välinpitämätön, olivat monet kokeneista sotureista minulle tärkeitä klaanitovereita.
Seuraavana päivänä päätin etsiä Väärävarjon tassuihini ja vaikka hakata tiedon hänestä ulos. Olin ilmoittanut itseni mukaan erääseen hänen johtamaansa partioon, ja kuljin nyt eloklaanilaisten joukon hännillä. Kyseessä oli metsästyspartio, mutta minä en tietenkään kantanut mukanani yhden yhtä saalista. Kunnon soturi olisi kenties edes yrittänyt saalistaa jotain, mutta minä en nähnyt sille mitään syytä. Minä ja kuolonklaanilaiset saimme joka tapauksessa syödäksemme, enkä todellakaan aikonut metsästää Eloklaanille yhden yhtä hiirtä syötäväksi. Sitä paitsi minulla oli jo tassut täynnä töitä vihollisklaanin jäsenten valvomisessa.
Paluumatkalla, ennen kuin ehdimme leiriin, kirin Väärävarjon rinnalle. Kollin katse oli viileä, kun se kohtasi omani.
”Haluan puhua kanssasi”, sanoin, enemmänkin ilmoittaen asiasta hänelle kuin kysyen häntä. Väärävarjo suuntasi katseensa takaisin eteen, mutta nyökkäsi. Leiriin saapuessamme hän päästi eloklaanilaisten jonon ohitseen ja jäi seisomaan suuaukolle kanssani.
”Mitä puhuttavaa sinulla voisi olla kanssani?” hän kysyi epäluuloisena. Epäluuloisuuteen hänellä oli kaiketi syytäkin, sillä en yleensä tuhlannut eloklaanilaisiin aikaani paitsi silloin, kun jaoin heille rangaistuksia. Kun kohtasin hänen siristettyjen silmieni katseen tajusin, etten varmaankaan saisi soturista mitään irti. Miksi hän kertoisi minulle yhtään mitään, kun ei ollut Pohjaharhallekaan suonut emostaan muuta tietoa kuin sen, että hän oli kuolonklaanilainen? Soturi ei myöskään pelännyt minua: hän kohtasi katseeni vakaasti, olemus epäluuloisuudesta huolimatta rentona.
Päätin kuitenkin ainakin yrittää.
”Sinulla on poika, Pohjaharha”, sanoin sen enempää kiertelemättä ja kaartelematta. ”Hänen emonsa on kuolonklaanilainen.”
Väärävarjon ilme ei värähtänyt.
”Niin?”
Siristin silmiäni kollille. Hänen oli tiedettävä, mitä ajoin takaa, mutta ehkä hän esitti olevansa tyhmä. Tai kenties hän vain halusi vältellä aihetta ja toivoi, että en alkaisikaan kyselemään Pohjaharhan emosta.
”Kuka hän on?” kysyin yksinkertaisesti ja katsoin Väärävarjoa terävästi silmiin. Hän näytti siltä, että oli odottanutkin tätä kysymystä, mutta huomasin, miten soturin katse käväisi nopeasti muualla. Hän ei halunnut käydä tätä keskustelua.
”Se ei kuulu sinulle yhtään mitenkään”, hän sanoi kohauttaen lapojaan välinpitämättömästi. ”Emme rikkoneet mitään lakia tai sääntöä. Pohjaharha syntyi, kun minä olin vielä Kuolonklaanin jäsen.”
Huokaisin syvään.
”Tiedän sen. Siltikin haluaisin saada tietää, kuka tämä mysteerinaaras on. En siksi, että pääsisin kiristämään häntä tai mitään sellaista, jota varmaan minulta odottaisit. Olen yksinkertaisesti utelias.”
Väärävarjo kohotti kyseenalaistaen kulmiaan ja muistutti minua taas, miksi en ollut koskaan enemmin pitänyt hänestä. Väärävarjo osasi olla liian uskalias.
”Minua ei oikeastaan kiinnosta sinun syysi. Takaan, että minusta et saa mitään irti. Oletan, että olet puhunut asiasta Pohjaharhan kanssa, ja tiedät, ettei hänkään tunne emoaan. Miksi kuvittelet, että kertoisin sinulle mitään poikani emosta, kun en ole kertonut hänelle itselleenkään mitään?”
”Jos Pohjaharha on syntynyt Kuolonklaanissa, hän on kuolonklaanilainen. Hänen siis kuuluisi olla Kuolonklaanissa, kotonaan”, sanoin haastaen. En ollut koskaan väittänyt olevani likaisten keinojen yläpuolella. ”Se on järjestettävissä. Minä voin järjestää sen, jos haluan. Voin viedä hänet pois Eloklaanista.”
Väärävarjo mietti hetken sanojani, mutta pudisti sitten päätään.
”Kuvitteletko voivasi kiristää minua noin? Ensinnäkin, en usko sinun oikeasti haluavan sitä. Toiseksi, Henkäystähti ei ikimaailmassa hyväksyisi klaaniinsa Eloklaanissa koko elämänsä viettänyttä kissaa, jonka verestä puolet on erakolta peräisin. Mutta hyvä yritys.”
Puuskahdin ärsyyntyneenä. Väärävarjo ei ollut mikään tyhmä kissa, eikä minun sellaisena olisi kannattanut häntä pitää. Kenties olisi aika myöntää tappioni, ainakin tämän taistelun osalta. Tästä soturista en saisi mitään irti, aivan kuin hän oli varoittanut.
”Selvä. Aion kuitenkin selvittää hänen emonsa henkilöllisyyden, vaikka en saisikaan sinulta apua”, murahdin ja pyöräytin silmiäni. ”Palaa takaisin leiriin. Lähetä Pohjaharha luokseni.”
Väärävarjo ei jäänyt väittelemään kanssani sen enempää vaan ravasi tiehensä, olemus hiukan kireänä. Minä istuuduin auringon lämmittämälle sammalmättäälle odottamaan.
Miksi oikeastaan olin näin kiinnostunut tästä asiasta? Mikään ei tulisi muuttumaan, vaikka saisinkin selville, että jollain Kuolonklaanin naaraalla oli kumppanuuden ulkopuolinen pentu eloklaanilaisen soturin kanssa. En halunnut ajatella syyn olevan vain se, että saisin kiristysmateriaalia, josta kenties olisi tulevaisuudessa hyötyä. Pohjaharhan emo tuskin oli kissa, jota koskaan halusin satuttaa tai josta koskaan voisi olla minulle mitään hyötyä. Kenties minua vain häiritsi se, että klaanissa oli tapahtunut jotain tällaista minun huomaamattani.
Hetken kuluttua Pohjaharha ravasi luokseni ja laskin katseeni sinisistä taivaista hänen meripihkaisiin silmiini. Pikkukaaoksella oli myös meripihkasilmät, mutta muuten en erottanut niissä samaa näköä. Toisaalta en ollut koskaan välittänyt katsoa häntä kovin tarkasti.
Nousin seisomaan ja venytin hiukan selkääni. Lähdin kävelemään kauemmas leiristä odottaen Pohjaharhan lähtevän seuraamaan minua.
”Isästäsi ei irronnut mitään”, tokaisin happamana. ”Eikö sinua kiinnosta tietää emostasi enempää? Kenties sinulla kävisi parempi tuuri, jos yrittäisit kysellä Väärävarjolta lisää tietoa tästä naaraasta.”
//Pohja?
KP-boosti käytössä
