Ampiaispisto
Kirjoittaja: Elandra
Kävelin muiden mukana kohti Koivumetsää, jonne Mesitähti oli partiomme määrännyt. Minttuliekki oli siirtynyt pentutarhalle odottamaan pentujensa syntymää, joten Mesitähti oli ottanut hoitaakseen myös varapäällikön tehtävät. Olin iloinen, että päällikkö oli laittanut partioon Kultasiiven. Minua harmitti, miten vähän olimme soturinimitysteni jälkeen olleet tekemisissä. Aikataulumme tuntuivat menevän aivan ristiin ja aina minun ollessani leirissä, Kultasiipi oli jossain muualla.
Hunajanvärinen naaras kiri minut kiinni, ja kuljimme rinnatusten kapealla polulla aluskasvillisuuden seassa. Minun täytyi katsoa tarkkaan joka askeleeni, jotta en hairahtunut ulos polulta varpujen sekaan.
”Miltä soturin arki on maistunut?” soturinaaras kysyi ystävällisesti. Vilkaisin häntä hymyillen, mutta käänsin nopeasti katseeni takaisin polkuun.
”Eipä kovin hyvältä”, naurahdin itsekseni hauskalle heitolleni. Kun katseeni käväisi taas Kultasiivessä, huomasin tämänkin kasvoilla olevan huvittuneen virneen. Ennen kuin käänsin katseeni takaisin polkuun, huomasin soturinaaraan vakavoituvan.
”Onko jokin sitten hullusti?” naaras kysyi huolestuneena. Oli äärimmäisen hellyyttävää, kuinka paljon ystäväni välitti minun – tai oikeastaan jokaisen eloklaanilaisen – voinnista. Se oli yksi syy, miksi Kultasiipi oli minun paras ystäväni.
”En vain jaksa aikaisia aamuja ja jatkuvaa työntekoa! Luulin, että soturin elämä on ratkiriemukasta ja rentoa, mutta olin aivan väärässä. Mekään emme ole ehtineet viettää lainkaan aikaa yhdessä, kun joudumme molemmat vain raatamaan koko ajan”, valitin huomaamattani liian kovaan ääneen. Edelläni kulkeva Huurresiipi vilkaisi minua kulmiaan kurtistaen. Kasvoilleni lehahti nolostunut virnistys, ja valkea soturi käänsi katseensa taas eteenpäin.
”Hups, ei soturin elämä oikeasti niin kamalaa ole. Mutta minua kyllä ihan todella harmittaa, ettemme ole ehtineet viettää aikaa yhdessä”, vilkaisin Kultasiipeä hieman surumielinen ilme kasvoillani.
//Kulta?
