Pohjaharha
Kirjoittaja: Elandra
Katsoin hieman epäluuloisena, kun Hilehuurre ehdotti meidän kaivavan itsemme sisään läpinäkyvien seinien alapuolelta. En kuitenkaan halunnut tyrmätä ideaa kokeilematta, sillä juuri nyt tämä oli paras ja ainoa ideamme. Pesän sisään olisi päästävä, jos halusimme saada yrtit.
Hopeanharmaa soturi pyöri läpinäkyvän pesän ympärillä ja kokeili käpälillään maata. Hänen pysähtyessään aavistin kollin löytäneen sopivan pehmeän kohdan. Hiirenkorva teki tuloaan, mutta maa oli edelleen suurilta osin jäinen tai vähintään kohmeinen. Lumet olivat toki alkaneet sulamaan, mutta menisi vielä ainakin kuu tai ehkä kaksikin ennen kuin Eloklaanin reviiri olisi edes suurilta osin lumeton. Pesän ympärys oli kuitenkin melko lumeton – kenties jokin oli sulattanut lumen tai kaksijalat olivat vieneet sen pois.
Katselimme Salviakatseen kanssa etäämmältä, kun Hilehuurre alkoi kuopia multaista maata. Ruskea, märkä multa värjäsi hetkessä vaalean kollin käpälät rusehtaviksi.
Jossain vaiheessa Salviakatse siirtyi Hilehuurteen tilalle kaivamaan. Juuri kun olin tarjoutumassa hengästyneen naaraan tilalle, tämä nosti päänsä riemastuneena ylös ja katsahti meidän suuntaamme.
”Minä luulen, että se toimi!” naaras naukaisi. Kiiruhdimme Hilehuurteen kanssa yhtä aikaa vanhemman naaraskissan luokse. Salviakatse työntyi taas kaivamaansa kuoppaan ja kaivoi maata. Samassa näin, kuinka maa läpinäkyvän pesän sisällä alkoi murentua siitä kohtaa, josta Salviakatse kaivoi. Pian naaraan käpälä rikkoi maanpinnan ja vaalea käpälä ilmestyi läpinäkyvän seinän takaa näkyviin.
”Se toimii!” Hilehuurre hihkaisi, kun Salviakatse perääntyi pois kuopasta.
”Minä voin hoitaa loput”, tarjouduin kohteliaasti. Vaikka olinkin innoissani, pysyttelin haudanvakavana. Nämä kissat olivat klaanitovereitani, mutta halusin pitää uskottavuuteni hyvänä soturina ja olla innostumatta kuin mikäkin pikkupentu.
Salviakatse teki minulle tilaa, ja astelin kahden klaanitoverini kaivamaan onkalomaiseen kuoppaan. Se oli juuri ja juuri sellainen, josta keskikokoinen kissa mahtui menemään. Maa oli kohmeista, eikä kaivaminen ollut ihan niin helppoa miltä se oli näyttänyt. Jouduin käyttämään yllättävän paljon voimaa saadakseni maa-ainesta irti. Kokeilin ensin rauhallisesti yhdellä käpälällä kaivamista, mutta se tuntui liian hitaalta. Siispä aloin kuopia maata nopeaan tahtiin vuorotellen molemmilla etukäpälilläni. Maa-aines irtosi hitaasti, mutta varmasti kohmeisesta seinämästä.
Viimein aukko läpinäkyvän pesän sisälle oli juuri kissanmentävä. Työnnyin ensimmäisenä ylös onkalosta sisään pesään. Se oli yllättävän lämmin, lämpimämpi kuin ilma pesän ulkopuolella. Ilmassa leijaili voimakkaita ja kitkeriä tuoksuja, jotka kaiketi olivat peräisin pesän lasiseinien vierellä kasvavista yrteistä ja kasveista. Salviakatse ja Hilehuurre tulivat perässäni sisään pesään.
”Onko täällä mitään hyödyllistä?” käännyin rauhallisesti Salviakatseen puoleen. Naaras silmäili tasoja, joita oli monta päällekäin. Kunkin tason päällä oli erilaisia astioita, joiden sisällä kasvoi joitain minulle tuntemattomia kasveja. Naaras loikkasi lähimmän ja alimman tason päälle ja nuuhkaisi kasvia. Soturin katse käännähti takaisin minuun ja Hilehuurteeseen.
”Kyllä siltä vaikuttaisi. Osa näistä kasveista näyttää kylläkin aivan oudoilta, en ole aiemmin törmännyt niihin”, naaras selitti hitaasti ja rauhallisesti. Salviakatse kääntyi takaisin kasvien puoleen ja alkoi tutkiskella myös muita kasveja. Minä käänsin katseeni Hilehuurteeseen, joka oli siirtynyt pesän toiselle puolelle. Kolli oli noussut kahdelle jalalle yhtä tasoa vasten ja nuuhkutteli kasvia. Kävelin kollin luokse ja tämä väräytti korviaan ja vilkaisi minua, mutta käänsi nopeasti katseensa takaisin kasviin.
”Oli hyvä idea kaivaa seinän alta”, tokaisin rauhallisesti. Vaikkei Hilehuurre kuulunutkaan suosikkikissoihini, hänkin ansaitsi kehuja tehdessään jotain kerrankin oikein ja kunnolla.
//Hile?
