Hiilihammas
Kirjoittaja: EmppuOmppu
//TAISTELUTARINA (363 sanaa = 3TaP)
Kevyen, levottoman unitilani läpi tunsin Korppisiiven hengityksen tahtiin kohoilevan kyljen turkkiani vasten. Raotin tokkuraisena silmiäni, ja katseeni terävöityessä näin taas selvästi Sarastustassun pienen, hentoisen ruumiin edessäni. Suru vihlaisi rinnassani, kun mieleeni palasi muistikuvia viime yöltä, jolloin olimme kumppanini kanssa yrittäneet sukia naaraan veren kovettamaa turkkia. Emme olleet saaneet pestyä kaikkea verta pois, ja aamunkajon ylettäessä metsään näin paremmin ne kohdat, joita emme olleet onnistuneet putsaamaan.
Taistelu raivosi yhä aukiolla. Se ei tuntunut ikinä loppuvan. Vedenvuodatus tulisi jatkumaan niin pitkään kuin kissat pysyivät tolpillaan. Minun olisi pitänyt olla siellä, auttamassa klaanitovereitani, mutta kehoni ei suostunut tottelemaan minua. Kävin hiljaista kamppailua pääni sisällä oman tuskani kanssa. Se oli kuin aallokko, joka pyyhkäisi minulta jalat alta aina kun yritin nousta ylös, yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes en jaksanut enää edes yrittää ja annoin sen vain huuhtoa minut mukanaan.
Katsellessani surusta sumein silmin Sarastustassua lävitseni kulki äkisti jokin selittämätön voima. Kuin päättäväisyyden puuska, joka piiskasi minut nousemaan huojuville käpälilleni. Sarastustassu ei olisi halunnut minun luovuttavan ja jättävän klaanitovereitani pulaan. Minun olisi jatkettava taistelua tyttäreni puolesta, hänen kuolemansa ei saanut olla turha.
Kosketin hellästi nenälläni vieressäni nukkuvan Korppisiiven otsaa, ennen kuin luikertelin pensaan ali ja jatkoin juosten aukiolle, jossa käytiin edelleen kamppailua elämän ja kuoleman rajalla. Ruumiita lojui taistelutantereella, sekä vihollisten että omien, ja maa oli verestä punainen.
“Ei!” Käänsin katseeni aukion toiseen laitaan ja ehdin juuri nähdä, kuinka Kuolonklaanin päällikkö tarttui Kieroarpea kaulasta ja alkoi riuhtoa. Tabbykuvioinen kolli horjahti maahan ja hänen kurkustaan alkoi pulputa verta.
Kauhistuneen Karjuvirneen kumartuessa veljensä puoleen Henkäystähti hyökkäsi häikäilemättä soturin kylkeen. Syöksyin salamana kollin avuksi – en menettäisi enää yhtään klaanitoveria! Henkäystähti oli selin minuun, kun ponnistin hänen selkäänsä ja vedin hänet kauemmaksi Karjuvirneestä. Raidallinen kolli sähisi hurjistuneena ja yritti litistää minut alleen kierähtämällä ympäri, mutta irtauduin hänestä ennen kuin hän ehti toteuttaa aikeensa.
Asetuin seisomaan maassa makaavan Karjuvirneen eteen suojelevasti, väläytellen varoittavasti hampaitani Kuolonklaanin päällikölle, jonka kurkusta purkautui vihainen, sähinän ja murinan sekainen mouruna. Köyristin selkääni ja pörhistin karvani näyttääkseni uhkaavammalta.
Takaani kuului käheä naurahdus. “Heh, varmaan kyllästyt minuun pian, kun sinun pitää aina olla pelastamassa nahkani, velipoika”, Karjuvirne maukui kömpiessään ylös. Hänen sanansa jäivät kaikumaan oudosti korviini, mutta en ehtinyt jäädä miettimään sitä pidemmäksi aikaa, kun Henkäystähti rynnisti jo uuteen hyökkäykseen.
//Karju?
KP-boosti käytössä
