Iltakaiku
Kirjoittaja: Elandra
Minulla meni hetki käsittää, mitä Taivaslaulu oli kertonut. Hän oli tullut luokseni aivan tavallisena päivänä ja kertoi valtavan uutisen. Hän odotti pentuja. Niin, Taivaslaulu odotti meidän pentujamme. Meistä tulisi taas vanhemmat.
Kasvoilleni piirtynyt typerä ilme vaihtui nopeasti leveään hymyyn. Tuijotin kumppaniani suoraan tuon erivärisiin, maailman kauneimpiin silmiin. Kurkustani pääsi hiljainen kehräys, kun soturitar painautui vasten turkkiani. Olimme siinä hetken ajan vailla murheita, jotka hiljalleen pääsivät hiipimään mieleeni.
Irrottauduin valkeasta naaraasta ja katsoin häntä huolestuneena.
”Entä jos jotakin pahaa tapahtuu taas? Entä jos pennut syntyvät liian aikaisin tai sairastut viheryskään?” en olisi tahtonut latistaa iloista tunnelmaa, mutten voinut jättää pelkoa huomioimatta. Taivaslaulun hymy hyytyi, ja tuo käänsi katseensa kohti etukäpäliään.
”Liljatuuli sanoi, että kaikki on hyvin. Me saamme kolme, ehkä jopa neljä pentua”, soturi lausui yrittäen saada tunnelman ennalleen. Hänen kasvoillaan oleva hymy ei kuitenkaan ollut sama kuin aiemmin. Se oli täynnä epätietoisuutta ja hitusen pelkoakin. Halusin uskoa niin, mutta se oli vaikeaa. Olin kokenut liikaa pahaa. Tällä hetkellä minusta tuntui, että en ollut enää isä ollenkaan. Aiempi pentueemme oli kuollut syntyessään, eikä Ruskatassu edelleenkään muistanut menneisyyttään. Tuntui tuskalliselta nähdä oma poika, joka ei kuitenkaan tunnistanut minua isäkseen. Välillä minusta tuntui kuin tuntemani Ruskatassu olisi kuollut kuolonklaanilaisen hyökätessä hänen kimppuunsa.
”Sinun täytyy siirtyä pentutarhalle”, lausuin terävällä äänellä. Tiesin, että klaanissa odottavat naaraat toimivat sotureina miltei lopputiineyteen saakka, mutta minä en tahtonut riskeerata mitään. Taivaslaulu oli viimeksikin synnyttänyt liian aikaisin, enkä tahtonut saman toistuvan. Taivaslaulu oli väittämässä vastaan, mutta nähdessään vakavan ilmeeni, hän myöntyi.
”Lupaan kysyä Mesitähdeltä hänen mielipidettään. Eloklaanilla on kuitenkin pulaa sotureista viheryskän myötä”, soturi lausui kohdaten katseeni. Juuri nyt minua ei kiinnostanut mikään muu kuin Taivaslaulu ja syntymättömät pentumme. Viis Eloklaanista ja Mesitähdestä, minulle tärkeintä oli perheeni.
”Tämä on paras uutinen pitkään aikaan. Olen vain menettänyt kaikki paitsi sinut, joten minua pelottaa. Pelkään, että menetän pian myös sinut pentujemme lisäksi. Lupaathan ottaa rauhallisesti, sinä kannat maailman tärkeintä lastia”, kuiskasin Taivaslaulun korvaan painautuessani tuota vasten.
”Sinä olet minulle niin hurjan tärkeä. Sinun jälkeesi minulla ei ole täällä enää mitään”, huokaisin hiljaa. Olinko liian itsekäs? Taivaslaulu oli sydämeltään klaanikissa. Oliko oikeus viedä häneltä soturin tehtävät omien pelkojeni vuoksi?
//Taivas?
// 347 sanaa
