Rusakkotassu
Kirjoittaja: Saaga
“Aion olla niin hyvä ettei Muurahaispentu voi voittaa minua enää missään!” kiljaisin. Asia oli minulle itsestäänselvä. Minun täytyi voittaa veljeni kävi mitä kävi. Minusta tulisi häntä paljon parempi soturi eikä millään muulla ollut väliä. Koko klaani arvostaisi minua.
“Vai niin”, Pörriäistassu naukui epäuskoisesti ja suoristautui edessäni, “Minua et kyllä varmasti voita.”
“No se nähdäänkin pian, sillä minä olen jo melkein kuusi kuuta vanha!” ilmoitin rehvakkaasti ja röyhistin omaa rintaani vastauksena kollin isotteluun.
“Rusakkopentu, nappaatko kasasta jotain syötävää? On jo ruoka-aika”, Kujekulta huikkasi pentutarhan edustalta ja minä – urheana emoni palvelijana – käänsin selkäni Pörriäistassulle. Nappasin kasasta jäniksen-rääpäleen ja lähdin kiikuttamaan sitä häntä pystyssä kohti pentutarhaa.
En katsonut enää taakseni, mutta olin varma että saatoin kuulla hänen naurunsa vielä kumartuessani nappaamaan jäniksestä ensimmäisen suulliseni.
Koko klaani oli kerääntynyt Litteäkiven ympärille. Minä en melkein malttanut pysyä turkissani, kun tuli vuoroni kävellä klaanin eteen saamaan oppilasnimeni!
Emo-parka oli koko aamun joutunut kuuntelemaan kauheaa kaakatustamme Muurahaispennun kanssa, kun kilpailimme siitä kumpi saisi paremman mestarin.
Nyt kun tiesin jo molempien sisarusteni mestarit minua pelotti, että saisin jonkun vähäpätöisen ja kokemattoman, mutta Korppitähden lausuessa ääneen nimen Uskolintu palasi minun innostukseni takaisin. Loikin kollin luokse ja kosketin tämän nenää omallani kuten kuului.
“Mukava päästä opettamaan sinua, Rusakkotassu”, hän sanoi. Liekki sisälläni roihahti suurempaan liekkiin kuullessani liitteen -tassu oman nimeni perässä. Nostin leukani korkealle ja vilkaisin Muurahaistassuun, joka seisoi oman mestarinsa vierellä.
Sädesäihke ei tietääkseni ollut mitenkään erityisen huono soturi, mutta hän oli vielä aika nuori ja minun mestarini oli jopa suurempi kokoisempi kuin Muurahaistassun! Erhetassulla taas oli vierellään Nokkospilvi – pienikokoinen ruskea naaras.
“Lähdetään reviirikierrokselle”, Uskolintu sanoi ja minä nyökkäsin. Päätin kuunnella ja kunnoittaa tätä soturia, sillä hän oli minun avaimeni kirkkaaseen soturin tulevaisuuteen.
