Sadetassu
Kirjoittaja: Pyry
Kesken taistelun valkoturkkisesta vastustajastani tuli yhtäkkiä jotenkin sekava. Tarkkailin häntä hämmentyneenä, keho kuitenkin samalla jännittyneenä ja valmiina puolustautumaan.
”Anna anteeksi, Pähkinä”, hän mumisi ja katsoi minua ikään kuin ei olisi tunnistanut, kuka olin.
Mutta Pähkinä? Mitä ihmettä, Tähtiklaanin nimeen?
”Sinä et taida olla ihan kunnossa…”, naukaisin hiljaa, epävarmana siitä, pitäisikö hyökätä vai ei. Naaras vaikutti niin sekavalta, ei näyttänyt olevan henkisestikään kunnossa.
Vilkuilin taakseni nähdäkseni Varjotassun jossakin, näinkin hänestä vilauksen; kolli taisteli urheasti mustaa naaraskissaa vastaan. Rinnassani läikähti voimantunne nähdessäni ystäväni; jos Varjotassu ei ollut luovuttanut, en luovuttaisi minäkään! Käännähdin hampaat irvessä kohti omaa vastustajaani, mutta jo ennen kuin ehdin edes kohtaamaan hänen hurjan sähinänsä, oli minut jo syösty rajulla voimalla selälleni. Tuon mielipuolen sekavuuskohtaus oli näköjään jo ohi.
”Irti minusta, sinä kirpputurkki!” sähisin ja yritin potkaista kissan pois kimpustani.
Tämä vain naurahti häijysti ja iski hampaansa lapaani, onneksi siihen jota en ollut loukannut edellisessä taistelussa.
Iskin takakynteni naaraan kylkiin ja etukynteni syvälle lapoihin, ja käytin kaikki liikenevät voimani kiepauttaakseni meidät kyljellemme. Kierimme yhtenä karvakasana lumista maata pitkin, samalla yrittäen saada tilaisuutta iskeä pahemmin. Yht’äkkiä kujakissa sai naulittua minut selälleni, eikä minulla ollut mitään mahdollisuutta puolustautua, kissa oli nimittäin saanut kaikki käpäläni niin sanotusti pois tieltä, ja raastoi nyt vatsaani niin että karvat pöllysivät. Samaan aikaan hän iski hampaansa syvälle kaulaani. Kipu lävisti kehoni sielua myöten. Rääkäisin raivokkaasti minkä hampailta kaulassani pystyin ja iskin etukynteni hänen kaulansa sivuille, viiltäen toivottavasti syvät viillot. Siihen minä käytin viimeiset voimani, ennen kuin irrotin otteeni ja annoin pääni pudota maahan. Vastustajani tyrkkäsi minut kyljelleni kuin olisin jo kuollut. Sitten hän katosi näkökentästäni. Tunsin, kuinka veri valui vatsani auenneista viilloista, mutta en kyennyt nousemaan, enkä edes pihisemään apua; kaulastani pulppusi myös verta minulle tuntematon määrä. Yritin hädissäni etsiä lasittuvilla silmilläni Varjotassua. En ehtinyt muuta kuin näkemään sumeasti hänen kermanvärisen turkkinsa, kun vajosin pimeyteen.
//Varjo?
