Perhopuro
Kirjoittaja: Saaga
Päiväni päätteeksi olin kävelyllä Varpulaulun kanssa. Olimme jutelleet leirissä kollin pitkittyneestä parantajan pesällä olosta ja kiellosta lähteä ulos yksin. Ymmärsin häntä hyvin, koska olimme molemmat menettäneet paljon. Tassutimme rinnatusten metsässä hiljaisina. Varpulaulu oli pyytänyt hiljaisuutta. Suostuin tottakai. Saisimme molemmat olla ajatuksissamme.
“Kuulitko tuon?” Varpulaulu kysyi korvat pystyssä ja valppaana. Katselin ja kuuntelin ympäristöä heti valppaana. En kuitenkaan kuullut mitään.
“Oletko varma, ettet kuule harhoja?” kysyin, mutta sitten kuulin itsekin pienen vinkaisun. Jokin vaisto sisälläni heräsi ja lähdin heti äänen suuntaan. En enää edes varmistanut, että Varpulaulu oli perässäni. Tuo ääni oli nimittäin ollut haavoittuneen pennun oma ja minä uhraisin henkeni pentujen edestä ihan millä hetkellä hyvänsä. Sukelsin aluskasvillisuuteen ja ylitin Eloklaanin rajan ei kenenkään maiden puolelle.
“Perhopuro, rajaa ei saa ylittää”, Varpulaulu sanoi takanani, mutta en välittänyt. Olin nimittäin huomannut maassa pienen rähjäisen karvapallon. Nostin tajuttoman pennun suuhuni niskanahasta ja vein sen takaisin Varpulaulun luokse.
“Et kuullut harhoja”, sanoin kolllille, joka nyt katsoi pentua hämmästyneenä.
“Viedään se leiriin äkkiä”, sanoin, “Nosta se selkääni. En jaksa kantaa sitä hampaissa koko matkaa.”
***
Saatuamme pennun leiriin veimme sen oitis Leimusilmän ja Vienotassun näytille. Istuin pennulle annetussa pesässä pitäen häntääni hänen ympärillään lämmikkeenä. Varpulaulu oli painunut omille teilleen eikä ihme, sillä hän oli vaikuttanut todella väsyneeltä. Leimusilmä oli sanonut, että pennun pitäisi virota millä hetkellä hyvänsä. Pidinkin silmäni tiukasti kiinni hänessä. Olin matkalla takaisin leiriin luvannut itselleni ja pennulle, että ottaisin hänet omakseni. Olin myös antanut pennulle nimen, jos tällä ei sitä vielä ollut – Kehräpentu. Leimusilmä oli myös myöntänyt sen olevan hyvä nimi pikkuiselle. Pikkuhiljaa hopeanharmaa pieni karvakasa availi silmiään. Hän henkäisi terävästi ja nosti sitten päänsä. Heti ensimmäisenä pentu katsoi minuun.
“Hei pienokainen”, naukaisin tälle. Pennun kauniin oranssit silmät porautuivat minuun ja sitten hän katsoi äkkiä ympärilleen tutkiskellen.
//Kehrä?
