Sadetassu
Kirjoittaja: Pyry
Tassuttelimme Varjotassun kanssa rinnakkain kohti leiriä. Olimme olleet jonkin aikaa yhdessä metsästämässä klaanillemme Hiilihampaan käskystä, ja leuoissamme roikkuikin jänis, hiiri sekä yksi ilahduttavan pulska orava.
Oli kulunut jo muutama päivä siitä, kun meidät oli laitettu kokeilemaan parisaalistusta yhdessä. Se oli alkuun epäilyttänyt minua, mutta olimme lopulta saaneet kiinni oravan, myyrän sekä linnun, joka oli kovin keskittyneesti kaivellut maata nokallaan. Jokin aika sitten olin myös ilokseni päässyt taisteluharjoituksiin Hiilihampaan kanssa – hän oli opettanut minulle liikkeen nimeltä pystylukko. Minulla oli ollut jo ikävä koulutustuokioita kyseisen kollin kanssa. Hän oli mielestäni oikein hyvä mestari, kärsivällinen ja kannustava.
Nyt olin kuitenkin Varjotassun kanssa ja halusin keskittyä siihen. Tänään oli kaunis päivä; oli hiirenkorvan varhainen alku, viimeinkin, ja näin aurinkohuipun aikaan aurinko lämmitti ihanasti turkkia. Ikään kuin se olisi halunnut hyvittää lehtikatona kärsimämme kylmyyden.
Minulla oli hyvä olo. Tuntui aivan siltä, kuin sielunikin olisi hymyillyt. Vilkaisin Varjotassua, joka asteli vierelläni katse eteenpäin ja korvat valppaasti pystyssä kuin kuunnellen, mitä ympärillä tapahtui. Näky lämmitti sydäntäni; Varjotassun läsnäolo sai minut rennoksi ja tuntui siltä, kuin maailmassani olisi ollut yksi aurinko lisää, kun tuo kermanvärinen kissa oli kanssani. Äkkiä hän käännähti katsomaan minua kuin olisi huomannut tuijotukseni.
Silmissäni välähti hämmennys ja naukaisin: ”Olemme pian leirissä”, ikään kuin Varjotassu ei sitä itse olisi tiedostanut.
Varjotassu nyökkäsi ja käänsi taas katseensa eteenpäin. En voinut itselleni mitään, mutta minun oli aivan pakko tutkailla häntä vielä hetken; Hänen korvansa liikahtelivat pienesti kuin olisi kokoajan kuullut jotakin, mikä ei omiin korviini yltänyt. Harmaat silmät aina välillä vilkaisivat jonnekin sivulle poiketen suorasta kurssistaan. Yhä edelleen Varjotassussa ja hänen olemuksessaan oli jotakin, mikä kiehtoi minua niin paljon, etteivät silmäni millään olisi halunneet irrota hänestä. Joka kerta kun katsoin häntä, turkkiani kihelmöi ja rinnassani tuntui siltä kuin pakahtuisin jostakin tunteesta. En oikein osannut sanoittaa, mikä tunne oli kyseessä, mutta epämukava se ei suinkaan ollut; päinvastoin, minun oli oikein mukava ja rento olla Varjotassun kanssa ja nautin joka hetkestä, riippumatta päivästä tai siitä, mitä olimme tekemässä ja missä. Hän vain… tuntui valaisevan päiväni vaikka olisi ollut aivan hipihiljaa.
”Vihdoin perillä”, Varjotassu äkkiä tuumasi.
Havahduin mietteistäni ja yllätyin tajutessani, että olimme tosiaan saapuneet jo leiriin asti. ”Tosiaan”, naurahdin hiljaa.
Katselin piilotellun hätääntyneesti ympäri leirissä olevia kissoja; en kai ollut jatkanut Varjotassun tuijottelua tänne asti? Oliko joku huomannut sen?
”Tuota, minun täytyy käydä parantajien luona”, nau’uin ystävälleni. Jostain syystä hänen katseensa tuntui polttavan sisuksiani, kun katselin hänen silmiään kuin emostaan eksynyt pentu. ”Odota tässä, palaan aivan pian…”
Ei minulla tietenkään ollut todellista asiaa käydä parantajien luona, oloni oli vain yhtäkkiä muuttunut kovin hermostuneeksi Varjotassun seurassa, joten minun oli aivan pakko päästä hetkeksi muualle rauhoittelemaan itseäni.
”Tervehdys, Sadetassu”, tervehti Liljatuuli. Sitten hänen ilmeensä vakavoitui. ”Onko sinulla kipuja?”
”Ei suinkaan”, vastasin äkkiä. ”Tulin vain… kertomaan, että voin ihan hyvin jo! Oli jo aikakin, eikö totta? Suuret kiitokset siis teille, kun piditte minusta niin hyvää huolta.” Suustani pääsi hermostunut naurahdus, kun yritin teeskennellä, että äsken sanomani oli tosiaan ollut oikea asiani.
”Selvä… hienoa kuulla, että olet toipunut”, Liljatuuli kehräsi.
Nyökkäsin pikaisesti ja lähdin sitten tepsuttamaan takaisin Varjotassun luokse. Näin hänet jo matkan päästä, mutta pysähdyin. Siinä hän oli, katseli leiriä ja mitä sen jäsenet puuhastelivat. Sydämeni tuntui takovan rinnassani kuin ulos tullakseen.
”Rauhassa vain, Sadetassu”, kuiskin itsekseni lähestyen hitaasti oppilasystävääni. ”Se on vain Varjotassu…”
//Varjo?
