Lieskatassu
Kirjoittaja: Aura
Lieskatassu loikki oppilaiden pesästä iloisesti ulos. Päivä oli vasta aluillaan ja hän oli täynnä virtaa! Kolli ei ollut varma kuka häntä tänään kouluttaisi, joten raidallinen katti pälyili ympärilleen. Kukaan ei kuitenkaan huhuillut häntä, joten oppilas päätteli, että voisi ottaa pienen vapaatuokion näin aamun kunniaksi. Lieskatassu suunnisti suorinta tietä klaaninvanhimpien pesälle. Kenties Kirsikkakuonolla olisi joku jännittävä tarina kerrottavana, heti näin aamutuimaan?
Lieskatassu kurkisti pesään ja ilokseen huomasi vanhan naaraan sukivan siellä turkkiaan. ”Kirsikkakuono!” oppilas tervehti iloisesti ja odotti lupaa tulla peremmälle. Kirsikkakuono katseli punertavaa oppilasta hieman varautuneesti, mutta nyökkäsi sitten lämpimästi. ”Lieskatassu, mukava nähdä. Tule toki peremmälle. Oliko sinulla jotain asiaa?” naaras raakkui lempeästi ja hymyili varautuneesti. Punaturkkinen oppilas loikkasi klaaninvanhimman luokse yhdellä loikalla ja istui toisen eteen. Lieskatassun vihertävät silmät tapittivat naaraskissaa iloisesti ja odottavasti, jaksaisikohan hän kertoa tarinan? ”Kirsikkakuono, voitko kertoa minulle jonkun tarinan? Ajattelin, että voisin hakea sinulle riistaa ja katsoa punkkisi!” Lieskatassu hihkaisi ja kömpikin käpälilleen vastausta odottamatta. Hän rynnisti pesästä lumiselle aukiolle ja jarrutti, jottei liukastuisi lumessa ja törmäisi mihinkään.
Ensi töikseen hän loikki tuoresaaliskasalle. Saalista ei ollut paljoa, mutta Kirsikkakuono ansaitsi pienen kasan pohjalla olevan myyrän. Kolli nappasi pienen myyrän leukoihinsa ja lähti pää korkealla, ylpeänä tassuttelemaan takaisin pesälle. Hän kohotti häntäänsäkin, tänään hän huolehtisi Kirsikkakuonosta! Kolli aikoi olla vanhan naaraan paras ystävä ja hoitaa hänet oikein hienoksi! Vihreät silmät tuikkivat odottavaisina ja innokkaina, millaisenhan tarinan naaras kertoisi? Punaturkkinen hyppelehti pesän suomaan lämpöön ja laski ylpeästi myyrän naaraan käpälien juureen. ”Ole hyvä, toivottavasti pidät myyristä! Minä suorastaan rrrrakastan myyriä”, Lieskatassu naukui vitsaillen ja pärisytti r-kirjainta. ”Voi kiitos Lieskatassu, se näyttää herkulliselta”, valkoinen naaras hymyili ja kohensi asentoaan. ”Tarinanko sinä halusit kuulla? Mitä jos kertoisin sinulle muinaisista klaaneista?” Kirsikkakuono ehdotti ja sai Lieskatassun nyökkäilemään vimmatusti. Tuo tarina kuulosti oppilaan mielestä hauskalta. Kirsikkakuonon häntä heilahteli muutaman kerran leppoisasti ja vanha kissa haukkasi varovaisesti myyrästä palasen. Lieskatassu toivoi, että tuossa olisi tarpeeksi syötävää. Se oli ollut aika luiseva, mutta pulskia saaliita oli vaikea löytää tähän aikaan vuodesta. Se näytti kuitenkin kelpaavan Kirsikkakuonolle ja se oli pääasia. ”Voisin katsoa punkkisi samalla! Haen hiirensappea Liljatuulelta ja Leimutassulta, palaan pian”, kolli naukaisi ja odotti vielä klaaninvanhimmalta hyväksyvän nyökkäyksen.
Kerta Kirsikkakuonolla ei ollut mitään punkkien katsomista vastaan, Lieskatassu työntyi pesästä ulos ja lähti jolkottelemaan kohti parantajanpesää. Kollin turkki rahisi osuessaan pesän seinämiin ja Lieskatassu jäi odottelemaan parantajanpesän suuaukolle. Pesässä oli paljon sairastavia kissoja ja hän ei halunnut tartuttaa ketään. Itsensä lisäksi hän voisi tartuttaa Kirsikkakuonon, kun poistaisi naaraan punkkeja. ”Liljatuuli, oletko täällä? Enhän häiritse?” Lieskatassu huhuili yllättävän hiljaisella äänellä ja jäi odottelemaan, josko pienikokoinen naaras ilmaantuisi jostain pesän sopukoista. Hän odotteli hetken ja pian tummanharmaa naaras, valkoisilla yksityiskohdilla ilmaantui kysyvänä. ”Lieskatassu? Onko kaikki hyvin? Ethän sinä ole sairastunut?” Liljatuuli naukaisi kysyvällä äänellä. Raidallinen kolli ravisteli päätään ja antoi katseensa harhailla hämärähkössä pesässä. ”Olisiko sinulla hiirensappea? Tarvitsen sitä, jotta Kirsikkakuonon turkki voisi kiiltää ilman punkkeja!” Lieskatassu naukaisi taas tapansa mukaan äänekkäämmin. Pesässä tuoksui inhottavasti yrtit, miten Liljatuuli kykeni hengittämään täällä? Parantajat olivat kyllä omituista sakkia! Liljatuuli nyökkäsi hänelle rauhallisesti ja kääntyi etsimään sammaltuppoa, johon oli varastoitu hiirensappea. Lieskatassu nosteli käpäliään vanhempaa kissaa odotellessa eikä Liljatuulella onneksi kauaa kestänyt. Naaras nosti tupon Lieskatassun käpälien juureen ja asteli sitten taaksepäin. ”Tässä, ole hyvä. Muista pestä käpäläsi vedellä sen jälkeen. Hiirensappi maistuu yhtä pahalta, kun haisee”, parantaja opasti ystävällisesti ja huiskautti häntäänsä hyvästeiksi. Lieskatassu nosti tupon suuhunsa. ”Kiitwos!” kollioppilas kiitti epäselvällä äänellä sammaltuppo suussaan ja lähti loikkimaan aukiolle.
Kolli kavahti kylmyydestä, lämmittäisipä hänen turkkinsa paremmin. Raitaturkki loikki suurehkoin loikin kohti klaaninvanhimpien pesää, kolmannen kerran tänä aamuna. Luminen aukio oli täynnä eri kissojen jälkiä, jotka risteilivät keskenään. Lieskatassu piti kyllä lumesta, siinä oli mukava leikkiä. ”Kiwsikkakuowoo”, oppilas mumisi hassusti ja laski hiirensappitukon maahan. Hän nosti katseensa vanhaan naaraaseen, joka hymyili hivenen huvittuneesti Lieskatassun poukkoiluille. Naaraan edessä lojui myyrän rippeet, ilmeisesti Kirsikkakuono oli saanut aterioitua ja myyrä oli maittanut. ”Minulla on tuolla vasemmassa korvassa ikävä punkki sekä selässä, en yllä niihin punkkeihin”, klaaninvanhin kertoi lempeällä äänellä ja Lieskatassu siirtyi hiirensappeineen lähemmäs. Kilpikonnalaikkuinen naaras asettui parempaan asentoon, jotta kolli saisi puhdistettua hänen turkkinsa punkeista. Lieskatassusta oli mukava auttaa muita ja naaraskin takuulla ilahtuisi tästä. Hänelle tuli hyvä mieli, jos Kirsikkakuonollekin tulisi. Lieskatassu paineli varovaisesti hiirensappea selässä olevan vihuliaisen päälle. Ensimmäinen punkki irtosikin helposti ja Lieskatassu siisti käpälällään Kirsikkakuonon selkäturkkia. Kolli siirtyi sitten lähemmäs naaraan päätä ja siirtyi taputtelemaan hiirensappitukolla korvan juuressa olevaa punkkia. Se oli kuitenkin tiukemmin kiinni ja kolli joutui painelemaan hieman lujemmin. Punaturkkinen toivoi, ettei Kirsikkakuonoa sattunut tämä punkkien irrotus ja ainakaan naaras ei elehtinyt kivusta. Viimein toinenkin punkki irtosi ja Lieskatassu röyhisti rintaansa, hänhän oli paras tässä hommassa! Kolli oli juuri laittamassa hiirensappitukkoa pois, kunnes havaitsi Kirsikkakuonon poskessa kolmannen ja toivottavasti viimeisen punkin. ”Hei, täällä on vielä yksi. Hoituu!” Lieskatassu maukaisi tomerasti ja kokeili aluksi irrottaa punkin hampaillaan. Hän nitkutti sitä varovasti ja viheliäinen otus irtosikin näin. Lieskatassu laittoi punkin hiirensappi-sammalroskien sekaan, jotta voisi viedä ne kauemmas.
”Kiitos Lieskatassu, minulla on jo nyt paljon parempi olo”, Kirsikkakuono kiitteli lämpimästi ja sukaisi rintaansa. Kolli mietti mitä voisi vielä tehdä, tarvitsisikohan naaras jotain? Aivan, hän voisi vaihtaa vielä sammalet! ”Jos vaihdan sinun sammaleesi, niin voisitko samalla kertoa sen tarinan?” Lieskatassu ehdotti ja saadessaan lempeän nyökkäyksen klaaninvanhimmalta, hän kääntyi ja syöksähti pesästä aukion kylmyyteen. Olisipa kaikkialla yhtä lämmintä, sitten ei tarvitsisi värjötellä kylmässä. Lieskatassu loikki häntä heilahdellen takaisin parantajanpesälle ja kurkisti sisään. Liljatuuli lajitteli yrttejään kaikessa rauhassa, ainakin niin kolli uskoi. Hän ei oikein ollut varma mitä parantajat puuhastelivat, jotain sellaista takuulla. Lieskatassu naksautti kieltään tulonsa merkiksi ja Liljatuuli kääntyi äänen suuntaan. ”Lieskatassu, sinä taas? Unohtuiko jotain?” naarasparantaja kysyi ja mittaili oppilasta katseellaan. ”Tulin hakemaan sammalta, aion vaihtaa vielä Kirsikkakuonon sammalet!” Lieskatassu naukaisi ylpeänä ja parantaja nyökkäsi. Kollin häntä vispasi äänekkäästi ja kolli halusi jo takaisin puuhastelemaan. Liljatuulella ei onneksi kestänyt kauempaa ja Lieskatassu suorastaan riuhtaisi toiselta sammalet. ”Kiiwos!” hän tajusi huikata olkansa ylitse ja viipotti innoissaan klaaninvanhimpien pesälle. Hänen käpälänsä rummuttivat äänekkäästi ja sutivat liukkaassa lumessa, kun Lieskatassu luisui käännöksissään. Hyvä kun hän ei aukion kissoihin törmäillyt.
Lieskatassu syöksähti pesään sisälle ja Kirsikkakuono värähti varautuneesti. Naaras nousi kohteliaasti pediltään ylös, jotta oppilas voisi vaihtaa sammalet. Kolli heitti sammaltupon syrjään ja hänen vihreät silmänsä katsoivat klaaninvanhinta iloisesti. ”Täällä taas! Anteeksi, jos säikäytin”, kolli tajusi pahoitella, hänhän oli tullut aikamoisella vauhdilla pesään. Ja Kirsikkakuono saattaisi vaikka pelästyä vauhdikasta kissaa. Vaikuttihan naaras varautuneelta tapaukselta. ”Ajattelin kertoa sinulle Jokiklaanista. Tiesitkö, että osa on perinyt uintitaitonsa jokiklaanilaisilta?” Kirsikkakuono naukaisi hivenen rahisevalla äänellä ja Lieskatassu kokosi naaraan vanhoista sammaleista pientä kekoa. Kollin siivotessa pesää, Kirsikkakuono kertoi jokiklaanilaisista tarinaa. Lieskatassu kuunteli tarkkaavaisena, jotta osaisi kertoa tämän tarinan joskus eteenpäin muille nuorille kissoille. Lieskatassu heitti vanhat sammalet yhteen kasaan ja siisti hännällään hieman pölyistä kohtaa. ”Eikö sinulla ole koskaan yksinäistä täällä?” Lieskatassu kysyi ja katsahti vanhempaan kissaan nopeasti. Kirsikkakuono vaikutti pohtivalta pienen hetken ajan. ”Onhan minulla vähän, mutta käyhän täällä välillä kissoja. Esimerkiksi tuollaisia reippaita oppilaita”, hän naurahti hymyillen. Lieskatassu nyökkäsi ja asetteli toiselle uutta petiä. Mitenhän siitä saisi vielä lämpimämmän? Ehkä hän voisi hakea siihen sulkia tai muita lämmikkeitä? Lieskatassu päätti, että toteuttaisi sen heti myöhemmin.
”Lieskatassu, täälläkö sinä olet?” kuului huhuilua pesän suuaukolta ja kolli käänsi katseensa äänen suuntaan. Huhuilija oli Viherkatse, Lieskatassu muisti nähneensä toisen joskus oppilaiden pesällä Tuulitassun kanssa. Aivan, naarashan oli Tuulitassun mestari. ”Olisimme lähdössä taisteluharjoituksiin ja ajattelin pyytää sinua mukaan? Lähdemme pian, tule aukiolle, jos tahdot mukaamme”, Viherkatse naukui ystävällisesti ja tervehti Kirsikkakuonoa nyökkäyksellä. ”Voin jatkaa muinaisista klaaneista joskus toiste, kiitos nyt kaikesta avusta”, Kirsikkakuono kehräsi lempeästi ja hymyili hennosti. Lieskatassu hymyili iloisesti ja keräili pesästä jättämiään roskia. Hän huiskutteli pesää puhtaammaksi hännällään ja pian hän olikin vallan tyytyväinen lopputulokseen. Hän oli tosin itse pölyn ja pienten roskien peitossa, mutta turkin hän voisi puhdistaa päivän päätteeksi. ”Kiitos seurasta ja tarinasta Kirsikkakuono! Palaan taas pian, nähdään!” Lieskatassu toivotti hymyillen ja lähti kantamaan roskia pesän edustalle. Lieskatassu lähti viemään roskia tarpeidentekopaikalle, jotteivat ne olisi kenenkään tiellä. Lieskatassu yritti pysyä pystyssä, mutta roskat olivat painavia ja hän vaappui väkisinkin. Kolli hoippui, mutta hän pääsi ehjin nahoin tarpeidentekopaikalle. Punaturkkinen leväytti roskansa sinne ja hymyili itsekseen. No nyt oli puhdasta, vielä olisi kuitenkin yksi juttu! Kolli loikki aukion poikki takaisin klaaninvanhimpien pesälle ja puhdisti pesän edustaa hännällään. Pian se olikin vain lumen tamppaama ja pikkuisetkin roskat oltiin saatu pois. Lieskatassu katseli työnsä tulosta hyvillä mielin, nyt kukaan ei voisi valittaa hänen sotkuisuudestaan.
Vihreä katse tarkkaili aukiota ja havaitsi mestari-oppilaskaksikon aukion keskellä. Jaksaisikohan hän mennä harjoituksiin? Tietenkin hän jaksaisi, äskeisethän toimet olivat olleet vain hauskoja! Nyt klaaninvanhimmalla oli puhdas turkki, puhtaat sammalet ja masu täynnä ruokaa. Lieskatassu heilautti häntäänsä kaksikolle, jotta he ymmärtäisivät odottaa häntä. ”Voimmeko poiketa joen kautta? Minun pitäisi puhdistaa tassuni hiirensapesta”, kolli huudahti toisille ja lähti tassuttelemaan aiempaa väsyneempänä kaksikon luokse. Kieltämättä loikkiminen oli ottanut veronsa ja punaturkkinen oli vähemmän energinen. ”Jäämme tänään harjoittelemaan sekametsään, joella on sopiva kaatunut puunrunko. Jos se ei ole täysin jäässä, niin harjoittelemme siinä”, Viherkatse ohjeisti ja kolmikko lähti letkana kohti sekametsää. Lieskatassu keräsi käpäliinsä hieman vauhtia, jotta pääsisi tassuttelemaan Tuulitassun rinnalla. ”Sinä se heräsit tänään sitten aikaisin, ihme ettei koko oppilaiden pesä herännyt”, kyyhkynharmaa kissa vitsaili. Lieskatassu tyrskähti, hän kyllä heräsi sitten aina ihmeen aikaisin. ”Pistäkäähän vauhtia käpäliinne, niin pääsemme joskus joelle”, Viherkatse naurahti ja Lieskatassu puuskahti. Eihän hän kohta jaksaisi harjoitella ollenkaan. Kolmikon loppumatka eteni suhteellisen hiljaisesti, mitä he nyt välillä totesivat jotain.
Pian he olivatkin jo kaatuneella puunrungolla ja ensi töikseen oppilas laahusti pesemään käpäliään. Kylmä vesi herätteli Lieskatassua väsymyksestään ja kolli pyyhki märillä tassuillaan naamaansa, jotta heräisi kaamoksestaan vielä paremmin. ”Tuulitassu, oletko valmis häviämään?” kolli kysyi reippaammin ja loikki energisemmän naaraan luokse. ”Hah hah, olet aivan poikki! Et ole vastus tai mikään minulle”, naaras naurahti, vaikkakin hieman epävarmasti. Tuulitassun rakenne ei ollut ihanteellinen taisteluun, Lieskatassu voisi lysähtää vain istumaan toisen päälle.
Ajatus huvitti punertavaa kollia, mutta hän tyytyi tassuttelemaan lähemmäs tulevaa vastustajaansa. Viherkatse supatti oppilaalleen jotain, Lieskatassu oletti hänen antavan ohjeita. ”Puunrunko oli loppupäästä liukas, tuo alkukohta on turvallinen. Olkaa varovaisia, ette halua liukastua jokeen. Hyödyntäkää harjoittelussa erilaisia elementtejä; kiviä, kantoja ja puita. Ihan mitä keksittekään. Tuulitassu hyökkää aluksi, Lieskatassu taas puolustautuu”, Viherkatse ohjeisti nuoria kissoja ja asteli syrjempään, jottei jäisi jalkoihin. Lieskatassu yritti kerrata mielessään taisteluliikkeitä, mutta Tuulitassu käynnisti harjoitukset liian nopeasti. Kyyhkynharmaa naaras juoksi pitkin loikin lähemmäs Lieskatassua. Kolli yritti väistää, mutta hän ei ollut yhtä ketterä ja Tuulitassu hyppäsi toisen selkään. Kolli ei ollut varma mikä liike tuo oli, kenties hänelle ei oltu opetettu sitä kokonsa puolesta. Naaras tarrautui hänen selkäänsä ja Lieskatassu teki niin nopean väistöliikkeen, kun osasi. Varmuuden vuoksi hän hyppäsi vielä pystyyn, vaikka hyppy jäikin lähinnä tassujen nosteluksi. Tuulitassun ote kuitenkin irtosi ja raidallinen kolli syöksähti päin pienikokoisempaa oppilasta. Hän näykkäsi oppilasta varovaisesti hännästä, jotta kyyhkynharmaa menettäisi tasapainonsa. Niin kävi ja Lieskatassu oli valmis painamaan toisen maata vasten. Ketteränä kissana Tuulitassu pääsi kuitenkin nopeasti pystyyn ja juoksi nopeasti Lieskatassun ohitse. Välillä kollia ärsytti, kun hän oli niin hidas. Eikä Lieskatassu voinut edes hyödyntää voimaansa kunnolla, jotain voisi sattua.
Lieskatassu kääntyi ja asettui hyökkäysasentoon, hän ei kuitenkaan huomannut Tuulitassua missään? Kolli pälyili varautuneesti ympärilleen ja kului pieni hetki, kunnes Tuulitassu loikkasi puusta Lieskatassun niskaan. Punaturkkinen ei ollut varautunut tähän, mutta sitten hän muisti Utusielun opettaman iskun. Hän kierähti selälleen, joten kyyhkynharmaa naaras litistyi hänen alleen. Lieskatassu makasi siinä hetken, kunnes hän nousi ylös, jottei Tuulitassua sattuisi pahasti. ”Luovutatko?” Lieskatassu kysyi virnistäen ja oli valmiina iskemään uudelleen. Hän kävi mielessään yhtä iskua, jolla voisi todella saada naaraan luovuttamaan. Kyyhkynharmaa kuitenkin tuhahti hieman suutahtaneena. ”Hmph, taistelu ei muutenkaan ole vahvinta osaamisalaani”, naaras mutisi hieman ärtyneesti. Lieskatassu kuitenkin laittoi tassunsa samaan aikaan leikkisästi ja tosissaan olevasti oppilaan hännän päälle. ”Luovutatko?” hän toisti leikkisä virne kasvoillaan. ”Luovutan, luovutan. Päästätkö minut nyt menemään?” Tuulitassu huokaisi. Kaksikko lähti sitten yhtä matkaa takaisin Viherkatseen luokse. ”Sehän sujui hyvin! Teiltä molemmilta, se puusta hyökkäys oli hyvä keksintö”, Viherkatse kehaisi oppilastaan iloisena. ”Sinulla alkaa olla liikkeet hyvin hallussa Lieskatassu, sinusta tulee vielä paha vastus taistelussa”, naaras vitsaili hyväntuulisena ja he lähtivät tassuttelemaan takaisin leiriin. Kolli ei jaksaisi taatusti koko loppupäivänä lähteä harjoittelemaan! ”Voisimmeko me mennä vielä saalistamaan?” Tuulitassu kysyi mestariltaan hiljaisuuden jälkeen ja Lieskatassu ei keskittynyt sen enempää naaraiden keskusteluun. Jotain he löpisivät, luultavasti tulevasta saalistusretkestä. ”Lieskatassu, mene suorinta tietä leiriin. Me jatkamme vielä tästä saalistamaan, sinä voit kuitenkin pitää lepohetken”, soturi naukaisi ja tuossa tuokiossa he olivat poissa. Punaturkkinen ei ehtinyt edes vastata myöntävästi, mutta samapa se oli miten hän menisi leiriin.
Oppilas katseli väsähtäneenä maisemia. Kaikkialla oli mukavan valoisaa, lehtikadon harvoja hyviä puolia. Lumi valaisi maisemia niin mukavasti ja kylmyys tuntui valossa vähemmän kurjalta. Vaikkei se tietenkään nälkää tai lehtikadon tuomia sairauksia poistanut, mutta eihän kaikkea voisi kerralla korjata. Lumi narskui oppilaan käpälissä ja hän olisi halunnut heittäytyä siihen pyörimään. Sitten hän olisi valkoinen, pölyisyys olisi ainakin ihan tiessään! Tassutellessaan leiriin Lieskatassu mietti äskeisiä harjoituksia ja kuinka olisi voinut olla parempi. Olisi pitänyt hyödyntää enemmän elementtejä ja voimaa. Mutta miten hän hyödyntäisi sitä satuttamatta muita? Totta kai taistelussa hän voisi, mutta harjoituksissa ei. Ei Lieskatassu nyt ikinä satuttaisi klaanitovereitaan! Ehkä hänen olisi pitänyt hyökätä enemmän? Ja ketteryyttä pitäisi harjoitella, hänhän lyllersi siellä hurjan hitaasti. Tuulitassulla oli ollut nopeuden kanssa selvä ylivoima, kun taas Lieskatassulla voiman kanssa. Näihin ajatuksiin hän oli uppoutunut, kun Lieskatassu lysähti lähimpään lumihankeen ja alkoi sukimaan turkkiaan. Hän aloitti hännästään, joka oli lähes tummanruskea kaikesta inhasta pölystä. Voisipa hän pulahtaa uimaan, ajaisiko lumi saman asian? Lieskatassu päätti kokeilla ja hieroi kylmää lunta häntäänsä. Kaipa se auttaisi puhdistuksessa, olihan se veden tapaista ainetta? Lieskatassu kohautti väsyneenä olkiaan, mutta nosti katseensa sukaisujen lomasta. Lieskatassu suki rintaturkkiaan hieman laiskasti. Hän ei niinkään välittänyt puhtaudesta, turkki menisi kuitenkin aina uudestaan likaiseksi. Eihän siinä ollut mitään ideaa sukia sitä jatkuvasti, kuten osa kissoista teki. Lieskatassu kumartui vielä maiskuttelemaan vettä, hänellä oli hieman jano. Ehkä hän menisi juttelemaan jollekin, kenties hän saisi ystävän? Kolli paloi halusta päästä kertomaan päivästään jollekin! Lieskatassu hymyili huojentuneena itsekseen, onnistuneet päivät olivat aina mukavia.
// 2250 sanaa
// Käytän KP-boostin
