Lauhalaukka
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Siirsin katseeni Mahlahallasta takaisin Kuolonklaanin reviirille, jota tunnuimme katsovan näkymättömän seinän takaa. Vaikka kuinka kovasti olisin halunnut astua rajan yli ja käydä katsomassa vanhaa kotiani, en olisi pystynyt. Klaanien väliset rajat ja säännöt sitoivat ihan jokaista, enkä minä tulisi olemaan mikään poikkeus.
”Kaksijalat veivät minut mukanaan kaksijalkalaan. Olin suljettuna yhden niistä pesään ties kuinka monta päivää, kunnes erään kerran onnistuin livahtamaan karkuun”, kerroin vakavahko ilme kasvoilleni laskeutuneena. Mahlahalla kuunteli hiljaa. Hänen katseessaan oli sanatonta myötätuntoa. ”Harhailin kaksijalkalan kapeilla kivipoluilla jonkin aikaa. Yritin löytää reitin kotiin. Se ei kuitenkaan ollut aivan niin helppoa kuin olin luullut. Ei etenkään enää silloin, kun minut liitettiin vasten tahtoani osaksi kulkukissayhteisöä, jolla oli tapana napata kaduilla harhailevat yksinäiset kissat mukaansa.”
Mahlahalla kurtisti kulmansa. ”Kulkukissayhteisö? Niin kuin jonkinlainen klaani?”
Nyökkäsin. ”Niin, melkein ainakin. Sitä johti yksi kissa”, mau’uin ja jatkoin sitten: ”Mesitähti kumppaneineen sattui eksymään matkallaan samaan kaksijalkalaan, ja kuten saatat ehkä arvata, hekin jäivät loukkuun. Tein heidän kanssaan parempaa tuttavuutta, ja minulle kävi nopeasti selväksi, etteivät he olleet aikeissa jäädä yhteisön vangeiksi.”
”Karkasitteko te?” Mahlahalla henkäisi aivan tarinani pauloissa.
”Ei ihan. Mesitähti haastoi yhteisön johtajan kaksintaisteluun ja voitti tämän. Sen seurauksena Mesitähdestä tuli uusi johtaja, mutta sen sijaan, että hän olisi jäänyt täyttämään tyhjilleen jääneen valtaistuimen, hän otti ystävänsä mukaan ja jatkoi matkantekoa. Minä lähdin heidän matkaansa, sillä kerroin osaavani viedä heidät klaanien reviirille. Ja no… loput sinä jo tiedätkin.”
Kermanvärinen kolli näytti häkeltyneeltä. Kuin hän ei olisi voinut osata arvatakaan, kuinka pitkän mutkan olin käynyt jossakin kaukana, ennen kuin olin löytänyt tieni takaisin kotiin. Hän ei ehtinyt sanoa mitään, kun huomasin Kuolonklaanin reviirin puolelta lähestyvän tumman täplän valkeudessa. Se oli partio.
”Meidän on varmaan lähdettävä pois rajan tuntumasta. En usko entisten klaanitoveriemme ilahtuvan löytäessään kaksi luopiota näin läheltä omaa reviiriään”, sanoin, nyt jo hieman kepeämmin. Naamalleni oli noussut leikkisä virne. ”Juostaanko kilpaa?”
//Mahla?
//298 sanaa
