Sumulaulu
Kirjoittaja: Sirius
Katselin innoissani edessä häämöttäviin kukkuloihin. Sinne olisi enää vähän matkaa! Pian olisimme kotona! Ilahduin, kun näin Omenahuumankin kasvoilla innostuneen ilmeen. ”Olemme kohta kotona!” huudahdin. ’Emme kotona. Oikea kotimme on nummien takana, metsässä.’ inhottava ääni kuiskasi korvaani. Vaikka tottahan se oli, emme asuneet kukkuloilla. Se oli vain väliaikaisleiri. ’Ja se on niiden ketunmielisten kuolonklaanilaisten syytä!’ ajattelin vihaisena. Tassutimme yhä lähemmäs Eloklaania. Kylmä ilma puhalsi kovaa. Se liimasi karvani kiinni nahkaani. Heilautin häntääni nopeasti muille. Haistoin kissan. ”Hei! Tuolla on kissa.” sanoin. Muut hiljenivät ja huomasivat myöskin kissan. ’Onkohan hän vihamielinen? Toivottavasti ei, tai olemme vaarassa. Vaikka..ei taistelukaan tässä välissä olisi ehkä pahitteeksi..’ mietin. Lihakseni olivat aivan uupuneet pelkästä kävelystä, ja jopa himosin pientä tappelua. En hämmästynyt, kun kissa paljastui lihavaksi, harmaaksi kotikisuksi. ”Mikäs joukkio täältä tulee?” hän tiedusteli hieman koppavasti. ’Ei kuulu sinulle. Taas ärsyttävä kotikisu! Eikö Kaarlo ollut jo tarpeeksi?’ mietin happamasti. ”Hei, olemme klaanikissoja, matkalla omalle reviirillemme. Ei ollut tarkoitus herättää tai mitään muuta.” Laventelitaivas naukui. Olin hämmentynyt, miten naaras saattoi olla noin rauhallinen ja kohtelias. Itse olisin lähes sivaltanut nenäkästä kotikisua kuonoon. Kotikisu niiskautti nenäänsä. ”Vai niitä villikissoja? Eikös villikissat elä vain pelkällä metsästä napatulla riistalla? Eihän se ole oikeaa kissan elämää ollenkaan.” kotikisu tuhahti. Juuri silloin karvani nousivat välittömästi pystyyn. ”Kukas sinä olet puhumaan oikeasta kissan elämästä? Sinä näytät olevan niin pulskassa kunnossa, että varmaan kohta poksahdat! Hyvähän sinun on siinä sanoa, kun et uskalla poistua edes kaksijalkojesi pesältä, kotikisu.” sähähdin silmät roihuten. Kotikisu älähti loukkaantuneena. Juuri silloin tajusin, että minun olisi pitänyt osata hillitä itseni. ’Olet taas todistanut, kuinka epäkypsä olet! Et kestä edes naurettavan kotikisun sanoja!’ ajattelin raivostuneena. Muut kissat loivat minuun varoittavia katseita. ”Tapellaan vain, jos sitä haluat.” sihahdin. ”Sumulaulu! Nyt me lähdemme, ennen kuin taistelu alkaa.” Omenahuuma komensi. Silotin väkinäisesti karvani. Tassutin raivosta suunniltani Timin viereen. ”Ei olisi kannattanut.” Timi kuiskasi. En vastannut mitään. Kotikisu juoksi pakoon. Pensaat heilahtivat hänen jäljessään. Lähdimme taas matkaan hiljaisuuden vallitessa. ”Eloklaani, täältä tullaan!” huudahdin.
//Omena? Laventeli?\
