Ropinapentu
Kirjoittaja: Koivu
Jäin tuijottamaan pentutarhan suuta uteliaana, kun isä käveli ulos.
Samassa pomppasin pystyyn ja lähdin kipittämään sen suuntaan hiukan huojuvilla askelillani. Minua kutkutti saada tietää, mitä kaikkea maailma pentutarhan ulkopuolella oikein piti sisällään! Olin jo lähellä, kun tunsin emon hampaat niskavilloissani. Tuhahdin närkästyneenä.
”Mihinkäs sinä taas luulet meneväsi, kultapieni?” emo maukui laskettuaan minut alas, aivan Kastepennun viereen.
”No tuonne!” miu’uin kiukkuisena, mutta emo vain hymyili. Minulla ei ollut yhtään hyvä mieli. Emo ja isä molemmat kielsivät aina kaiken hauskan ja kiinnostavan!
”Sinä et saa poistua pentutarhasta omin päin, Ropinapentu”, emo muistutti tyhmästä säännöstä.
”Ottaisit mallia siskostasi. Kastepentu on ihan kiltisti. Ja teillä on täällä paljon kaikkea, millä voitte leikkiä”, emo jatkoi, ja nyökkäsi sammalpallokokoelmaa kohti.
Nyt minua kuitenkin ärsytti vain entistä enemmän. Vilkaisin siskoa, joka oli asettunut nojaamaan emoa vasten oikein rauhallisen oloisena. Miksi kaikki olivat niin tylsiä? Miksei Kastepentua kiinnostanut yhtään se paikka, mihin isä aina lähti. Leirikö se oli, muistelin… vai partio? No, jotain sinne päin kuitenkin.
”Miksi isä saa poistua ulos, mutta minä en? Ihan epäreilua!” kitisin ja katsoin emoa tuimasti.
Emo veti minut kiinni kylkeensä etutassullaan.
”Koska te olette vielä pikkuisia, ja teidän isänne on soturi”, hän maukui ja laski päänsä pedille.
”Pääsette kyllä tutustumaan leiriin ihan pian – kunhan olette kiltisti.”
”Entä siihen partioon?” kysyin samalla, kun laskin pääni emon käpälälle ja otin mukavan asennon. Emo hymähti, enkä tajunnut yhtään, mikä oli hauskaa.
”Partio ei ole paikka, vaan partiossa soturit, ja oppilaatkin, kiertävät reviiriä yhdessä. Rajapartio tarkastaa Eloklaanin rajoja, ja metsästyspartio saalistaa riistaa klaanille”, emo kertoi lempeästi.
”Vau!” naukaisin innostuneena.
Tassuni alkoivat tuntua levottomilta, joten käänsin kylkeä, niin että kasvoni olivat nyt siskoa kohti.
”Arvaa mitä, Kastepentu. Sitten kun… kun minusta tulee soturi, niin minä haluan olla partio”, julistin siskolle tohkeissani.
Yhtäkkiä säpsähdin. Olin tainnut torkahtaa vähäksi aikaa. Kastepentu torkkui vieressäni. Hänen päänsä oli minun tassujeni päällä.
Tönäisin siskoa hiukan, jotta sain toisenkin tassun vapaaksi, kun nousin ylös. Kastepentu heräsi ja hänen suunsa aukesi haukotukseen. Jostain syystä minuakin alkoi haukotuttaa. Vilkaisin emon pään suuntaan ja tajusin, että emo mahtoi olla unessa. Kömmin varovaisesti pois lämpöisestä, väistellen emon suuria jalkoja. En halunnut herättää emoa, ettei emo pilaisi tätäkin hetkeä.
”Ropinapentu”, sisko miukui. ”Mi-mihin sinä menet?”
Käännyin vilkaisemaan siskoani.
”Tutkimaan leiriä”, miu’uin itsevarmana. ”Tuletko sinäkin? Vai etkö uskalla?”
Kun Kastepentu näytti empivän, eikä vastannut heti, lähdin jo tallustamaan kohti pentutarhan uloskäyntiä.
//Kaste tai Sade?
