Hiilihammas
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Vaihdoimme Korppisiiven kanssa kieliä aukion reunalla. Päivä oli pilvinen ja viileähkö, mikä sopi minulle paremmin kuin hyvin – viime aikoina oli ollut vähän turhankin lämmintä, ja se näkyi kuivuutena metsässä.
Nuolin kumppanini korvantaustoja, kun yhtäkkiä huomasin Piiskutassun tassuttamassa Litteäkiveä kohti ja ajatukseni keskeytyi. Katselin, miten nuori kolli katosi kiven alla olevaan onkaloon.
”Maa kutsuu Hiilihammasta”, Korppisiiven huvittunut nauku havahdutti minut ja tajusin, että kieleni oli unohtunut osittain ulos, kun olin jäänyt katsomaan tyttärenpoikaani. ”Mitä sinä katsot?” Naaras käänsi päätään ja kurkisti siihen suuntaan, mihin kuononi osoitti, mutta kurtisti sitten kulmiaan, kun ei nähnytkään mitään erikoista.
”Se oli vain Piiskutassu”, selitin nopeasti, jotta Korppisiipi ei luulisi minun näkevän jo omiani. ”Hän meni Litteäkiven alle.”
Korppisiipi katseli yhä kiven suuntaan. ”Pimentovarjokin meni sinne hetki sitten. Mahtaakohan Piiskutassu saada soturinimensä?” hän arvaili.
”Toivottavasti kyse on vain siitä, eikä mistään muusta.” Pennunpentuni oli tunnetusti hyvin hiljainen ja huomaavainen kissa, joten en uskonut hänen ainakaan tahallaan aiheuttaneen ongelmia. Silti tunsin aina huolta nähdessäni jonkun sukulaisistani tai klaanitovereistani menevän varapäällikön puhutteluun.
Juuri kun olimme aikeissa jatkaa toistemme turkkien sukimista kumppanini kanssa, Piiskutassu pujahti ulos. Tummanruskea kolli ravisteli itseään nopeasti, ihan kuin karistaakseen onkalon tomut turkistaan, minkä jälkeen tämä yllätyksekseni lähti tulemaan meitä kohti.
”Hei, Hiilihammas ja Korppisiipi”, Piiskutassu tervehti meitä kohteliaasti ja nyökäytti vähän päätään.
”No hei vain”, Korppisiipi kehräsi takaisin ja kurkotti koskettamaan neniä tyttärenpoikansa kanssa. ”Saitko satikutia, vai oliko Pimentovarjolla ihan oikeaakin asiaa sinulle?”
”Pimentovarjo teki minusta soturin”, Piiskutassu vastasi, ja huomasin kollin olevan asiasta hyvin mielissään. ”Minun nimeni on nykyään Piiskujalka.”
Tukahdutin helpotuksen huokaisun. ”Onnitteluni! Se on hieno nimi”, mau’uin ja nousin ylös koskettaakseni myöskin tuoreen soturin kanssa neniä.
”Jos teitä ei haittaa, menen nyt katsomaan emoa”, Piiskujalka vilkaisi pentutarhan suuntaan. ”Haluan käydä kertomassa hänelle nimityksestäni.”
”Mene vain! Kimalaistoive pomppaa takuulla turkistaan, kun saa kuulla sinusta tulleen jo soturi”, Korppisiipi maukui hilpeästi, ja Piiskujalka värisytti viiksiään huvittuneesti.
Sen jälkeen nuorukainen lausui meillä nopeat hyvästit, ennen kuin lähti astelemaan karhunvatukkapensaikkoa kohti. Katsellessani hänen peräänsä aistin yhtäkkiä Korppisiiven tuijottavan minua. Katsahdin häneen hieman kummastuneena.
”Mitä?”
Korppisiipi hymyili vähän salamyhkäisesti ja pudisteli sitten päätään. ”Ei mitään. Tajusin vain, miten paljon Piiskujalka näyttää sinulta”, hän naurahti.
”Komeat piirteeni taitavat olla niin dominoivat, että ne kulkevat sukupolvelta toiselle”, virnistin leikkisästi, johon kumppanini vain tuhahti ja näpäytti minua sitten nenälle hännänpäällään.
”Aivonsa he ovat varmasti perineet minulta, sillä sinun pääsi kuulostaa välillä suorastaan humisevan tyhjyydestä”, naaras kiusoitteli silmäänsä vinkaten.
Haukkasin henkeä muka loukkaantuneena. ”Kutsuitko sinä minua juuri tyhmäksi?”
”Ehkäpä”, Korppisiipi virnisti.
Katsoin häntä hetken hyvin tuikeasti, mutta en voinut pitää esitystä yllä kauaa, ennen kuin jo puhkesin nauruun. Painauduin kumppaniani vasten hyvilläni siitä, että minulla oli juuri Korppisiipi rinnallani. Ilman häntä maailma olisi tuntunut nykyistäkin synkemmältä.
KP-boosti käytössä
