Omenatassu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
”Hiirihaukka pyydystää kania alempana nummella. Joella on kaksi kissaa juomassa metsän rajan tuntumassa. Kuolonklaanin partio kulkee kauempana rajalla.” Katseellani pyyhin avaraa nummimaisemaa kukkulan laelta. Mesitähti nyökytteli hyväksyvästi päätään.
”Havaitsit kaikki asiat. Hyvää työtä, Omenatassu.” Mestarin kehut lämmittivät mieltä, enkä voinut olla röyhistämättä rintaani ylpeydestä. Loppuarviointini olisi pian ohi; enää oli suoritettava uintitehtävä uintipaikalla joella, jonka jälkeen Mesitähti tekisi päätöksensä siitä, olinko valmis soturiksi.
Tuuli tuiversi viiksissä ja pörrötti paksua, kanelinruskeaa turkkiani. Kävelin valkean kollin jalanjäljissä kohti edessäpäin siintävää jokea, jossa arviointini viimein osuus suoritettaisiin. Muistin paikan hyvin siitä, kun mestarini oli tuonut minut tänne harjoittelemaan uimista. Ajatus siitä, että tämä saattaisi olla viimeinen kertani täällä oppilaana, tuntui vieraalta. Jos kaikki menisi niin kuin piti, saisin soturinimeni iltaan mennessä.
Kahlasin veteen tottuneesti. Kylmyys kangisti minut hetkeksi, mutta se ei hidastanut minua pitkään. Tunsin lihaksieni värähtelevän turkkini alla kävellessäni pohjaa pitkin. Hiekkaa meni kynsien alle ja varpaiden väliin, ja se inhotti minua joka kerta.
Kun kylmä vesi ei tuntunut enää miltään ja olin omasta mielestäni valmis, käännyin Mesitähteen päin, joka istui pientareella ja tutkaili minua katseellaan mietteliäästi. Väläytin hänelle itsevarman hymyn, joka sulatti vähän pois kollin kasvoilla olevaa ajatusten kerrostumaa.
”Nakkaan sinulle kepin syvemmälle jokeen. Sinun tulee kuvitella sen olevan pelastettava kissa, jonka tuot rantaan niin nopeasti kuin pystyt.” Mesitähti sipaisi hännällään jalkojensa juuressa olevaa pitkää, paksuhkoa keppiä, jonka hän oli käynyt hakemassa jostakin sillä välin kun olin vielä lämmitellyt. ”Muista kuitenkin kiinnittää huomiota liikkeisiin ja säilyttää rytmi, jotta et vahingossa nielaise vettä ja joudu paniikkiin.”
”Kyllä minä osaan.” Häntäni huiski innostuneesti. Olin valmis koitokseen.
Mesitähti tarttui kepin toisesta päästä hampaillaan, taivutti päätään sivulle ja viskasi sitten sen jokeen. Katsoin, kuinka keppi kiiti pääni yläpuolelta ja mäiskähti veteen useamman hännänmitan päässä.
Keppi lähti oitis kulkemaan virran mukana. Onneksi virtaus oli kuitenkin melko verkkainen tässä kohtaa, joten saisin sen helposti uimalla kiinni. Irrotin käpäläni pohjasta ja lähdin kauhomaan määrätietoisesti pelastettavaani kohti. Yhtäkkiä virtaus tuntui muuttuvan aavistuksen voimakkaammaksi ja minun oli vaikeampi ohjata omaa etenemistäni, mutta sain rytmistä nopeasti uudelleen kiinni ja jatkoin matkaani.
Kun pääsin kepin kohdalle ja tartuin siitä hampaillani, väsymys alkoi tuntua jokaisessa lihaksessani. Puuskutin kovasti ja tein käännöksen palatakseni takaisin rantaan, jossa mestarini odotti minua korvat valppaasti ylhäällä ja silmät jokaista liikettäni seuraten.
Pääsin palaamaan rantaan turvallisesti. Laskin kepin Mesitähden eteen ja yritin samalla tasata hengitystäni. Jalkani vapisivat hullun lailla ja tunsin horjahtelevani joka askelella, mutta olin selvinnyt siitä. Katsahdin mestariani, joka näytti hyväksyneen suoritukseni. Minulta pääsi vapiseva, huojentunut huokaisu.
Palasimme leiriin. Olimme lähteneet leiristä aikaisin aamulla, vain vähän ennen auringonnousua. Päivän arvioinnit olivat alkaneet saalistustehtävällä. Olin saanut kiinni varpusen, jota olin vaaninut aluskasvillisuuden seassa kärsivällisesti, kunnes linnun huomio oli herpaantunut, eikä se ollut muistanut enää tarkkailla ympäristöään.
Seuraavaksi olimme testanneet taistelutaitojani. Kirpputäplä oli toiminut apulaisenani kokeessa, sillä hän vastasi kokoluokassaan oppilasta ja oli itsekin melko vasta saanut soturinimensä. Sen jälkeen olikin ollut havainnointitehtävä, jonka jälkeen olimme siirtyneet uintipaikalle, jossa hetki sitten olin suorittanut arviointini viimeisen osion.
Mesitähti antoi minulle luvan mennä ottamaan tuoresaalista. Nälkä oli kalvanut vatsaani koko päivän! Tuoresaaliskasaan oli vasta tuotu täydennyksiä. Poimin kasan päältä pullea oravan ja siirryin aukion laidalle nautiskelemaan sitä. Vesi herahti kielelleni, kun oravan maukas, rasvainen maku täytti suuni.
Aterian jälkeen vilkaisin taivaalle. Arvellakseni iltapäivä oli mennyt ohi jonkin aikaa sitten ja pian tulisi ilta ja aurinko laskisi metsän taa. Katseeni hakeutui melkein alitajuntaisesti Litteäkiven suuntaan, jossa päällikön pesä sijaitsi. Mahtaisikohan Mesitähti nimittää minut tänään illalla? Mieleni valtasi huoli – entä jos en pääsisikään soturiksi?
Pudistelin päätäni. »Typerä ajatus, Omenatassu. Tietenkin sinä pääset soturiksi», rohkaisin itseäni, mutta siltikin huoli kuristi kurkkuani kuin köynnös. Toivoin koko sydämeni pohjasta Mesitähden ilmaantuvan kohta aukiolle ja kutsuvan klaanin koolle.
//Mesi?
//591 sanaa
