Mesitähti
Kirjoittaja: Elandra
Olin pyörinyt koko illan ja yön levottomasti vuoteessani saamatta unen päästä kiinni. Ajatukset pyörivät valtoimenaan mielessäni antamatta unelle lainkaan tilaa. En tiennyt kauanko olin maannut liikkumattomana aloillani, mutta päätin sen riittävän nyt. Nousin ylös ja ravistelin turkiltani siihen takertuneet sammalhiput. Sipaisin kielelläni muutaman kerran turkkiani sieltä täältä ja tassutin ulos pesästäni.
Vuoteessa pyöriminen ei auttaisi minua nukahtamaan, joten päätin lähteä kävelylle. Leirin pääaukio huusi tyhjyyttään ja vain yöpartioon määrätyt Lieskakajo ja hänen oppilaansa Unikkotassu olivat hereillä. Näin Unikkotassun istuvan piikkihernetunnelin edustalla, mutta punaturkkista Lieskakajoa ei näkynyt aukiolla. Mutta nostaessani katseeni leiriä ympäröiviin puihin, erotin soturin puun alimmalta oksalta. Kollin vihreä katse oli kääntynyt minuun ja tervehdin häntä nyökkäämällä. Kävelin Unikkotassun ohi ulos leiristä.
Yö oli harvinaisen kaunis, vaikka sää olikin hyytävän kylmä. Kun kohotin katseeni ylöspäin, lehdettömien puiden oksien välistä erottui kirkas tähtitaivas. Puhaltaessani ilmaa hengityksen mukana ulos, lämmin henkäys muuttui höyryksi kohdatessaan pakkasilman. Laskin katseeni maahan ja silmäilin jäätyneitä varpuja, jotka olivat saaneet koristeekseen valkean kuurakerroksen. Maa oli lumeton, sillä ensilumi oli sulanut pois kuten aina Lehtikadon alun aikoihin.
Käpäläni lähtivät viemään minua kohti Kuolonklaanin rajaa. Ei olisi haitaksi, mikäli tarkastaisin rajaa vähän matkaa ihan vain varalta. Kuolonklaanilaisista ei viime aikoina ollut ollut häiriötä Eloklaanille, enkä uskonut heidän edelleenkään oleva uhka klaanilleni.
Saavuttaessani Kuolonklaanin rajan, yllätyksekseni tuuli toi naapuriklaanimme reviiriltä voimakkaan kuolonklaanilaiskissan tuoksun. Aistini virittyivät heti ja aloin automaattisesti tutkiskella ympäristöäni tarkemmin siltä varalta, että jossain piilossa vaanisi kuolonklaanilainen. Kuljin lähemmäs rajaa. Erotin rajan tuntumassa kykkivän kuolonklaanilaisnaaraan. Isomahainen kolmivärinen kissa näytti huonovointiselta, joten päätin lähestyä häntä ja tarjota apuani, mikäli hän sitä kaipaisi. Olisi väärin jättää heikkokuntoinen kissa yksin rajalle, vaikka hän olikin kuolonklaanilainen.
Naaraskissan hengitys oli raskas ja epäilykseni heräsivät heti nähdessäni tämän suuren vatsan ja tuskallisen ilmeen. Olin seurannut aiemminkin synnytystä vierestä. Epäilykseni paljastuivat oikeaksi, kun kuolonklaanilaisnaaras ilmoitti synnyttävänsä. Raskas hengitys ja selvästi voimistuvat kivut kertoivat, että synnytys tosiaankin oli käynnissä. En millään ehtisi juosta kummankaan klaanin leiriin hakemaan parantajaa avuksi.
”Oletko sinä ennen synnyttänyt?” kysyin niin rauhallisella äänellä kuin suinkin pystyin. Valkokirjokilpikonnakuvioinen naaras ravisteli päätään. Tämän hengitys muuttui yhä vain raskaammaksi ja kissa näytti siltä, että pennut tosiaankin tulisivat hetkenä minä hyvänsä. Vaikka olinkin seurannut useaakin synnytystä vierestä, oli myönnettävä etten tiennyt juuri lainkaan miten auttaa synnyttävää naaraskissaa. Päätin kuitenkin tehdä parhaani hänen auttamisessaan, joten astuin rajan yli naaraskissan luokse. Yritin muistella, mitä Liljatuuli ja Leimusilmä olivat sanoneet tai tehneet synnyttävälle kissalle.
”Kaikki hyvin, sinä selviät tästä kyllä. Kun koet tarvetta ponnistaa, älä vastustele. Kehosi tietää kyllä mitä tehdä”, vakuutin rauhallisella äänellä. Rukoilin hiljaa mielessäni Tähtiklaanilta apua. Olisin pulassa, mikäli synnytyksessä ilmenisi komplikaatioita. Olisi paha selittää Punatähdelle, että hänen soturinsa kuoli minun käpäliini kesken synnytyksen – vieläpä keskellä yötä ja Eloklaanin rajalla.
//Huomen?
