Mesitähti
Kirjoittaja: Elandra
Erittäin hämmentävä tilanne jatkui jatkumistaan, kun tummanruskea naaras rynnisti luokseni ja kosketti kuonoani omallaan. Pääsin nopeasti jyvälle kaikesta, kun kaksikko esitteli poikansa, Hiilen. Samassa muistoni heräsivät, ja kaksikko ei enää ollutkaan niin tuntematon.
”Minä muistan teidät. Toitte Hiilihampaan Eloklaaniin, kun hän oli vasta pentu”, selitin kohdaten innokkaan naaraan kullankeltaisen katseen. Leveä hymy loisti erakon kasvoilla, kun puhuin hänelle. Kun katsoin naarasta, hymy nousi myös minun kasvoilleni.
”Niinpä tietenkin! Sinä otit pikku-Hiilen vastaan silloin. Kasvatit hänestä hienon kissan”, Nokitar lausahti ja katsoi ylpeänä poikaansa, joka oli kasvanut soturin mittoihin jo ajat sitten. Olin jo vähällä unohtaa naaraan takana istuvan Hiilloksen, joka edelleen tarkkaili ympäristöään hiljaa. En tiennyt, inhosiko tuo tabbykuvioinen kissa kaikkea ympärillään, vai oliko se vain hänen tapansa katsella kulmiensa alta.
”No, mihin me voimme asettua?” Nokitar kysyi ja alkoi katsella ympärilleen. En ymmärtänyt, miten noin vanhalla kissalla riitti puhtia edelleen. Tuntui, etten pysynyt tummanruskean naaraan perässä lainkaan. Ilmeisesti he olivat nyt päättäneet jäädä Eloklaaniin asumaan. Vilkaisin Hiilihammasta, joka vaikutti nolostuneelta tilanteesta. Kolli katseli itselleen tuntemattomien kissojen touhuja sivusta. Miltäköhän hänestä tuntui? Minun vanhempani olivat kuolleet, eli en koskaan tulisi tietämään, miltä tuntui tavata vanhempi, joka ei aiemmin ollut ollut läsnä.
”Hiilihammas, esittelisitkö heille klaaninvanhimpien pesän”, pyysin kohteliaasti. Kollin vierellä ollut Pohjapentu oli kadonnut Väärävarjon kanssa leirin toiselle laidalle. Valkea pentu selitti jotakin isälleen, joka tuntui kuuntelevan tarkasti. Olin onnellinen siitä, että Väärävarjo oli saanut poikansa takaisin.
Päivät menivät ja tulivat. Leimutassu oli kertonut, että sairaiden olot olivat jo parempaan päin. Myös Kauristassu siis paranisi. Helpotus oli valtava, kun parantajaoppilas oli kertonut uutiset.
Olin kutsunut klaanin koolle, ja istuskelin lumen peittämällä Litteäkivellä odotellen kissojen kerääntymistä pääaukiolle. Liljatuulen ja Leimutassun päät pilkistivät parantajan pesältä, mutta kaksikko pysytteli visusti pensaiden suojassa. Pakkanen oli tänään pahempi kuin aiempina päivinä. Kenties oli lehtikadon kylmin päivä.
Katseeni osui klaaninvanhimpien pesän edustalla seisovaan kaksikkoon, joka oli eilen nimitetty täysivaltaisiksi eloklaanilaisiksi. He tulisivat viettämään lopun elämäänsä klaaninvanhimpien pesässä. No, olipahan ainakin Kirsikkakuonolle seuraa.
”Paatsamatassu, astuisitko tänne eteen”, pyysin savunharmaata naarasta, joka istui lähellä oppilaiden pesää. Yllättynyt oppilas katsoi minua hetken aikaa tekemättä mitään, mutta Vadelmatassun kehotuksesta naaras riensi Litteäkivelle. Hän loikkasi lumisen kiven päälle aivan minun eteeni ja kohtasi katseeni.
”Minä Mesitähti, Eloklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Paatsamatassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania jopa henkesi uhalla?” esitin sanat, jotka olin jo tottunut lausumaan. Oppilas nyökkäsi:
”Lupaan.”
”Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi. Paatsamatassu tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Paatsamakuuna. Tähtiklaani kunnioittaa uskollisuuttasi ja saalistustaitojasi, ja hyväksymme sinut Eloklaanin täydeksi soturiksi”, sanoin kovaan ääneen niin, että kaikki pääaukiolla kuulivat sanani.
”Voit laskeutua alas, nimitykset eivät olleet tässä”, sanoin ennen kuin klaani ehti alkaa hurraamaan tuoreen soturin uutta nimeä.
Paatsamakuu nyökkäsi kiitollisena ja loikkasi alas Litteäkiveltä.
Kokous jatkui, kun nimitin Loistopennun ja Pohjapennun oppilaiksi. Loistopentu sai mestarikseen Kirpputäplän, ja Pohjapentu Hiilihampaan. Kun kaksikko oli ansainnut oppilasnimensä, päätin kokouksen. Se sai klaanin hurraamaan kolmikon uusia nimiä:
”Paatsamakuu! Loistotassu! Pohjapentu!”
Loikkasin alas Litteäkiveltä. Kissat riensivät onnittelemaan klaanitovereitaan, ja päätin jäädä seuraamaan tilannetta etäältä. Olin kiitollinen siitä, että Eloklaani voimistui taas. Viheryskä oli koetellut klaania toden teolla.
//516 sanaa
