Sähkötassu
Kirjoittaja: Lonely Warrior
”Jos hän pyytää, voit olla varma siitä, että minä teen niin aukottoman suunnitelman, ettemme jää kiinni”, Lehtitassu heitti äänessään viekas, mutta samaan aikaan vakavahko sävy. Siristin silmiäni. Naaraan lausumat sanat tuntuivat olevan jonkinlainen viittaus mönkään menneeseen suunnitelmaan, jonka takia olimme saaneet rangaistuksen. Katseeni oli totinen, eikä laisinkaan ystävällinen.
”Mutta ei, ei hän ole maininnut mitään. Miksi ajattelet, että hän kertoisi minulle asiasta sinun sijastasi?” kirjava oppilas kysyi vilkaisten minua kiinnostuneesti. Kissan silmissä sädehti tälle ominainen nokkeluus.
”Sitä sinun ei tarvitse tietää”, totesin yksiselitteisesti ja käännyin pois Lehtitassusta ja laskin pääni takaisin etukäpälieni päälle. En jäänyt vilkuilemaan naaraan reaktioita sen enempää, sillä ei minua suoraan sanottuna kiinnostanut. Olin saanut haluamani vastauksen ja olin siihen tyytyväinen. Nyt pitäisi vain varmistaa asia Sulkatassulta itseltään. Oli järkevää kysyä kahdelta kissalta samasta asiasta, sillä jos toisella olisi eri selitys, olisi tiedettävissä, että toinen varmasti valehtelee. En voinut enää olla varma siitä, kertoisiko Sulkatassu minulle suunnitelmistaan, sillä olin irtisanoutunut hänen tulevaisuuden seikkailuista – sen takia minun oli haettava tietoa tätä kautta. Tietenkin luotin Sulkatassuun -Lehtitassuun en niinkään- , mutta kuka nyt omista suunnitelmistaan ulkopuolisille kertoisi. Halusin vähän katsoa sisareni perään, sillä hänen seikkailijanluonteensa saattaisi saada hänet ongelmiin tulevaisuudessa vielä monet kerrat. Veljenä minun tehtäväni olisi auttaa häntä välttämään ne.
Vilkaisin vielä sivusilmälläni Lehtitassuun, joka asettautui nukkumaan omalla pedillään.
”Ja siitä suunnitelman aukottomuudesta”, kuiskasin vielä matalasti, ”en usko ennen kuin todistat.”
Kului muutama päivä keskustelustamme Lehtitassun kanssa. Oppilaana oli ollut viime päivät niin kiireistä, että olin tuskin nähnyt muita oppilaita ollenkaan ja tämän takia en myöskään ollut saanut selville, oliko minun Lehtitassulle heittämä lausahdus saanut mitään naarassa aikaan. Olisiko naaras tarpeeksi peloton laatimaan niin sanotun aukottoman suunnitelmansa ja toteuttamaan sen todistaen sen pätevyyden?
Kuolonklaanin ilmapiiristä oli tullut viime aikoina melko vaarallinen. Tuntui siltä, kuin kuolema seuraisi klaania, sillä lyhyellä aikavälillä jo kolme kissaa oli menettänyt henkensä. Kaksi heistä, Huurrelilja ja Sammalvarjo, olivat menettäneet henkensä hämärissä olosuhteissa ja kummankin kuolemaan liittyi mystinen yrteiltä tuoksuva kissa. Kolmas Pimeyden metsän riveihin astellut kissa oli Villisielu ja hän oli joutunut hirviön kynsiin.
Oli mahdollista, että muita anonyymisti tappava kissa oli Kuolonklaanilainen tai sitten erakko – kotikisuksi tai Eloklaanilaiseksi sitä en uskonut. Olin miltei varma sen olevan kissa, jolla oli jonkinlaisia yhteyksiä klaaniin. Ei kuka vain tiennyt parhaita yrttejä jälkiensä piilottamiseen tai laadukkaita taisteluliikkeitä. Jos yrttikissa iskisi vielä kolmannen kerran, se todistaisi jo kaavan, joka merkkaisi sitä, että kuka vain oli vaarassa. Muutaman kissan joku voisi tappaa henkilökohtaisista syistä, mutta kun siitä tuli kaava, se alkoi olemaan liukuhihnatyötä, eikä uhrilla ollut enää väliä.
Kuolonklaani oli menettänyt kissan myös toisenlaisissa oloissa, sillä Hopeaputous oli päättänyt jättää Kuolonklaanin ja liittyä Eloklaaniin. Kuulemma hänen tyttärensä oli kyseisessä klaanissa, jonka takia hän halusi muuttaa. Mielipiteeni tapahtuneeseen oli hieman ristiriitainen. Minä en kykenisi jättämään Kuolonklaania, sillä olin sille täysin uskollinen. Samaan aikaan kuitenkin minun perheeni oli minulle erittäin tärkeä ja tekisin heidän puolestaan mitä vain. Onnekseni tiesin, että perheeni ei olisi aivan heti muuttamassa Eloklaaniin – ja hyvä niin. Eloklaani ei olisi ollut minulle oikea ympäristö, sillä se minkälaisen kuvan omasin klaanista -jokainen kissa oli ystävällinen ja he viettivät täydellistä elämää yhdessä iloisesti lauleskellen- ei ollut houkutteleva. Ehkei Kuolonklaanilaisilla oleva kuva Eloklaanista pitänyt aivan paikkaansa, mutta silti tiesin, ettei se olisi minun paikkani.
Tällä hetkellä olin juuri tekemässä Jyrkänneloikan kanssa lähtöä harjoittelemaan, kun Pähkinäkorva otti meidät kiinni Lehtitassu perässään jolkottaen.
”Jyrkänneloikka!” kirkkaanruskea kolli naukaisi saadakseen mestarini huomion. Jyrkänneloikka kääntyi ja jopa hänen päänsä kääntäminen näytti ylväältä. Hänen silmissään näkyi tavanomaisen vihaisen ilmeen lisäksi ärtymystä siitä, että hänen tekemisensä oltiin keskeytetty. Mestarini vain katseellaan antoi näyttää, että Pähkinäkorva voisi nyt kertoa asiansa.
”Voisitteko ottaa Lehtitassun mukaanne, olin vahingossa lupautunut partioon ja harjoituksiin päällekkäin”, Pähkinäkorva pyysi. Jyrkänneloikka murahti jotain myöntävää ja sitten Pähkinäkorva lähtikin etsimään partiotaan. Katsahdin luoksemme jätettyyn hoikkaan Lehtitassuun nopeasti ja nyökkäsin tälle pienesti tervehdykseksi. Muuta ei ehtinyt tapahtuakaan vaan lähdimme suorinta teitä kulkemaan kohti lehtikuusilaaksoa, jonne Jyrkänneloikka oli suunnitellut meitä vievänsä. Mestari piti tahdin nopeana ja sillä ei antanut tilaa pienellekään jutustelulle, vaan jokaisen oli keskityttävä pysyäkseen mukana.
Kun vihdoin saavuimme lehtikuusilaaksoon, Jyrkänneloikka alkoi aikailematta ohjeistamaan tämän päivän tehtävää:
”Haluan, että te molemmat metsästätte niin paljon riistaa kuin ehditte. Aikaa on niin kauan, kunnes kutsun teidät takaisin, joten älkää lähtekö aivan laakson toiseen päähän vaan pysykää kuuloetäisyydellä. Voittaja on se, kellä on enemmän riistaa, mutta myös saaliiden koot vaikuttavat tulokseen.” Nyökkäsin terävästi ja mestarini hännän liikkeestä sekä minä ja Lehtitassu lähdimme oitis laaksoon.
Aloin heti etsiä erilaisia hajujälkiä ja yllättävän nopeasti yhden löysinkin. Lähdin seuraamaan tuoretta hiiren kulkureittiä tarkasti samalla ympäristöäni tarkkaillen. Vihdoin näin harmaanruskean hiiren nuuhkimassa kiven koloa. Se oli aavistuksen liian syvällä onkalossa, joten jäin vain paikoilleni odottamaan hiiren hiljaa. Aikaa kului ja minua alkoi mietityttää kannattaisiko minun käyttää aikaani yhteen pieneen hiireen, kun kysymyksessä oli kuitenkin kilpailu. Sillä hetkellä kuitenkin hiiri lähti liikkeelle ja sain loistavan tilaisuuden napata sen. Hautasin hiiren maahan ja jätin piiloni merkiksi pyöreän kiven. Sitten lähdin eteenpäin. Löysin oudon hajujäljen, joka koostui jostain kitkerästä. En osannut sano mitä se oli, mutta jotain minulle tuntematonta. Silloin näin vähän matkan päässä vilahtavan Lehtitassun ja kirosin itsekseni kuinka lähellä naaras oli. Saattaisimme pian olla jäljittämässä samaa saalista. Havainto oppilaasta kuitenkin unohtui pian ja jatkoin hajujäljen seuraamista ja pian saavuin aukiolle, joka oli kuin verilöylyn jäljiltä. Pupillini laajenivat automaattisesti, kun katseeni kosketti maassa makaavaa lasitetut silmät omaavaa Pilvihallaa. En ollut niin järkyttynyt ruumiin näkemisestä, kuin olisin voinut olla, mutta ei se silti mukavaa ollut.
”Lehtitassu, tule tänne”, sanoin tyynen rauhallisesti, sillä uskoin naaraan olevan vieläkin jossain lähellä. Kuulin jostain takaa hieman ärsyyntyneen sihahduksen – aivan eri suunnasta missä ensimmäinen havaintoni naaraasta oli. Miten hän oli sinne ehtinyt?
”Kuono kiinni Sähkötassu.” Naaras oli vaanimassa saalista käskystä päätellen. Toistin sanomani, mutta paljon terävämmin:
”Tule tänne. Nyt.” Kuulin, kuinka Lehtitassun saalis lähti siipiään räpytellen pakoon ja naaras lähti kovaäänisesti tassuttaen minun luokseni.
”Olin juuri saamas-”, naaraan lause katkesi, kun hän astui veriselle aukiolle. Katsoin Lehtitassua silmiin vakavasti, mutta jollain tavalla lohduttomasti. Yhdessä koetut tapahtumat saattoivat saada aikaan jonkinlaista yhteisöllisyyden tunnetta. Käänsin katseeni Pilvihallan kouristuneesta ruumiista muualle ja etsin maasta uudestaan sen kitkerän hajun. Tämä oli aivan varmasti se sama kissa. Kuka harjoitti tällaista teurastusta?
Aluskasvillisuudesta löytyi vielä jotain muutakin. Suustani pääsi kirous joka muistutti mutinaa:
”Pimeyden metsä soikoon.” Lehtitassu huomasi sen ja katsoi suuntaani. Laskin käpälälläni pitkiä korsia, jotta oppilaalle avautuisi näky Lintusielun kuolleeseen hahmoon.
”Olitko sinä missään vaiheessa tuolla?”viitoin hännälläni suuntaan, jossa olin nähnyt kissan, jota olin luullut Lehtitassuksi. Naaras pudisti päätään.
”Minä näin hänet. Sen joka teki tämän, mutta en tarpeeksi tarkasti”, naukaisin tavanomaisen matalasti ja katsoin Lehtitassua syvälle silmiin.
//Lehti?
1061 sanaa (KP-BOOSTI)
