Pörriäispentu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Sydämeni tykytti edelleen Hellepennun yllätyshyökkäyksen jäljiltä. Jatkoimme matkaa leirin varjoissa, mutta säikähdys oli saanut ajatukseni aivan raiteiltaan ja jokainen outo möykky tai epämääräinen ääni saivat minut säpsähtämään. Hellepentu odotti minulta jatko-ohjeita, mutta olin niin poissa tolaltani, että minusta ei juuri ollut apua.
*Keskity nyt, Pörriäispentu!* yritin rohkaista itseäni tajutessani, miten nössöltä varmasti näytin ikätoverini silmissä pelästyttyäni ihan klassista jekkua. *Urheat Eloklaanin soturit eivät pelkää!* Minua kuitenkin pelotti.
“Pörriäispentu?” Hellepentu katsoi minuun korvat höröllään. “Mitä seuraavaksi?”
Olisin halunnut sanoa, että palataan vain pentutarhaan turvallisille sammalpedeille, mutta se olisi rikkonut imagoni täysin. Niinpä minä suuntasin kuononi vastoin kaikkia vaistojani leirin uloskäynnkn suuntaan. “Me menemme pelastamaan Mesitähden.”
Kipitimme aukion poikki vauhdikkaasti, koska kukaan ei ollut näkemässä. Olisimme tuota pikaa leirin muurien toisella puolella. Tässä vaiheessa en enää ollut siitä niin innoissani, mutta pennun oli tehtävä mitä pennun oli tehtävä.
Liu’uin pysähdyksiin leirin sisänkäyntitunnelin ammottavalle suuaukolle. Hellepentu seisahtui viereeni turkki väreillen. “Siinä se on. Kun menemme tuosta läpi, tehtävämme tähän asti vaarallisin osuus alkaa”, nau’uin hiljaa. Adrenaliini sykähteli suonissani ja muutti aiemman pelon säteileväksi energiaksi. Minusta tuntui, että olisin voinut käydä vaikka mäyrän kimppuun!
“Me pystymme tähän”, Hellepentu sanoi rohkaisevasti ja astui askeleen pimeää suuaukkoa kohti. “Eloklaanin puolesta!”
Röyhistin vähän rintaani ja astuin pesätoverini vierelle. “Eloklaanin puolesta!” Sen jälkeen me rynnistimme yhdessä pimeyteen.
Kunnes jokin karvainen, lämmin seinä tuli vastaan ja kuulin tutun äänen:
“Pörriäispentu?”
//Helle?
