Rosmariinikynsi
Kirjoittaja: Saaga
Päästin suustani huvittuneen nauruntapaisen äännähdyksen. Vai oli Lepakkohuuto unohtanut partion. Ei oltu kyllä hauskempaa pitkiin aikoihin kuultu.
“Ihan kuin olisit taas oppilas”, kiusoittelin kollia jättäytyen samalla hänen rinnalleen. Kävelin mieluummin yhdessä vierekkäin kuin inhassa jonossa. Lepakkohuuto virnisti.
“Etkö muka itse ole myöhästynyt partiosta soturina?” kolli ärähti. Hän kärsi selvästi suuresta aamukiukusta. Naurahdin taas. Päätin sitten piristää häntä! Hinnalla millä hyvänsä!
“No olen minä ehkä kerran… tai kaksi”, vitsailin hihitellen typerästi. Tuntui hyvältä hassutella pitkästä aikaa. Olin tässä lähiaikoina ollut aika vakavana. Oli vain ollut niin paljon mietittävää.
“Niin siitäs saat. Ei se nyt niin epänormaalia ollutkaan”, Lepakkohuuto tokaisi.
“Niinpä tietenkin, sillä sinun – Lepakkohuudon – pitää aina olla normaali ja todella tunnollinen soturi”, en tiennyt mihin yritin kiusoittelullani päästä, mutta ehkä eniten vain revin reaktiota irti kollista. Halusin hänen reagoivan jotenkin isosti. Pidin siitä, kun sain kollin leikkimään kanssani ja kiusoittelemaan minua. Se vain toi jotain outoa mielihyvää. Ja pidin tietenkin nauramisesta etenkin Lepakkohuudon kanssa.
//Lepa?
