Susimieli
Kirjoittaja: Aura
Susimieli nosteli käpäliään jännittyneenä ja Kylmäliekin jakamat ohjeet tuntuivat valuvan hänen päästään Hehkulammen viileään vesistöön. Susimieli olisi voinut huokaista kovaan ääneen helpotuksesta ja loikkia tasajalkaa innostuneisuudesta. Harakkahaave oli kutsunut hänet syömään! Susimieli ei edes muistanut millon viimeksi joku olisi kutsunut hänet syömään. No, Kylmäliekki aina välillä. Kollia hieman harmitti kuinka etäisiä he olivat. Olihan kolli hänen isänsä. Ja Susimielen sisarukset olivat Huomenkyyhkyn, hänen emonsa tapaan kuolleita. Välillä Susimielellä oli sellainen olo, että hänellä ei ollut ketään. Ei yhtikäs ketään. Kolli välillä pelkäsi, että se näkyi myös ulospäin. Susimieli mietti pitivätköhän muut häntä yhtä outolintuna, kun kolli piti itse itseään. Susimieli hymyili hieman ja nyökytteli päätään sen merkiksi, että Harakkahaaveen ehdotus kuulosti hänestä hyvältä. Harakkahaave lisäsi heti perään, että Susimieli voisi kertoa, jos oli jotain mikä helpottaisi hänen oloaan. Se sai kollin hieman rennommaksi ja soturi tunsi itsensä iloisemmaksi. Harakkahaave vaikutti todella mukavalta kissalta ja se ei ollut itsestäänselvyys Kuolonklaanissa.
“Kiitos paljon. Minulla onkin todella iso nälkä. Missä partiossa sinä olit?” Susimieli naukaisi hetken jälkeen ja kertasi taas päässään Kylmäliekin antamia ohjeita. Harmaaturkkinen oli painottanut, että pitäisi muistaa olla vastavuoroinen. Susimielellä nimittäin oli huono tapa höpöttää omista asioistaan ja silloin kolli unohti antaa puheenvuoron toiselle.
“Minä olin Pikiturkin, Latvaruusun ja Neilikkasydämen kanssa rajapartiossa. Hei, täällä on jänis! Kävisikö sinulle sellainen?” tummaturkkinen kolli naukui ja kuulosti selkeästi ilahtuvan löytäessään tuoresaaliskasasta pitkäkorvan.
“Jä-jänis sopii hyvin, kaikki sopii”, Susimieli sopersi ja hymyili hieman kömpelösti. Harakkahaave väläytti toiselle veikeän hymyn ja nappasi jäniksen leukoihinsa, jonka tehtyään hän viittoi Susimieltä seuraamaan. Kollikissa lähti seuraamaan Harakkahaavetta ja istuutui kollin vierelle.
“O-ota sinä vain ensin”, Susimieli nyökytteli ja työnsi jäniksen Harakkahaaveen käpäliin.
“Ai, kiitos! No, haluaisitko sinä kertoa jotain itsestäsi? Mitä sinä tykkäät tehdä partioinnin ja soturien tehtävien ulkopuolella?” Harakkahaave naukaisi ja haukkasi riistasta ison palasen. Susimieli meinasi jäätyä kysymyksen myötä, yhtäkkiä hän ei muistanut enää mitään. Kolli laski päässään kolmeen ja vetäisi syvään henkeä.
“Minä tykkään yrteistä ja kii-kiipeilemisestä, vaikka en olekaan siinä kovin hyvä. Emollani oli tapana kerätä kaikenlaista, niin minäkin tykkään siitä. Oletko sinä koskaan kerännyt mitään tai mistä sinä pidät?” Susimieli naukaisi ujosti ja katsoi toista uteliaana. Susimieli ei ollut hetkeen ehtinyt käydä Hehkuaskeleen ja Sumutuulen opissa. Hän oli oppilaana viihtynyt siellä aika paljon, mutta nyt soturina Susimieli oli käynyt parantajanpesässä harvemmin. Kolli arveli, että jos Henkäystähti saisi asiasta tietää, niin häntä odottaisi rangaistus. Välillä Susimieltä harmitti, että hän joutui olemaan soturi. Hän ei pitänyt taistelemisesta.. Mutta ehkä jonain päivänä hänen yrttitietämykselle tulisi vielä käyttöä. Kolli toivoi, että voisi olla Kuolonklaanille enemmän hyödyksi, mutta hänen vahvuutensa eivät vain olleet soturiudessa. Ja klaanielämä tuntui kollista muutenkin aivan liian kuormittavalta. Oli niin paljon kissoja, hälinää, ääniä ja sanomattomia sääntöjä mistä Susimielellä ei ollut mitään hajua.
//Harakkainen? :3
