Kastetassu
Kirjoittaja: Pyry
Makoilin oppilaiden pesän edustalla ja nautin hiirenkorvan suomasta auringonlämmöstä, vaikkakin hiirenkorva olikin melko alussa. Rakastin tätä. Pian saisimme taas nauttia kunnolla valosta ilman käpäliä nipistelevää pakkasta, ja aurinko hyväilisi turkkejamme säteillään…
”Hyvää huomenta, Kastetassu”, kuului maukaisu, joka havahdutti minut haaveistani.
”Huomenta”, vastasin säteilevästi hymyillen mestarilleni, vaikken osannut sanoa, oliko hän tosissaan vai sarkastinen vain toivottaessaan hyvää huomenta. Kuutamolaineella oli hiukan erikoinen sävy välillä, mutta ei se minua haitannut! Ehkä meistä tulisi läheisiäkin, kunhan vain tutustuisimme kunnolla.
”Ajattelin viedä sinut uimapaikalle”, Kuutamolaine ilmoitti. ”Ropinatassukin saattaa edelleen olla siellä.”
Häntäni ponnahti pystyyn innosta. Rakastin viettää aikaa siskoni kanssa, varsinkin harjoituksissa. Vaikka toisaalta, välillä olisi ollut kivempi olla ilman häntä. Muistin edelleen, kuinka pari kuuta sitten meidät oli lähetetty harjoittelemaan parisaalistusta sekametsään, silloin oli vielä ollut niin paljon lunta, että jouduimme kahlaamaan siinä lapojamme myöten… ja Ropinatassu oli tiuskinut minulle, kun olin yrittänyt pyytää häntä käyttäytymään kunnolla. Olin pahoittanut mieleni hänen sanoistaan; en minä mitään pahaa ikinä tarkoittanut, enkä halunnut myöskään olla ärsyttävä. Ropinatassu ei vain tainnut käsittää sitä. Sitä, etten halunnut hänen joutuvan vaikeuksiin ja siksi minun olin myös tavallaan pakko mennä hänen mukanaan, koskan jos en menisi niin kuka ties minkälaisiin hankaluuksiin hän vielä itsensä saisi. Toki, oli hän toisinaan ihan järkeväkin. Rinnassani lämmitti ylpeys, kun muistelin rusakkoa, jonka kirjavaturkkinen sisareni oli silloin napannut. Tähtiklaani sentään, se oli ollut melkein isompi kuin Ropinatassu itse! Toivoin hänen itsensäkin olevan ylpeä itsestään. Minusta nimittäin toisinaan tuntui, että hän oli minulle ilkeä vain sen takia, että minä tottelin käskyjä ja keskityin tehtäviin, kun hän taas teki sitä vähän vähemmän ja sai sitten kuulla siitä…
”Perillä ollaan.” Käännähdin katsomaan Kuutamolainetta, joka huiskaisi hännällään kohti matalalla virtaavaa vettä. Ilmeeni kirkastui lisää, kun näin Ropinatassun. Hän oli kaikkia neljää käpäläänsä myöten vedessä.
”Heippa”, minä tervehdin häntä ja nyökkäsin myös Aurinkoroihulle. ”Ei kai se ole kovin kylmää?”
Vastausta odottamatta tepsutin vedenrajaan, kastoin toisen etutassuni veteen ja nykäisin sen äkkiä pois, yllättyneenä veden kylmyydestä. Sitten rohkaisin itseni; en halunnut tuottaa pettymystä mestarilleni, kun siskokin oli noin urhea. Loiskuttelin Ropinatassun viereen ja yritin totutella kylmään veteen.
//Ropina?
