Mesitähti
Kirjoittaja: Elandra
Olin ollut juuri alkamassa päiväunille, kun joku oli huhuillut minua pesäni ulkopuolelta. Väsymys kaikkosi heti kuultuani Viherkatseen kireän äänensävyn. Kutsuttuani naaraskissan sisään, hän kertoi minulle nopeasti Lieskakajon saapuneen leiriin haavoittuneen kotikisun kanssa. Olin noussut nopeasti ylös ja haudannut haaveet päivänokosista. Viherkatse oli jäänyt pääaukiolle minun kiirehdittyäni parantajan pesälle. Sairasaukiolla oli Liljatuulen ja tämän oppilaan lisäksi neljä muuta kissaa; kolme eloklaanilaista ja kermanvärinen kotikisu, jonka haavoihin parantajakissat olivat parhaillaan perehtymässä. Myöskin haavoittunut Lieskakajo oli noussut ylös omalta vuoteeltaan ja selittänyt aiemmat tapahtumat. En ollut uskoa korviani, kun punaturkkinen soturi oli kertonut pelastaneensa kotikisun kuolonklaanilaisen kynsistä. Tiesin kuolonklaanilaisten olevan julmia, mutta että tappaa noin vain viaton kissa? Ajatuskin siitä sai kylmät väreet kulkemaan lävitseni. Mieleeni muistui tapaus yhden yön takaa, joka oli sattunut keskellä yötä klaanien rajalla, jossa kuolonklaanilaisnaaras oli parhaillaan synnyttämässä. Kuolonklaanin soturi, Jääviilto oli sattumalta sattunut paikalle, kertonut Punatähden kuolleen ja ajanut minut vihaisena takaisin Eloklaanin reviirille, vaikka olin vain auttanut hänen klaanitoveriaan.
Kun Lieskakajo oli kertonut rikkoneensa sääntöjä. Hän oli nähnyt tilanteen ja ylittänyt rajan pelastaakseen kotikisun hengen. Tilanne oli tullut niin yllättäen ja Lieskakajokin oli haavoittunut, joten päätin palata asian pariin myöhemmin.
Poistuin pesästä, ulkona oli alkanut sataa lunta ja taivas oli alkanut tummua. Pienet lumihiutaleet leijailivat kuin tanssien kohti maata. Palasin takaisin omaan pesääni, mutta enää minua ei väsyttänyt. Mielessäni pyöri liiankin moni asia. Mielestäni Lieskakajo oli tehnyt oikein pelastaessaan kotikisun, mutta olin varma, ettei Kuolonklaani jättäisi asiaa tähän. Etenkään nyt, kun Henkäysvarjosta oli tullut päällikkö. Kehoni tärisi, mutten ollut varma johtuiko se kylmyydestä vai vatsaani kouraisevasta epämiellyttävästä tunteesta. Henkäysvarjo – tätä nykyä Henkäystähti – ei koskaan ollut välittänyt olla tekemisissä eloklaanilaisten kanssa. Kolli vaikutti siltä, ettei hän pitänyt minusta tai klaanistani lainkaan. Vaikka ajatus ei tuntunut hyvältä, minun olisi annettava Lieskakajolle rangaistus; ihan vain muodon vuoksi.
”Mesitähti?” tuttu ääni kantautui taas pesäni ulkopuolelta. Vastauksen saatuaan Minttuliekki astui sisään hämärään pesään. Varapäällikön punaisella turkilla oli pieniä, valkeita lumihiutaleita, jotka naaras ravisteli turkistaan nopeasti.
”Kuulin, että Lieskakajo toi leiriin kotikisun”, kumppanini kertoi rauhallisella äänellä.
”Niin, eikä siinä vielä kaikki. Hän ylitti luvatta Kuolonklaanin rajan pelastaakseen sen kotikisun kuolonklaanilaisen kynsistä. Minun on rangaistava häntä, enkä pidä tästä yhtään. Hän teki aivan oikein!” tiuskaisin päätäni pudistellen. Minttuliekki katsoi minua hitusen yllättyneenä, mutta laski sitten rauhoittelevasti häntänsä lavalleni. En voinut kohdata kumppanini katsetta, sillä minä tiesin jotain, mitä hän ei tiennyt. Lehtikato oli jo tähän mennessä ollut Eloklaanille erityisen raskas, enkä tiennyt miten Minttuliekki suhtautuisi siihen, että hänen Kuolonklaanissa asunut isänsä oli kuollut.
”Onko kaikki hyvin? Vaikutat kireältä, painaako jokin mieltäsi?” punaturkkinen naaras kysyi. Päästin ilmoille syvän huokaisun. Minttuliekki tiesi jonkin painavan mieltäni ja minun olisi kerrottava hänelle totuus.
”Painaa.. Minähän kerroin sinulle siitä kuolonklaanilaisesta, joka synnytti pari yötä sitten Eloklaanin rajalla”, aloitin epäröiden ja nostin varovaisesti katseeni kumppanini tummiin silmiin. Minttuliekki kurtisti kulmiaan kysyvä ilme kasvoillaan:
”Niin?” Tilanne tuntui äärimmäisen raskaalta ja vaikealta.
”Kun minut ajettiin pois, sain tietää erään asian.. Minttuliekki, Punatähti on kuollut”, henkäisin hiljaa ja ummistin silmäni peläten kumppanini reaktiota. Pesään laskeutui painostava hiljaisuus. Edes leirin pääaukiolta ei kantautunut puheensorinaa kuten tavallisesti. Se sai minut hermostuneeksi ja raotin varovisesti silmiäni. Minttuliekin tummansininen katse osoitti tyhjyyteen.
”E-en tiedä mitä sanoa”, naaras lausui hiljaisella äänellä.
”Anteeksi, etten kertonut sinulle heti”, kuiskasin toivoen, että naaras voisi antaa minulle anteeksi. Minttuliekki pudisteli tiukasti päätään:
”Sinun olisi pitänyt kertoa.. Hän oli sentään minun isäni, vaikka emme olleetkaan enää tekemisissä.” Tunsin suurta syyllisyyttä ja katumusta, etten ollut kertonut aiemmin. Laskin pääni alas.
”Niin olisi, mutta en vain tiennyt miten sen tekisin. Sinä olet minulle niin tärkeä, enkä tahdo sinun olevan surullinen”, kuiskasin hiljaa ja toivoin Minttuliekin ymmärtävän myös minun kantani. Varapäällikkö huokaisi taas.
”Anteeksi, Mesitähti. Minun on hetki mietittävä tätä ihan yksin”, naaras lausahti kylmällä äänellä ja nousi ylös.
”Minttuliekki, odota”, pyysin, mutta naaras ei pysähtynyt. Hän käveli ilman hyvästejä ulos pesästäni ja minä jäin surkeana katsomaan hänen peräänsä. Päätin antaa Minttuliekin mennä, sillä tiesin sen olevan parhaaksi. Hän tarvitsisi hetken aikaa itselleen ennen kuin olisi valmis puhumaan asiasta..
Nukuin seuraavan yön aivan surkeasti. Pyörin vain vuoteellani yrittäen saada unesta kiinni. Kun viimein nukahdin, painajaiset saivat minut pian taas heräämään.
Aamulla nousin ylös aikaisin ja suuntasin kohti parantajan pesää. Silmäilin pääaukiota toivoen Minttuliekin olevan siellä, mutta punaisesta naaraasta ei näkynyt merkkiäkään. Jatkoin matkaani parantajan pesälle. Sairasaukiolla lepäävät potilaat olivat yhä unessa, eikä parantajakissoja näkynyt. Astelin hiljaisin askelin Lieskakajon luokse, varoen etten herättäisi muita potilaita. Kosketin hellästi kuonollani soturin lapaa, ja tämä säpsähti hereille.
”Olen tehnyt päätöksen koskien sääntörikkomustasi”, lausahdin rauhallisella äänellä. Uninen soturi ravisteli päätään ja kohdisti vihreän katseensa silmiini odottaen minun kertovan lisää.
”Mielestäni sinä teit aivan oikein pelastaessasi kotikisun hengen”, aloitin hento hymy kasvoillani. Sitten ilmeeni vakavoitui:
”Mutta Kuolonklaanin jäsenet eivät varmasti ole samaa mieltä. Sinä rikoit sääntöjä ja puutuit kuolonklaanilaisten toimintaan, jota he toteuttivat omalla reviirillään. En pidä itsekään tästä, mutta joudun antamaan sinulle rangaistuksen. Kuolonklaanilaiset varmasti tulevat vaatimaan kotikisua takaisin, joten meidän on mentävä mitä pikimmiten heidän leiriinsä ja pyydettävä anteeksi. Kerromme, että kotikisu jatkoi matkaansa, jotta he eivät tule hakemaan häntä leiristämme.” Lieskakajo kuunteli korvat tarkkana. Se ei kuitenkaan ollut vielä kuin osa hänen rangaistuksestaan.
”Sen lisäksi joudut saalistamaan klaaninvanhimmille ja ruokkimaan heitä neljäsosakuun ajan, kunhan ensin olet toipunut”, lisäsin vielä pahoitteleva ilme kasvoillani. En pitänyt tästä tilanteesta lainkaan, se oli hyvin epäreilu Lieskakajoa kohtaan.
//Lieska?
