Sadetassu
Kirjoittaja: Pyry
//TAISTELUTARINA//
Olin keskellä sotimisen kurimusta. Ympärilläni kuului kissojen rääkymistä ja tuskallista mouruamista ja saatoin melkein kuulla, kuinka veri kohisi heidän suonissaan taistelutahdon vain yltyessä. Aina välillä näin vilaukselta taistelevia klaanitovereitani, joilla tuntui olevan vain yksi päämäärä; tämän taistelun voittaminen. En voinut syyttää heitä. Halusin takaisin kotiin, Eloklaanin leiriin, vaikka en alkuunkaan tiennyt, onnistuisiko se enää koskaan.
”Lakkaa haaveilemasta ja taistele!” Käännähdin häntä pörrössä ympäri ja näin vaaleanharmaan, valkoisenkirjavan kollin syöksymässä minua kohti hampaat irvessä.
Juuri ennen kuin kynnet olisivat uponneet niskaani, kiepahdin ketterästi sivuun ja viilsin vaistomaisesti viillot hyökkääjän kylkeen. Tämä käännähti ärähtäen minua kohti. Raivo kipunoi hänen silmissään ja ennen kuin ehdin tehdä mitään, hän läimäytti minua päänsivulle niin voimalla, että olin vähällä kaatua kyljelleni typerryksestä. Onnistuin kuitenkin pienen haparoinnin jälkeen löytää tasapainoni uudestaan.
”Ehkä minä haaveilinkin”, sihahdin. ”Liity toki seuraan!”
Syöksähdin hurjistuneena eteenpäin, iskin etukynteni kollin lapoihin ja kaikilla liikenevillä voimillani puskin häntä taaksepäin, kunnes hän nousi takajaloilleen. En ollut varma, pärjäisinkö lainkaan kyseistä kissaa vastaan, hän kun oli minua suurikokoisempi ja jonkin verran vahvempikin, kolli kun oli. Hän ryhtyikin samantien jakelemaan iskuja molemmin käpälin, ja ainoana puolustuksena siinä tilanteessa keksin upottaa hampaani syvälle hänen kaulaansa, kun omat iskuni eivät tuntuneet tepsivän. Silloin vastustajani kiersi käpälänsä niskaani, iski kyntensä kiinni ja murisi: ”Haluat näköjään tutustua lähemmin. Olen Lokkitassu.” Samassa mätkähdin kivuliaasti selälleni niin että ilmat poistuivat keuhkoistani, ja Lokkitassu ryhtyi raastamaan takakynsillään vatsaani. Ponnistin meidät kyljellemme ja potkaisin häntä vatsaan niin voimakkaasti, että sain hänet irti kimpustani. Minua hirvitti vastaparantuneiden haavojeni puolesta, jotka eräs kujakissa oli tehnyt aikaisemmassa taistelussa, mutta en voinut antaa sen näkyä.
”Lokkitassu siis”, puuskutin samalla kun mittailin vastustajaani. Kun Lokkitassu hyökkäsi eteenpäin, olin valmiina; ponnistin kaikilla voimillani loikkaan ja laskeuduin hänen selkäänsä ryhtyen samantien kynsimään hänen kylkiään niin että karvat pöllysivät ja veri alkoi vuotaa. ”Minä olen Sadetassu!” Silloin Lokkitassu oli kierähtämäisillään maahan, mutta onnistuin irrottautumaan ennen sitä. Jäin hänen taakseen ja kyyristyin.
”No, Sadetassu… Sinulla on kaunis arpi kaulassasi.” Lokkitassun kasvoilla oli häijy virne hänen kääntyessään minua kohti. Hän hyökkäsi. Nousin takajalkojeni varaan ottaakseni iskun vastaan omaksi edukseni, mutta hän tekikin toisin kuin mitä olin odottanut; hän iski hampaansa kaulassani olevaan jo parantuneeseen haavaan ja puski minut maahan. Keuhkoistani pääsi tukahtunut rääkäisy, kun hän iski takakyntensä voimalla vatsaani ja alkoi vuodattaa verta. Minulla ei ollut mahdollisuutta puolustautua millään lailla, haparoin vain etukynsilläni kollin lapoja samalla kun hänen hampaansa porautuivat yhä syvemmälle kaulassani. Lämmin veri pulppusi hänen leukojensa välistä, ja minä olin jo tuntevinani Tähtiklaanin lähelläni.
Yh’äkkiä tunsin painon katoavan päältäni ja Lokkitassu kiskottiin irti minusta. Jäin maahan haukkomaan henkeä. ”Sadetassu!” kuului ääni. ”Nouse ylös!”
Typertyneenä kömmin jaloilleni ja yritin tarkentaa sumean katseeni pelastajaani; Varjotassu! Hän oli Lokkitassun kanssa vastakkain, molemmat takajalkojensa varassa ja kermanvärinen oppilas huitaisi vihollista korvanjuureen. Isku ei näyttänyt kovinkaan hetkauttavan Lokkitassua, sillä lähes heti sen jälkeen tämä soi Varjotassulle samanlaisen ja puski ystäväni kumoon. Silloin heräsin transsistani ja iskin hampaani kiinni Lokkitassun takajalkaan. Tämä kiepahti ärähtäen minua kohti jättäen Varjotassun taakseen.
”Kiitos avustasi, Varjotassu”, puuskutin perääntyessäni askel askeleelta väistellen Lokkitassun käpäläniskuja. ”Minä arvostan sitä, mutta en halua että sinua satutetaan. Jätä meidät siis kahden ja pidä itsesi elossa – yhteiset päivämme eivät voi loppua tähän!”
Sohaisin kynsilläni Lokkitassun naamaa saaden aikaan silmän yli kulkevat, vertavuotavat viillot. Kun hän hiukan typertyneenä jäi räpyttelemään nähdäkseen jotakin veren läpi, puskin hänet selälleen ja vuorostani iskin hampaani hänen kaulaansa ja ryhdyin raastamaan pehmoista vatsaa takakynsilläni. En nähnyt Varjotassua, mutta toivoin sydämestäni hänen olevan jo muualla. Minä en kertakaikkiaan voinut menettää häntä tällä tavalla, en näin aikaisin.
Tähtiklaani, suojele Varjotassua, rukoilin mielessäni, kun Lokkitassu potkaisi minut kauemmas itsestään. Enemmän kuin mitään muuta, halusin nähdä Varjotassun ja tuntea hänen turkkinsa lämmön, kunhan tämä kaikki kauheus olisi ohi.
//Lokki? Varjo?
