Tiputassu
Kirjoittaja: Tipu
Partiomme yrttien haku reissulla oli mennyt ihan hyvin, kukaan ei ollut vielä kuollut. Mutta kun palasin siskoni oli pesässäni, mikä ei voinut tarkoittaa hyvää. Hehkujalka oli kadonnut.
“Hei vain, mitäs sinä täällä teet?”, kysyin siskoltani, haistoin hänen hajunsa hyvin. Odotin että toinen vastaisi ennen kuin lähtisin viemään yrttejä. En haistanut ainakaan ilmassa veren metallista hajua, joten sisareni voisi jopa yllättää minut asiallaan. Mutta tuskinpa.
“Vie yrttisi ensin, meidän täytyy puhua”, hän sanoi, eli naaraalla tosissaan oli asiaa. Nyökkäilin lähtien yrttieni kanssa muualle, palaten pian sisareni luokse, hän oli yllättävän hiljainen.
“Olemme suunnitelleet Sähkötassun ja Sulkatassun kanssa suunnitelmaa miten saisimme tappajan kiinni ilman joutumatta ongelmiin, sekä tarvitsemme sinun apuasi”, hän sanoi. Pysähdyin paikalleni huokaisemaan ääneen. Mitä ketun jätöstä ihan oikeasti? Hän oikeasti luuli tämän olevan hyvä idea, missä vaiheessa. Mutta oikeasti? Miksi hän luuli sen olevan hyvä? Jos he saisivat tappajan kiinni toki, mutta jos eivät, heillä oli aina suurempi riski tulla tapetuksi jos he kerjäsivät sitä.
“Limanuljaska! Kerjäätkö lepopaikkaa emon vierellä vai? Tappaja listii sinut heti jos kuulee teidän olevan edes jäljillä!”, murisin siskolleni. Jos hännästäni olisi ollut paljoa jäljellä, se olisi kyllä heilunut nyt vihaisena. Kyllä, vihaisena, ei huolissaan, tai ärtyneenä, vaan vihaisena. Hän oikeasti ansaitsisi nokkaansa!
“ja mistä alkaen olet alkanut luottamaan niihin hiirenpapanoihin?”, sihisin. Sekin vielä. Minua oikeastaan kirpaisi koko asia että siskoni oikeasti omasi muita ystäviä kuin minä, vaikka se oli täsmälleen vin tervettä omata liittolaisia. Mutta tiesin etten ikinä itse saisi liittolaisia.
“Ihan kuin ansaitsisitkaan niitä koskaan”, Ääni vierelläni sanoi. Karvani vousivat vihaisena äänen vaikutuksesta pystyyn.
“Ja kohta siskosi kuolee heidän kanssaan vain sinun taitojesi puutteesta, koska se tappaja hoitaa hänet pois päiviltään niitten muiden ruumiiden kanssa”, Ääni sihisi korvaani. Halusin painua maan alle, pelko valtasi ruumiini, olin aivan varma että menettäisin siskoni aivan pian oman kykyni puutteesta.
“Tiputassu rauhoitu, sen takia emme pidä paljoa ääntä suunnitelmasta, en pyydä sinua kuin tunnistamaan kasvin jota tappaja käyttää? Oletko haistanut sitä missään? Sitä paitsi he eivät ole niin pahoja”, Siskoni kuulosti huvittuneelta puhuessaan minulle, mutta minä en ollut huvittunut. Otin pitkän henkäyksen ja käänsin pääni toiseen suuntaan ajatellen mitä vastaisin. Toki olin haistanut yrtin kuolleiden turkeissa, oli kuin heidät olisi uitettu raudan, kuoleman, sekä yrtin suloiseen sekoitukseen.
”Toki, Vesiminttu, ei ole niin kuin en olisi itse ajatellut tätä”, Huokaisin, miettien oliko tämä elämäni yksiä isoja, vai pieniä virheitä, koska virheitä ne ainakin olivat. Sen tiesin. Ei minun pitäisi antaa siskoni mennä vaarallisen tappajan perään. Kuulin kuinka siskoni nousi ylös istumaan, varmaan lähteäkseen.
”Lehtitassu?”, Kysyin vielä nopeasti. Toinen hymähti vastaukseksi. Pystyin vain kuvittelemaan hänen hennon kehonsa kääntymään takaisin minua. Millainen hän oli nykyään? Isompi toki, mutta oliko hän muuttunut? Niin, tarkoitin sitä, jotkut kissat olivat aivan eri näköisiä pentuina kuin isoina. Pelkäsin, niin, pelkäsin siskoni olevan yksi niistä, että minulla olisi loppu iäkseni väärä kuva sisarestani.
”Ole varovainen, ihan oikeasti limanuljaska, tarkoitan sitä. Jos se vaatii isoilta tahoilta rukoilua hengeltäsi- arvaa mitä, jos kuolet kerron kaikille tuleville pennuille että että kuolit kun klaanin vanhus istui päällesi pentuna”, En tiennyt mistä tuokin tuli, olin itsekkin melkein naurahtaa asialle. Siskoni tuhahti huvittuneena ja muka vihaisena päätöksestäni. En tiennyt mikä hänen ilmeensä oli, mutta hän oli selvästi helpottuneempi sanoistani.
”Se sama sana kiertää jos sinä jotenkin vedät henkesi täällä”, Hän tuhahti muka vihaisena, vetäen loppuun vielä dramaattisen ”Mh” tuhahduksen naarasmaisesti. Itse hymyillen vähän. Mikä nenäveren hakija. Sitten kuulin jotain, rasahduksen, pesän suulta, joku oli kaatunut, sekä kironnut. Käänsin katseeni oviaukosta siskooni, nyökäten pesän suulle. En tosin tiennyt jos hän elehti jotain tai edes näki jotain, mutta sitten kuulin siskoni hentoja askelia. Joku oli kuullut meidät, eikä se jokin kuulostanut keveältä. Hiiren papanat! Hehkuaskeleella oli kevyet askeleet! Jos joku sotureista oli kuullut meidät peli olisi pelattu, olisimme kuollet. Tosin kuka vain voisi olla mahdollinen ratkaisu, tappaja. Sitten sisareni kysyi hämillään
”Tuimatassu?”
//619 sanaa
//Dyn dyn tyy, Tuima? Lehti?
