Aaltotassu

Kirjoittaja: EmppuOmppu
Yhtäkkiä kaikki olivat hiljenneet ja kääntyneet katsomaan Aaltotassua odottavasti. Mielessään Aaltotassu oli käynyt itsensä kanssa mielenkiintoisempaa keskustelua kuin tämä, mutta ehdotus leirin ulkopuolelle livahtamisesta oli kieltämättä jonkin arvoinen. Kiinnijäämisen riski oli aina olemassa, mutta hän oli tehnyt sen jo kerran Sulkavirran kanssa, ja kaikki oli sujunut ongelmitta. Miksei siis tämäkin?
”Hyvä on”, hän naukui lopulta ja vilkaisi kumpaakin oppilasta vuorollaan. ”Mennään vain. Mutta meillä on oltava jonkinlainen suunnitelma. Onko kellään ideoita?”
Varistassu ja Keijukainen olivat hetken hiljaa, varmaankin syventyneinä pohtimaan suunnitelmaa. Aaltotassu odotti kärsivällisesti, että jompikumpi avaisi suunsa.
”Lähdemmekö nyt vai myöhemmin?” Varistassu kysyi, madaltaen ääntään puhuessaan, jotta lähistöllä olijat eivät kuulisi.
”Myöhemmin olisi parempi”, vastasi Keijukainen. ”Eikö olisi epäilyttävää, jos meidät kaikki kolme nähdään ensin yhdessä aukiolla ja sen jälkeen me vain katoamme?”
Aaltotassu muisteli suunnitelmaa, jonka he olivat laatineet yhdessä Sulkavirran kanssa. Hämärä tulisi nopeasti, joten pimeyden turvin he pääsisivät hiipimään helposti ulos. Yöaikaan ongelmaksi saattaisi koitua mahdollinen vartija, jonka tehtävänä oli valvoa, että kaikki sujui rauhallisesti leirissä yön laskeuduttua. Ellei sitten…
”Minulla on idea.” Aaltotassu koukisteli kynsiään miettien kuumeisesti, miten selittäisi juuri saamansa ajatuksen sillä tavalla, että kaikki varmasti ymmärtäisivät.
”Mikä se on?” Varistassu tiukkasi. Keijukainenkin höristeli korviaan malttamattomana.
Aaltotassu vilkuili ympärilleen varuillaan. ”Kun illan viimeinen partio lähtee matkaan, me livahdamme jotenkin sen mukana ulos leiristä”, hän maukui hiljaisella äänellä. ”Tiedän, että se kuulostaa typerältä, mutta sillä tavoin saattaisimme onnistua välttämään yövartijan.”
//Varis ja Keiju?
//225 sanaa

