Aaltopentu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Sulkavirran kuin puskista puhjennut hätäisyys sai Aaltopennun menemään hetkeksi hämilleen. Mistä nyt oikein oli kyse? Mistä he olivat muka myöhässä? Aamunkoittoonhan oli vielä hyvin aikaa, ja he ehtisivät kaikessa rauhassa hiipiä takaisin leiriin ennen kuin kukaan muu huomaisi, kun Sulkavirran veli oli vartiossa.
Sulkavirta tuuppasi häntä uudemman kerran, ja Aaltopentu liikkui kömpelösti eteenpäin. ”Meidän täytyy mennä. Käpälää toisen eteen!” raidallinen naaras patisteli kärsimättömänä.
Lopulta Aaltopentu lähti töpöttämään kiltisti soturittaren rinnalla takaisin leiriin päin, koska tällä oli selvästi kiire palata. Syytä hän ei sille tiennyt, mutta oikeastaan se ei haitannut häntä sen kummemmin: hän ei ollut koskaan kävellyt näin pitkälle, ja hänen lyhyitä jalkojaan väsytti niin, että niiden nostelu tuntui siltä kuin olisi yrittänyt liikuttaa neljää isoa kiveä.
Jossain vaiheessa matkaa jalkojen liikuttaminen muuttui entistä vaivalloisemmaksi, ja hänen askelluksestaan tuli holtitonta hoipertelua. Silloin Aaltopentu tunsi Sulkavirran nostavan itsensä keikkumaan maanpinnan yläpuolelle löysästä niskanahasta ja ryhtyvän kantamaan tätä leiriin ripein askelin.
Aaltopentu katseli heidän alapuolellaan viistävää maata, joka liikkui niin nopeasti, että häntä melkein huimasi. Sulkavirta oli niin vikkelä! Hän olisi varmasti ehtinyt juosta reviirin päästä päähän yhden yön aikana.
”Sulkavirta”, Aaltopentu miukaisi ja haukotteli heti perään leveästi. Hänen silmäluomensa olivat alkaneet tuntua liian raskailta auki pidettäviksi. ”Miksi meillä on niin kiire leiriin? Eihän auringonnousu ole vielä lähelläkään.”
Jos hän olisi ollut yhtään virkeämpi, hän olisi saattanut luulla, ettei Sulkavirta ollut kertonut hänelle kaikkia heidän seikkailuunsa liittyneitä ehtoja. Mutta miksi Sulkavirta muka valehtelisi hänelle?
//Sulka?
//232 sanaa
