Aaltopentu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
”Joo! Kerro, kerro!” Aaltopentu kinusi, ja Sulkavirta nykäisi viiksiään huvittuneesti.
”Hyvä on”, hän sanoi ja istuutui alas kietaisten samalla pitkän, raidallisen häntänsä nätisti ympärilleen. Aaltopentu pyllähti istuvilleen ja yritti samaa, mutta hänen häntänsä oli vielä liian lyhyt, että se olisi taipunut niin. Hänen korvansa painuivat harmistuksesta luimuun, mutta ne ponnahtivat melkein saman tien pystyyn, kun hän kuuli Sulkavirran rykäisevän sen merkiksi, että oli aikeissa aloittaa. Aaltopentu käänsi katseensa harmaaruskeaan naaraaseen ja nytkytti hännänpäätään malttamattomana puolelta toiselle.
”Kuolonklaanin leiri sijaitsee havupuiden suojassa”, Sulkavirta aloitti ja kiirehti sitten lisäämään, kun Aaltopennun otsa rypistyi hämmennyksestä: ”Kuusi, jonka alla soturien pesä sijaitsee, on muun muassa havupuu. Kuvittele monta niitä pystyssä ja vierekkäin – yhdessä ne muodostavat metsän. Kuitenkaan se ei ole ainoa puulaji, jota reviirillä tavataan: on myös lehtipuita, joiden lehdet eivät ole teräviä piikkejä – eli neulasia – kuten havupuilla.”
Aaltopentu joutui pyörälle päästään. Kuinka monta erilaista puuta Kuolonklaanin reviirillä oikein kasvoi? Ja oliko hänen välttämättä tiedettävä ne kaikki, jotta hänestä voisi tulla hyvä soturi? Sulkavirta tuntui lukevan hänen ajatuksensa: ”Älä murehdi, hahmotat nämä asiat varmasti paremmin sitten kun pääset itse tutkimaan reviiriä mestarisi kanssa. On Kuolonklaanin reviirillä paljon kaikkea muutakin kuin vain puita: metsässä on isoja kiviä, joita vuoraa paksu kerros sammalta. On myös jokia ja lampi, josta sinulle aiemmin mainitsinkin, sekä Ukkospolkua lähestyettäessä maasto muuttuu avarammaksi, eikä puita ole enää niin paljon.”
Aaltopentu kallisti päätään. ”Mikä on Ukkospolku?” hän naukaisi kummastuneena.
”Ukkospolkua pitkin kulkevat hirviöt. Ne ovat isoja, pahalta haisevia olentoja, joista kannattaa pysyä etäämpänä”, hän sanoi ilme vakavoituen. Aaltopennun naama kivettyi myös, ja hän nyökkäsi.
Siinä samassa hänen huomionsa kiinnitti sammalverhon liikahdus pesän suulla, kun peremmälle pyrki likomärkä kissa. Isolla, tummanharmaalla kollikissalla oli valkea rinta ja hännänpää, ja hänen keltaiset silmänsä pyyhkivät katseellaan pesän yli. Aaltopentu pani merkille kollin jalkojen juuressa olevan mustarastaan, jonka tämä oli arvatenkin tuonut klaaninvanhimmille ja kuningattarille.
Hän katseli, miten vettä valuva nuori kissa tallusti pesän poikki riista hampaissaan klaaninvanhimpia kohti ja pudotti sitten tuomisensa lähimpänä olevan kissan vuoteen eteen. Luminenän pää ponnahti ylös ja tämä kurkotti nuuhkaisemaan lintua.
”Hieno saalis. Sinäkö tämän nappasit, Tuimatassu?” vanha naaras naukui ystävällisellä äänellä. Tuimatassu viuhtaisi häntäänsä ja murahti myöntävästi.
”Se oli vähällä lentää suoraan Eloklaanin partion käpäliin, mutta minäpä ehdin ensin”, kolli maukui suunpieliään nuoleskellen.
Aaltopentu käännähti jälleen Sulkavirtaa kohti. Myös soturinaaras oli jäänyt seuraamaan, millä asialla oppilas oli pentutarhassa. ”Sulkavirta, mikä on Eloklaani?”
//Sulka?
//382 sanaa
