Aaltopentu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Aaltopentu ihaili Sulkavirran urheutta – ei kuka tahansa tavallinen soturi ryhtyisi rikkomaan sääntöjä menemällä kielletylle alueelle. Hän yritti kuvitella, minkälaista Eloklaanin reviirillä oli, mutta sai muodostettua päässään vain epämääräisen kuvan hymysuisista, laiskanpulskeista kissoista loikoilemassa auringonläikissä. Sulkavirran mukaan eloklaanilaiset olivat heikkoja ja lempeitä, hyväuskoisia höyniä. Aaltopentu ei voinut ymmärtää, miten he olivat voineet asettua asumaan aivan Kuolonklaanin viereen; eikö Punatähti ollut muka tajunnut, että sellaisista pehmoista oli vain haittaa?
”Pidätkö sinä seikkailuista?” Sulkavirran naamalle muodostunut hymy tuntui kätkevän taakseen jotakin sellaista, mistä Aaltopentu halusi ottaa selvää. Pentu nyökytteli päätään tohkeissaan. Tietenkin hän piti seikkailuista! Leiriaukiota kauempana hän ei ollut vielä käynyt, mutta jonakin päivänä haaveili voivansa tutkia läpi Kuolonklaanin reviriin joka kolkan.
Aaltopentu huomasi Sulkavirran niskakarvojen nousseen pystyyn. Soturitar piti kasvonsa mitäänsanomattomina, mutta hän aavisteli, että naaraalla oli jotakin mielessään. Siispä hän pomppasi tassuilleen ja tuli niin lähelle tätä, että heidän viiksensä melkein koskettivat toisiaan. Aaltopentu tuijotti suoraan Sulkavirran kellertävän vihreisiin silmiin, salaa toivoen että ne ehkä paljastaisivat hänelle jotakin tämän hyvin piilotetuista ajatuksista.
”Miksi sinä kysyit?” hän puhui kuiskaamalla, koska ei halunnut hänen veljensä kuulevan. Hän halusi pitää tämän vain hänen ja Sulkavirran välisenä juttuna. ”Lähdemmekö seikkailulle?” hän kysyi ja veti terävästi henkeä. Odotuksen tunne oli piinaava.
//Sulka?
//196 sanaa
