Aaltopentu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Aaltopentu ei osannut pukea kokemaansa tunnetta sanoiksi: se oli jotain ilon, innostuksen, hämmennyksen ja pelon väliltä. Tämä oli hänen ensimmäinen kertansa koskaan leirin ulkopuolella – asian hehkua tosin himmensi se painava tosiasia, että hän teki sen salaa. Hän tiedosti riskin kiinnijäämisen mahdollisuudesta, sekä sen, että hän itse joutuisi ottamaan kaiken vastuun tästä, jos joku näkisi heidät, vaikka idea olikin alunperin tullut Sulkavirralta.
Neulaspeite tuntui pehmeältä ja kimmoisalta pennun käpälien alla tämän tepastellessa eteenpäin paksujen puunrunkojen lomassa. Sulkavirta kulki tyylikkään ilmavin askelin vähän matkan päässä hänen edellään ja katseli samalla ympärilleen, ilmeisesti seuraavaa reittiä etsiskellen. Oikeastaan Aaltopennulle oli ihan sama, missä he kävisivät tämän yön aikana: hän oli jo innoissaan pelkästään puiden näkemisestä.
Kuutamo heitti pitkiä, tummia varjoja heidän polulleen. Aina välillä Sulkavirran solakka hahmo hopeoutui hetkellisesti puiden välistä kurkottelevien valojuovien osuessa häneen, kunnes pimeys taas nielaisi hänet. Aaltopentu kiri askeliaan, jotta voisi kävellä hänen vierellään. Hänestä tuntui nyt vanhemmalta ja aikuismaisemmalta, kun hän sai kävellä yhtä matkaa soturin kanssa leirin muurien toisella puolella, silmänkantamattomiin jatkuvassa metsässä.
”No, mitä pidät?” Sulkavirta kysyi jonkin aikaa kestäneen hiljaisuuden rikkoen. Hän katsahti vierellään tassuttavaan pentuun suu pienessä virneessä – soturitar taisi huomata, miten innoissaan Aaltopentu oli tästä pikku retkestä.
”Täällä on niin hienoa!” punaruskea pentu hihkaisi vastaukseksi ja otti muutaman hataran juoksuaskelen, mutta hidasti sitten, jottei olisi kaatunut naamalleen ja nolannut itseään Sulkavirran edessä. ”Mitä nyt tehdään?” hän kysyi sitten ja vilkaisi soturiin malttamattomana. Hän halusi ottaa kaiken ilon irti tästä seikkailusta!
//Sulka?
//237 sanaa
