Aaltosalama
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Aaltosalama ei heti ymmärtänyt, mitä Varissulka tarkoitti vihjailevalla kysymyksellään, ennen kuin yhtäkkiä hänen mieleensä palasi kiusallinen muisto taistelua seuranneesta päivästä, jolloin hän oli käynyt kollin kanssa hieman sekavan puoleisen keskustelun ja kehunut tätä hyvännäköiseksi, minkä jälkeen hän oli toivottanut tälle hyvää yötä ja mennyt nukkumaan, vaikka vielä ei ollut ollut edes ilta. Hänen huojennuksekseen Varissulka ei ollut kuitenkaan joko huomannut hänen noloa lipsautustaan tai sitten tämä oli vain päättänyt olla vääntämättä siitä vitsiä. Kummassakin tapauksessa naaras oli kiitollinen siitä, ettei hänen tarvinnut muistella kyseistä heikkoa hetkeään liian usein.
Punaruskea soturi yritti kätkeä hämmennyksensä jatkamalla turkinpesuaan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. “Näytät niin hyvältä, että kaikki lähitienoon mäyrävanhukset lähtevät varmasti mieluusti kanssasi treffeille”, hän vastasi takaisin hieman naljaillen, mutta ei voinut olla huolehtimatta sitä, oliko hänen sutkautuksensa kuitenkin kuulostanut liian tylyltä. Mitä jos Varissulka loukkaantuisi, eikä enää haluaisi puhua hänelle?
*Äh, mistä lähtien olet muka välittänyt siitä, pahastuuko Varissulka jostakin sanomisestasi?* Aaltosalama ajatteli turhautuneena ja yritti sivuuttaa mieltään kaihertavan epämieluisan tunteen. Ei Varissulkaa mistään hiekanjyväsistä oltu tehty – kyllä tämä kestäisi pienen kiusanteon, ihan niin kuin aina tähänkin asti oli kestänyt.
Onneksi pian Sinilintu ja Roihumarja liittyivät heidän seuraansa, ja Aaltosalama saattoi keskittää harhailevat ajatuksensa partion johtamiseen ja saalistamiseen. Outoa kyllä, Varissulka oli pyörinyt hänen mielessään tavanomaista useammin viime aikoina, ja hän oli huomannut jäävänsä tuijottamaan tätä hämmentävän pitkään silloinkin, kun tämä ei ollut hänen seurassaan. Aaltosalama kirosi tummanharmaan kollin siitä hyvästä, mutta samalla hän ei voinut olla tuntematta pientä mielihyvää siitä jännittävästä, vatsanpohjaa kutkuttelevasta tuntemuksesta, jonka tämän läsnäolo sai hänessä aikaiseksi.
Nelihenkinen joukko liikkui verkkaisesti metsän halki. Aaltosalama oli suunnitellut johdattavansa heidät Lehtikuusilaakson reunalle, josta he voisivat sitten hajaantua kukin omiin suuntiinsa etsimään riistaa. Joten niinpä, kun he viimein saapuivat laakson kohdalle, soturitar pysäytti partion hännän huiskautuksella ja kääntyi katsomaan takanaan tulleita kissoja. Hän yritti kovasti olla tuijottamatta pelkästään Varissulkaa, sillä mukana oli myös kaksi muuta soturia.
”Hajaannutaan tässä kohtaa”, hän sanoi, ”ja tavataan samassa paikassa iltapäivällä.”
Sinilintu ja Roihumarja nyökyttelivät ymmärtämisen merkiksi ja lähtivät kumpikin matkoihinsa. Jäljelle jäivät vain Aaltosalama ja Varissulka. Aaltosalama veti syvään henkeä nenänsä kautta ja yritti saada ajatuksensa selviksi.
”No, miten on: Pärjääkö yli-ikäinen oppilaani jo yksin metsällä, vai tarvitseeko hän mestarin katsomaan peräänsä?” hän virnisti Varissulalle leikkimielisesti ja siristi vähän silmiään.
//Varis? B-)
