Aaltosalama
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Ystävykset olivat siirtäneet linnun nukkumapaikan rajan toiselle puolelle sen vetäessä sikeitä. Naaraiden onneksi kukaan ei ollut huomannut heitä, ja heidän oli helppo valehdella syy, miksi heidän jälkensä johtivat reviiriltä pois.
“Eiköhän se pärjää”, Aaltosalama naukui ystävälleen ja toivoi kuulostavansa vakuuttavalta. Todellisuudessa hän ei ollut ollenkaan varma, löytyisikö lintu yhtenä kappaleena huomenna. Siipirikkona se oli helppo saalis mille tahansa nälkäiselle pedolle, jolla vain oli tarpeeksi tarkka hajuaisti vainuta se.
Hän oli jo kääntymässä lähteäkseen, kun tunsi Sulkavirran tuijottavan häntä. Hän tukahdutti huokauksen ja kääntyi tähän päin lempeä hymy kasvoillaan. “Palaamme kyllä. Se on varmasti kovin väsynyt, joten meidän kannattaisi palata jo kotiin ja jättää se tänne lepäämään.”
Sulkavirta vilkaisi lintua ja nyökytteli sitten päätään. “Niin, totta.” Naaras kumartui vielä linnun puoleen ja sanoi sille jotakin, mitä Aaltosalama ei kuullut.
Hän odotti hieman kärsimättömästi, että hänen ystävänsä oli valmis hyvästiensä kanssa, ja sitten he lähtivät taivaltamaan takaisin Kuolonklaanin leirin suuntaan.
Varissulka oli tullut jo takaisin ulkoa, kun Aaltosalama hipsi Sulkavirran edellä sisälle soturien pesään. Hän toivotti ystävälleen hyvät yöt ja suuntasi sen jälkeen omalle vuoteelleen.
Hän oli olettanut Varissulan olevan jo unessa, mutta kun hän oli käymässä makuulleen sammalille, kollin pää nousikin yhtäkkiä ylös.
“Tepä olitte kauan ulkona”, tämä puhui matalalla äänellä, jotta ei olisi herättänyt muita.
“Niin, no, hyvän ystävän kanssa aika rientää”, hän vastasi ja yritti kätkeä äänestään turhautumisensa. Hän oli aikeissa asettua kumppaninsa viereen yöpuulle, kun yhtäkkiä muisti asian, josta hänen täytyi kertoa Varissulalle. “Minulla on sinulle kerrottavaa. Se liittyy niihin minun oireisiini. Voisimmeko mennä ulos?” Naaras yritti nähdä pimeässä tummanharmaan soturin ilmettä.
“Mennään vain”, kuului Varissulan vastaus, ja Aaltosalama tunsi viiksien hipaisevan kuonoaan kollin noustessa varovasti jalkeille.
Hän johdatti heidät pesän ulkopuolelle, lähemmäksi leirin reunoja. He olivat viettäneet leirin muurien ulkopuolella ihan tarpeeksi aikaa Sulkavirran kanssa tänään, joten hän mieluummin pysytteli nyt leirissä.
“Kävin aiemmin tänään siellä parantajan pesällä, kuten varmaankin muistat”, hän aloitti hitaasti, etsiskellen oikeita sanoja. Sama innostus, joka oli kuplinut hänen sisällään ensimmäisen kerran uutisesta kuullessaan, nousi jälleen pintaan. Hän nosti katseensa Varissulan silmiin, jotka kiiluivat heikossa valon kajossa. “Hehkuaskel sanoi, että minä odotan pentuja!”
//Varis?
