Aaltosalama
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Aaltosalama seurasi hitusen huvittuneena oppilaansa raivonpurkausta, kun tämä nyhti kynsillään jokaisen silmäänsä osuvan ruohotupon. Kolli oli ollut tällä kertaa jo niin lähellä onnistua, mutta oli ilmeisesti häiriintynyt kuonoaan kutittaneista ruohonkorsista niin, että se oli vaikuttanut hänen suoritukseensa.
Aaltosalama ymmärsi Lepakkotassun turhautumisen – hän muisti hyvin itsekin, miltä epäonnistuminen harjoituksissa tuntui. Mutta kolli pääsisi siitä kyllä yli, aivan kuten hänkin oli päässyt aikanaan.
Kun Lepakkotassu oli räyhännyt kyllikseen, he ottivat suunnaksi leirin. Ilmeisesti ruohoille raivoaminen oli saanut oppilaan väsymään, sillä Aaltosalama joutui vähän väliä hidastamaan huomatessaan kollin jäävän jälkeen.
Lepakkotassu mumisi puoliääneen – luultavasti ihan itsekseen vain – haluavansa nukkumaan saatuaan hänet viimein kiinni, ja Aaltosalama tunsi myötätuntoa kollia kohtaan. Hän koki mestarin velvollisuudekseen yrittää piristää oppilastaan jotenkin, mutta ei ollut varma, miten sen tekisi. Niinpä hän lopulta päätyi tuttuun ja turvalliseen kannustuspuheeseen, jonka jokainen hyvä mestari pyrki antamaan suojatilleen aina silloin tällöin nostattaakseen tämän itsetuntoa:
”Usko tai älä, minun silmääni harjoitukset eivät näyttäneet täysin toivottomilta. Tämä oli vasta ensimmäinen kertasi, emmekä ehtineet harjoitella kauaa, joten olen varma, että ensi kerralla se menee jo paremmin.” Hän puhui vilpittömästi. Naaras vilkaisi selkänsä yli takanaan tulevaan oppilaaseen ja väläytti tälle rohkaisevan hymyn.
//Lepakko?
