Aaltosalama
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Varissulan ehdotus oli hieman yllättävä muttei suinkaan huono. Itse asiassa se kuulosti hyvin toimivalta järjestelyltä: kun kumpikin opettaisi toista, heistä voisi tulla yhdessä parempia niin taistelussa kuin saalistuksessakin. Aaltosalama nyökäytti tummanharmaalle soturille päätään hyväksyvästi.
”Ei hullumpi idea. Se voisi jopa toimia”, hän naukui ja virnisti vähän.
Varissulka virnisti takaisin. ”Se on sitten sovittu.”
Aurinko oli melkein painunut mailleen, kun kaksikko viimein päätti palata leiriin. He sopivat keskustelevansa järjestelyistä tarkemmin paremmalla ajalla ja suuntasivat sitten kumpikin omille paikoilleen soturien pesässä.
Varissulan kanssa käyty keskustelu oli keventänyt Aaltosalaman mieltä sen verran, että hän pystyi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan nukahtamaan hyvillä mielin.
Kylmä tuulenpuuska pörrötti Aaltosalaman turkkia. Hän ummisti silmänsä ja antoi viiman puhaltaa naamalleen. Muu partio kulki edellä rauhallisesti häiriintymättä kovasta tuulesta.
He olivat melkein leirissä, kun Kalmakuu jättäytyi kävelemään tyttärensä rinnalle. Aaltosalama vilkaisi isäänsä kulmiaan kohottaen – siitä oli aikaa, kun he olivat viimeksi puhuneet.
”Miten sinulla menee?” punertava soturi kysyi ja katsoi jälkikasvuaan lämpimästi. Aaltosalama tunsi sydämessään piston: Kalmakuu ja Pikkukaaos olivat pari kuuta sitten menettäneet toisenkin pennun ensimmäisestä pentueestaan, eikä hän ollut ollut isänsä tukena. Tattihalla ja hän olivat kollin ainoat jälkeläiset koko klaanissa, ja he olivat etääntyneet toisistaan sekä isästään viime aikoina.
”Ihan hyvin”, Aaltosalama vastasi hieman viiveellä ja käänsi katseensa eteenpäin. Hän ei kehdannut katsoa isäänsä päin kaiken sen syyllisyyden takia.
”Hyvä kuulla.” Aaltosalama kuuli Kalmakuun äänestä, ettei hänen vastauksensa ehkä ollut sellainen, mitä tämä oli toivonut. ”Olet ollut niin kiireinen viime aikoina, ettemme ole juuri ehtineet viettää aikaa yhdessä. Vaikka oletkin jo iso soturi, voisit silloin tällöin pysähtyä vaihtamaan kuulumisia isäsi kanssa.” Kalmakuu naurahti hiljaa.
Aaltosalama pysyi vaiti. Hän tunsi möykyn kasvavan rinnassaan. Möykyn, joka oli hänen itseinhonsa ilmeellistymä. Hän oli liian kiireinen ruoskimaan itseään mielessään perheensä laiminlyömisestä, ettei kyennyt jatkamaan enää keskustelua Kalmakuun kanssa.
Leirissä naaras hyvästeli vaisusti isänsä, ennen kuin suuntasi aukion reunalla istuskelevan Varissulan luokse. He olivat eilen illalla sopineet aloittavansa harjoitukset tänään. Aaltosalama opettaisi Varissulalle ensin saalistusta, ja seuraavalla kerralla olisi kollin vuoro opettaa häntä taistelutaidoissa.
”Oletko vapaana nyt?” Aaltosalama meni suoraan asiaan päästessään kollin kohdalle. ”Voimme lähteä saman tien, jos olet valmis.”
//Varis?
